UUSIMMAT

Vankina aikasilmukassa: Päiväni murmelina ja 10 muuta elokuvaa ja peliä aikaloopeista

28.07.2019 11:00 | Tuukka Hämäläinen

Toistuvia aikasilmukoita on nähty vuosien varrella useissa elokuvissa ja peleissä. Listasimme 10+1 tarinaa, joissa sankarit jäävät aikalooppien vangiksi ja yrittävät tavalla tai toisella pelastua.

Aikasilmukan vangiksi jääminen olisi melkoinen painajainen: asiat toistuvat samassa järjestyksessä uudelleen ja uudelleen, kunnes lyhyt ajanjakso alkaa alusta, eikä millään ihmisen teoilla ole pysyviä vaikutuksia. Samasta syystä se voisi olla myös vapauttavaa, kuten aikaloopeista kertovat tarinat ovat monesti osoittaneet.

Koska aikasilmukoita on viime vuosina nähty yhä enemmän niin elokuvissa kuin peleissäkin, listasimme joukon tarinoita, joissa kamppaillaan aikalooppeja vastaan. Listalle mahtuu niin klassikoita kuin uudempiakin tulokkaita, sekä pari peliä, joita ei ole vielä edes julkaistu.

1) Päiväni murmelina

Lähdemme liikkeelle kaikkein ilmeisimmällä esimerkillä: Bill Murrayn tähdittämä ja Harold Ramisin ohjaama Päiväni murmelina eli Groundhog Day (1993) on sen luokan moderni klassikko, ettei se paljon esittelyjä kaipaa. Romanttisessa komediassa Murrayn esittämä meteologi jää elämään toistuvasti samaa päivää Punxsutawneyn pikkukaupungissa, ja tuo päivä sattuu vielä olemaan vuosittain vietettävä ”murmelinpäivä”. Aikaloopin toistuessa itsekeskeisen ääliön täytyy opetella ottamaan huomioon muutkin ihmiset päästäkseen vapaaksi.

Alta näet elokuvan trailerin.

2) The Legend of Zelda: Majora’s Mask

Pelien puolella klassinen aikalooppi löytyy pitkäikäisen The Legend of Zelda -pelisarjan (1986–) kuudennesta pääpelistä, joka ilmestyi aikanaan vuonna 2000 Nintendo 64:lle. Majora’s Maskissa klassikkosankari Link seikkailee aikasilmukassa Terminan maailmassa, joka tuhoutuu kolmen päivän kuluttua jättiläismäisen kuun iskeytyessä sen pintaan. Linkin tavoitteena on pelastaa maailma, mutta aikaloopin alkaessa alusta vain osa edistyksestä on pysyvää.

Uudemmista alustoista The Legend of Zelda: Majora’s Mask on pelattavissa Wii U:lla Virtual Consolen kautta ja remake-versiona Nintendo 3DS:llä. Alta näet jälkimmäisen version trailerin.

3) Edge of Tomorrow

Tom Cruisen ja Emily Bluntin tähdittämä Edge of Tomorrow (2014) vie aikasilmukan räjähtävän scifi-toiminnan genreen. Tulevaisuudessa käydään epätoivoista sotaa Mimic-alieneita vastaan, ja kokematon taistelija William Cage (Cruise) jää vangiksi aikalooppiin, joka alkaa alusta aina hänen kuollessaan. Tarina perustuu japanilaisen Hiroshi Sakurazakan kevytromaaniin All You Need Is Kill (2004), ja ohjaaja Doug Liman valmistelee parhaillaan jatko-osaa leffalleen.

Alta näet elokuvan trailerin.

4) Minit

Useimmissa aikalooppitarinoissa sankarit voivat seikkailla edes päivän tai pari kerrallaan. Mutta mitä tehdä jos aikaa on vain minuutti?

Neljän indiekehittäjän tekemä pikkupeli Minit (2018) asettaa pelaajan juuri tähän tukalaan asemaan, ja tehtäväksi annetaan pelastaa aikasilmukan vangiksi jäänyt valtakunta. Minimalistinen peli etenee siis vain 60 sekuntia kerrallaan, mutta pelaaja saa sentään säilyttää kaikki kullakin pelikerralla keräämänsä esineet.

Minit on saatavilla PC:lle, Macille, Linuxille, PlayStation 4:lle, Xbox Onelle ja Nintendo Switchille.

5) Happy Death Day

Kun romanttiset komediat ja scifi-räiskinnät on jo koettu, vie vuoden 2017 Happy Death Day aikalooppien kaavan kauhuelokuvan tyylilajiin. Muun muassa Paranormal Activity -leffoja kynäilleen Christopher Landonin kauhukomediassa college-opiskelija Theresa (Jessica Rothe) jää elämään uudelleen ja uudelleen samaa päivää, jonka päätteeksi hän tulee naamioituneen murhaajan tappamaksi. Tukalassa tilanteessa ei auta muu kuin alkaa taistella vastaan.

