Kaksi Fablea tänä vuonna: Heroes ja Journey

05.03.2012 18:02 | Jukka O. Kauppinen

Microsoft julkisti jo viime vuonna tekevänsä uutta Fable-peliä, kiitos Lionheadin aivan hirvittävän kamalalta näyttäneen Fable: Journey -esittelyn E3-messuilla. Harvoin on peliesittelyn jälkeen oksettanut niin paljoa. Sen jälkeen Journeystä ei olekaan paljoa hiiskuttu, mutta yllärinä MS esitteli kevään showcasessaan toistakin tulevaa Fable-peliä.

Fable Heroes on näet toimintapainotteinen hack’n’slash-seikkailu Fable-pelien fantastisessa maailmassa. Xbox Live Arcadessa julkaistava peli on kilpapelattava neljän hengen co-op-touhuseikkailu, jossa pistetään sekä vihollisia kumoon että haalitaan kilpaa kentiltä löytyviä aarteita.

Peli on tuttuun tapaan Lionhead Studiosin käsialaa.

 

Lisää upeita pelivideoita eDomen videokanavalta osoitteesta https://www.youtube.com/user/wwweDomenet.

Myös Fable: The Journey on yhä tulollaan joskus kuluvan vuoden mittaan. Kinectillä pelattavasta seikkailusta ei kuitenkaan uskalla vielä sanoa juuta tai jaata, sillä tähän mennessä nähdyn mukaan se on jotain ihan toista maata vanhoihin Fable-seikkailuihin verrattuna. Nättihän se ainakin on, kiitos Unreal Engine 3:n.

Kuvia sekä Heroesista että Journeystä. Journey on se, joka näyttää vähemmän minipelikokoelmalta.

Lisää aiheesta

Neljäs Fable saapuu 2013?

Peter Molyneux: Fablen demo oli kamala virhe

e3Dome: Fable The Journey ei näyttänyt hyvältä

Fable 3 (PC)

Lue myös

Electronic Arts perui tuoreen Battlefieldin

ICO & Shadow of the Colossus Classics HD (PS3)

King Arthur II: The Role-playing Wargame (PC)

uDraw GameTablet on susi lelun vaatteissa