Flashback tulee taas – Amiga-klassikko tehdään täydellisen uusiksi

11.04.2013 21:30 | Jukka O. Kauppinen

Ubisoft on tehnyt viimeisen vuoden aikana monia ja yllättäviä peliliikkeitä. Mutta tämä tuli kyllä hyvin kulman takaa, vaikka sitä ehdittiinkin vähän odotella huhujen muodossa. Mutta silti – Flashback tulee takaisin! JOK ehätti jo ottamaan peliin tuntumaa:

Flashback on Ubisoftin modernisoima näkemys 21 vuotta vanhasta klassikosta. Eikä hätää – peliä ei ole HD-masteroitu pilalle jonkun tunarin toimesta. Jos jotain on pielessä, niin siitä voi syyttää ihan vapaasti alkuperäisenkin Flashbackin tekijää, Paul Cuissetia. Hän näet oli tiukasti mukana myös uuden version työstämisessä.

Flashback ei siis ole jatko-osa. Se on täysin alusta tehty HD-versio, uusi tulkinta alkuperäisestä pelistä. Mutta twisteillä. Paul Cuisset ja Ubisoftin tiimi ovat myös hioneet teosta ja rakentaneet siihen uutta sisältöä, jonka avulla peli tarjoaa uutta fiilisteltävää myös vanhoille faneille.

Vanhojen fanien ostovoimaan ei kuitenkaan pidä luottaa liikaa. Pelin on ennen kaikkea vakuutettava nykypelaajat, ja sen se tekee aivan varmasti. Ainakin jos vain nämä tykkäävät sivulta kuvatuista tasoloikkaseikkailuista.

Lue koko artikkeli: Flashback-ensikosketus – upea uudelleentulkinta 20 vuoden takaisesta scifi-klassikosta

 

Lue myös

Battlefield 4 –ensikosketus – hypen alta pilkistää DICEn kasvava halu kertoa tarinoita

Dark –ensikosketus osa 2 – pimeää kyberpunkismia, vampyyreitä ja Witcherin ääntä

Fester Mudd –haastattelu: suomalaista villin lännen komediaa

LucasArtsia muistellen – suosikkejamme ja inhokkejamme vuosien varrelta

Remember Me –ensikosketus: muistojen Pariisi

Saint’s Row IV –ensikosketus – kun mikään ei enää riitä

Muropaketin uusimmat