Ubisoft panostaa yhä enemmän Assassin’s Creed Originsiin – Ei uutta AC-peliä tänä vuonna?

14.02.2018 10:42 | Muropaketin toimitus

Ubisoft on paljastanut julkaisevansa Assassin’s Creed Originsille vielä ”muutamia” DLC-laajennuksia. Pitkäikäinen pelisarja ei ilmeisesti ainakaan vielä palaa vuosittaisiin julkaisuihin.

Ubisoftin hittipelisarja Assassin’s Creed sai pitkään uuden pelin joka vuosi, mutta uudistusten jäädessä yhä vähäisemmiksi ja arvioiden kriittisemmiksi, päätti yhtiö muuttaa kaavaa. Siksi vuonna 2016 ei tullut uutta AC-peliä, ja viime syksynä ilmestyneeseen Assassin’s Creed Originsiin panostettiinkin aiempaa enemmän.

Muutos todellakin kannatti, sillä Origins on menestynyt hyvin, ja peli sai myös Muropaketin arviossa neljä tähteä ja rutkasti kehuja. Moni on kuitenkin varmasti miettinyt, aikooko Ubisoft nyt palata vuosittaisiin julkaisuihin, ja mikä onkaan sarjan lopullinen kohtalo?

Nyt Ubisoftin toimitusjohtaja Yves Guillemot paljastanut hieman pelisarjan lähitulevaisuuden suunnitelmista. Kun häneltä tuoreessa tulostiedotetilaisuudessa kysyttiin Assassin’s Creed -sarjan seuraavista julkaisuista, vastasi johtaja Bleeding Coolin mukaan näin:

”Keskitymme tällä hetkellä Assassin’s Creed Originsiin, jolle julkaisemme vielä muutamia DLC-laajennuksia. Tulette hämmästymään mitä kaikki Originsille on luvassa. Enempää emme voi nyt sanoa.”

Vaikuttaa siis vahvasti siltä, että tänä vuonna ei ole luvassa uutta Assassin’s Creed -peliä. Guillemot paljasti myös, että Origins on hyvää vauhtia tuplaamassa pelaajien käyttämän peliajan suhteessa sarjan edellisiin peleihin. Ubisoft-johtajat kertovatkin, että yhtiö nostanut peleihin käytettyjä resursseja ja havainneet tämän toimivaksi strategiaksi.

Assassin’s Creed Origins sai tammikuussa The Hidden Ones -laajennuksen, jota seuraa toinen laajennus The Curse of the Pharaos maaliskuussa. Sitä ennen julkaistaan myös Discovery Tour by Assassin’s Creed: Ancient Egypt, jossa muinaista Egyptiä pääsee tutkimaan ilman pelin tarinaa ja tehtäviä. Discovery Tour julkaistaan myös erillisenä ostoksena.