Vähän metroidvaniaa, rapsaus kasarisankarointia, tulos on Strider
Miikka Lehtonen suuntasi klassikkopelin uusiomaisemiin. Meininki oli ihan ok, mutta puuttuikosiitä jotain?
Strider on yhä hämärä peli, jossa päähenkilön tehtävänä on salamurhata maailmanvalloitusta suunnitteleva diktaattori. Salamurhaaja on toki ehkä vähän harhaanjohtava termi kaverille, joka miekka heiluen pistää useamman sataa sotilasta ja robottia päreiksi päästäkseen kohteensa luo, mutta näillä mennään.
Käytännössä tämä tapahtuu tietenkin tasohyppelyn keinoin. Hypitään pitkin neuvostomaisemia, metrotunneleita ja muita kiinnostavia tapahtumapaikkoja miekka alati puolelta toiselle heiluen.
Tunnelma on myös hämärä: pomohirviöt ovat korkealentoista kamaa ja esitellään aina pienten videopätkien avulla. Pelin kehittänyt Double Helix on selvästi ammentanut inspiraatiota hämyisestä originaalista ja suorastaan sitten rypenyt siinä. Ja homma toimiikin yllättävän hyvin. Vaikka peli on välillä korni, se on sitä tietoisesti ja pilke silmäkulmassaan.
Aluksi Strider tuntuu auttamattoman simppeliltä peliltä. Liikevalikoima on todella pieni ja ehdin jo ihmetellä, että onkohan nyt tehty turhankin uskollista käännöstä originaalista. Mutta niinhän siinä kävi, että Strider on niin sanottu metroidvania-peli. Tarinan edetessä hahmo oppii uusia liikkeitä ja laajentaa arsenaaliaan sillä seurauksella, että aiemmin suljetut ovet ja saavuttamattomat piilopaikat muuttuvat mahdollisiksi. Maailma laajenee, peli monipuolistuu ja teoriassa haastekäyrä pysyy koko ajan kohdallaan.
Lue koko arvostelu: Strider (PC, PS3, PS4, Xbox 360, Xbox One)
