Gran Turismo 6 -matkareportaasi osa 3: BMW M5 ja Toyota 86 GT’12 Domen koeajossa

09.12.2013 23:11 Jukka O. Kauppinen

Maailman suosituimman ajopelisarjan uusin osa, Gran Turismo 6, on nyt kaupoissa. Ja melkoisin fanfaarein, sillä Domen JOK oli paikalla pelin virallisessa julkaisutapahtumassa.

Seuraavien päivien mittaan luvassa on aimo annos kuvia ja videoita reissusta ja siitä, mitä kaikkea tämänkaltaisessa megatapahtumassa oikein koetaankaan.

Rapparin kolmannessa osassa ollaan Ascarin radalla ja ihan ajetaan autoilla. Muillakin kuin polkusellaisilla.

Kirjoittajan huomautus: päädyin tekemään vaihteeksi perinteisestä hypejuttukaavasta poikkeavan kuva- ja videopainotteisen matkareportaasin, sillä mitäpä GT6:stä enää tässä vaiheessa osaisi kirjoittaakaan. Peli on jo kaupoissa, joten turha sen sisällöstä on vaahdota yleisellä tasolla. Haastikset ja syvemmät jutut tulevat erikseen, mutta fiilistelläänpä vaihteeksi tällaisen matkarapparin muodossa.

GT-sarjan luoja Kazunori Yamauchi hurauttaa baanalle virallisella Gran Turismo -kaarallaan ja muuta varikkotoimintaa.

Edellisessä osassa kommentoinkin jo Ascarin rataa porhoparatiisiksi. Ylläolevista kuvista saa vähän käsitystä miksi. Kerhotalo. Uima-allas. Hotellitilat. Aurinkotuoleja. Mikä sen mukavampaa kuin röhnötellä auringonvalossa aivan radan vieressä ja katsella ja kuunnella kuinka kumi palaa Espanjan tiemmä pisimmällä kilparadalla. Ehkä toiset tulevat paikalle omilla autoillaan kiitämään, toiset taas ajamaan Ascarin kerhobiileillä, kuten Yamauchi puolisentoista vuotta sitten. GT6-mies ajoi kaikilla Ascarin autoilla ja melko varmasti nautti olostaan laittoman paljon.

Ja sitten lähdettiinkin ajamaan. Päivän ensimmäinen kulkuneuvoni oli BMW M5:

BMW:n jippo oli raaka voima. 560 hevosvoimaa (412 kW). Suoranopeudessa riittää, sillä eräässä vaiheessa opekuski jo komensi hiljentämään, kun ylitin nyypille sallitun 150 km/h maksiminopeuden. Ihan tuosta vain, se vain tykkäsi mennä.

Päivän ensimmäinen ajosessio tapahtui niin äkkiseltään että siihen ei meinannut ehtiä edes valmistautumaan ja ajaminen olikin aika varovaista, kun kulkuneuvon rajoja ei tuntenut. Häikkää aiheutti myös kahdella kierroksella eräs ihan tietty radan mutka, jonka aina olin katsovivani lähtevän väärään suuntaan.

Bemari, hieno vehje.

Ajosession idea oli tutkailla miten pelitaidot ja pelissä ajetun radan muistaminen vaikuttavat ajamiseen. Ja ihan hitostihan ne vaikuttivat. Kun olin edellisiltana ajanut juuri tätä rataa muutaman kerran, muistin aika pian miten eri mutkat menevät. Vaikka ajolinjat eivät meinanneet ollakaan hirveästi open mieleen, niin radalla pysyttiin. Tietty IRL-pelkääminen ja varovaisuus tosin rajoittivat kaasujalan käyttöä ja etenkin mutkat piti ottaa varoen, kun auton todelliset rajat tai renkaiden pitävyys eivät olleet millään tasolla tiedossa.

Silti. Pelin kautta saatu kevytkin ajokokemus ja radan tunteminen vaikuttivat heti merkittävästi. Ajaminen oli tietyllä tapaa tuttua ja jopa helpompaa kuin pelissä, kun ympäristöä pystyi havainnoimaan paremmin päätä kääntelemällä ja peileistä. Samalla kuitenkin huomasi, kuinka valtavan eron fyysinen ympäristö ja G-voimat tekevät. Kun tehokkaalla rata-autolla tulee mutkaan ja vääntää rattia, niin sivuttaisvoimat herättävät pakostakin kunnioitusta – ja suoralle oikaiseminen kaasupolkimen painamisen myötä tuottaa ihanaa positiivista geetä painaen kuljettajan selkänojaan. Tätä ei peleissä vain kerta kaikkiaan voida mallintaa.