Alta näet Happy Death Dayn trailerin. Jatko-osa Happy Death Day 2U sai ensi-iltansa aiemmin tänä vuonna.

6) Outer Wilds

Kesän kynnyksellä ilmestynyt Outer Wilds on omaperäinen seikkailupeli, jossa pelaaja päästetään vapaasti tutkimaan kokonaista aurinkokuntaa ja sen monia mysteerejä. Tehtävästä tekee aavistuksen hankalamman se, että 22 minuutin kuluttua lähiaurinko räjähtää supernovaksi ja tekee lopun niin pelimaailmasta kuin seikkailijastakin.

Pelihahmo kuitenkin havahtuu joka kuoleman jälkeen uudelleen kotiplaneetallaan valmiina jatkamaan tutkimuksia. Kaikki universumissa palautuu joka tuhoutumisen jälkeen ennalleen, ja vain pelihahmon valtava tietopankki universumin mysteereistä pysyy ennallaan.

Outer Wilds on saatavilla PC:lle ja Xbox Onelle. Alta näet pelin trailerin.

7) Source Code

Indieleffa Moonin (2009) ohjaaja Duncan Jones siirtyi suurempien tuotantojen pariin Jake Gyllenhaalin tähdittämällä trillerillä Source Code (2011), jossa siinäkin on omanlaisensa aikalooppi. Source Codessa armeijan pilotti Colter Stevensillä on kahdeksan minuuttia aikaa löytää terroristi täyttä vauhtia kiitävästä junasta ennen tuhoisaa pommi-iskua. Pian paljastuu kuitenkin, että kyse on simulaatiosta, jonka todenperäisyys on yksi elokuvan arvoituksista.

Alta näet Source Coden trailerin.

8) 12 Minutes

Muun muassa Rockstar Gamesin riveissä työskennelleen Luis Antonion ensimmäinen oma peliprojekti on uudenlainen aikalooppi, joka näkee päivänvalonsa ensi vuonna. E3-messuilla julkistetussa 12 Minutesissa päähenkilö jää nimen mukaisesti 12 minuutin aikasilmukkaan, jonka aikana hänen vaimoaan syytetään murhasta ja hänet itsensä tapetaan. Pelaajan tehtäväksi jää purkaa tarinan palaset kokoon reilun kymmenen minuutin jaksoissa.

12 Minutes on tekeillä PC:lle ja Xbox Onelle. Pelin trailerin näet alta.

9) Naked

Elokuvien puolelta hönöimpiä aikalooppeja on kiistatta Netflix-leffa Naked (2017), joka perustuu ruotsalaiskomediaan Naken vuodelta 2000. Tässä tarinassa Marlon Wayansin esittämä Rob joutuu hääpäivänään tunninmittaiseen aikalooppiin, jonka hän aloittaa alastomana hotellin hississä, kaukana kirkossa odottavasta morsiamestaan. Silmukka alkaa alusta aina, kun kirkon kellot soivat.

Alta näet elokuvan trailerin.

10) Deathloop

Muun muassa Dishonored-peleistä (2012–2017) ja Preystä (2017) tunnettu Arkane Studios yllätti tänä vuonna E3-messuilla uudella pelillään, joka näyttää sisältävän mystisen aikasilmukan. Deathloop on immersiivinen FPS-toimintapeli, jossa kaksi taidokasta salamurhaaja ottaa toisistaan mittaa lainsuojattomalla Blackreefin saarella.

Deathloopista ei vielä tiedetä paljonkaan, mutta pelin julkistustrailerin näet alta.

11) Russian Doll

Aikalooppien lista on hyvä lopettaa tarinaan, joka ei ole sen paremmin elokuva kuin pelikään, vaan tv-sarja. Natasha Lyonnen tähdittämä Russian Doll, jonka ensimmäinen kausi saapui alkuvuodesta Netflixiin, on nimittäin parhaita ja omaperäisimpiä aikasilmukoita, mitä fiktiossa on nähty. Omintakeisella huumorilla väritetyn, surrealistisen komediasarjan on juuri vahvistettu jatkuvan ainakin toiselle kaudelle, joten nyt on hyvä aika ottaa vuoden paras komedia haltuun.

Russian Dollin trailerin näet alta.

Keskustelu

Day Break niminen sarja vuodelta 2006 puuttui listalta. Suosittelen katsomaan sarjan, jos jostain on katsottavissa.
Mainitsin tämän, koska oli listattuna netflix sarja artikkelissa.

Muropaketin uusimmat