Samalla se herättää keskustelua siitä, että kuinka siirtyminen oikeista kilpa-autoista pelimaailmaan ja toisinpäin sujuu. Yleisenä arveluna tapahtuman osallistujat miettivät pöytäkeskusteluissa, että luultavasti todellisilta kilparadoilta on vaikea siirtyä pelien pariin. Kaikesta kun putoaa pois monta palaa. Ohjaustuntuma yksinkertaistuu, äänet supistuvat, ympäristön havainnointi on vaikeampaa ja ne G-voimat, ne G-voimat. Pelikuljettajat sen sijaan ovat tottuneet ajamaan hyvinkin erilaisilla peleillä, erilaisilla autoilla ja erilaisissa ympäristöissä. Pelaajille muutos ja uuden oppiminen on jatkuvaa, minkä johdosta todellisten autojen pariin siirtyminen tuo mukanaan vain uusia opittavia asioita. Oppimiskäyrä jyrkkenee mutta se ei häiritse, etenkin kun lähes kaikki autosimulaatioiden parissa opittu on jo sellaisenaan siirrettävissä uuteen ympäristöön.

Mutta on se vain jännä tunne, kun hurauttaa shikaanista tai mutkasta renkaat ratavallin päältä ja perseessä täristää.

Päivän toinen kulkuneuvo oli Toyota 86 GT’12. Luultavasti. Hauska Bemaria laiskempi urheiluauto, joka oli kuitenkin kevyempi ja tarkempi ohjattava. Huippunopeuksiltaan Toyota ei yltänyt M5:n vauhtiin, mutta videolta katsoessani on pakko myöntää, että melkoista vauhtia silläkin pääsi. Jos joku olisi väittänyt 10 minuuttia sitten, että ajoin mutkaan 148 km/h nopeudella, niin hulluksi olisin väittänyt. Mutta GPS ei valehtele. Ei herrankiesaumus!

Toyota-rallissa rata oli jo IRLinäkin tutumpi ja osasin jo katsoa ympäristöä vähän paremmin – ja viimein näin ihan omin silminkin radan varteen laitetut apumerkinnät. Niinpä espanjalainen opekuski olikin enimmäkseen hiljaa, kun meikäpoikahan osasi ajaa ja muisti jarrupolkimenkin olemassaolon! Hyvin meni siihen saakka kun jarrutin ensin hyvin, hölläsin liian pian, yritin jarruttaa lisää ja sitten mentiinkin 140 asteen mutkassa renkaat ulkoreunan kiveyksellä ja sisäiset ärripurrit lentelivät. Sen jälkeen jo vähän tärisytti sen verran, että jalat tärisivät polkimillakin enkä uskaltanut enää ajaa niin nopeasti kuin aiemmin. Pelkokerroin kasvoi.

Valitettavasti ope ei suostunut pitämään kameraa ja kameratarvikelaatikosta tarttui pakkaushässäkässä käteen kameran vartalohihna eikä pääkiinnike.

Toyota-ajaminen oli kuitenkin erinomainen koulu siitä, miten paljon kaksi tehokasta autoa eroavat fyysiseltä tuntumaltaan. Ja muistutus siitä, miten paljon varovaisempi oikealla autolla ajaessaan täytyy olla. Siinä missä peleissä ulosajot ovat ihan arkipäivää, tosimaailmassa auto pomppii, perse tärisee ja vieressä joku huutaa, että JARRUTA AIKAISEMMIN. Säikähdys oli ihan eri luokkaa. Hyvin, hyvin opettavaista. Ja silti jännittävän hauskaa.

Toyotan vekkuli juttu oli se, että GT6 tukee Toyotan kehittämää GPS-järjestelmää, joka tallentaa ajotietokoneeseen automaattisesti erittäin paljon tietoja auton kierrosluvuista, telemetriasta sun muusta datasta – ja tietenkin GPS-sijainnin. Data pulautetaan USB-tikulle, joka vain sitten löydään PlayStation 3 -konsoliin, GT6 lukee ajodatan ja näyttää koko ajetun matkan pelikartalla. Dataa voi leikellä – ja sitten vain ihaillaan peliruudulta omaa kilpailuaan. Varsin vekkuli feature, jolla saattaa olla myös hauskaa kaupallista potentiaalia autobilettäjille, polttariporukoille sun muille, jotka käyvät leikkimässä peliin mallinnetulla radalla yhteensopivalla järjestelmällä varustetuilla autoilla.

Ajelun GPS/telemetriatietoja GT6:n kautta.

Jumalauta että oli kovaääninen vehje. Ja aivan varoittamatta työnsivät esille ja polkaisivat käyntiin, en ehtinyt edes korvasuojaimia etsiä ja kuvaamiseen tarvitsin kaksi kättä. Kiitti vain, korva soi, en arvosta. Motörheadinkin keikalla ehtii valmistautua melusaasteeseen.