Toimituksen suosikkipelit 2011: Heikki
Vuosi lähestyy loppuaan ja niin Domen toimitus kuin lukijatkin pohtivat ja palkitsevat vuoden suosikkipelejään. Ennen kuin pureudumme toimituksen suosikkivalintoihin ja lukijoiden vuoden peliin, liikumme henkilökohtaisemmalla linjalla. Kullekin toimituksen jäsenelle esitettiin yksinkertainen kysymys: mitkä olivat vuoden 2011 suosikkipelisi?
Kriteerit olivat mitä yksinkertaisimmat: jos se ilmestyi vuonna 2011 ja sitä pystyi pelaamaan – oli alusta sitten PC, konsoli, kännykkä tai vaikka lautapeli – se kelpasi listalle. Henkilökohtaisten suosikkien sarjan päättää Heikki.
Mitä peleihin tulee, muistini toimii typerästi. Kun yksi hyvä peli julkaistaan ja ladataan konsoliin, muistot edellisestä karkaavat jo toisesta korvasta ulos. Peliteollisuuden trendi julkaista suunnilleen kaikki erinomaiset pelit vuoden viimeisellä neljänneksellä aiheuttaa varsinkin ongelmia, sillä Skyrimin ja Battlefieldin pyörteissä olen jo unohtanut, julkaistiinko esimerkiksi Witcher 2 tänä vai viime vuonna.
Ai? Tänä vuonna?
OK. Parhaasta on hyvä aloittaa.
The Witcher 2 (PC)
Witcher 2 :n onnistumiset ovat kiinni alustasta. Vain PC:lle julkaistuna se on voinut unohtaa moraalikoodit joita Microsoft ja Sony tyrkyttävät konsolien linjauksiin, ottaa kypsän tarinan ja tehdä siitä kypsän pelin. Tämä tarkoittaa automaattisesti tissejä, mutta Witcher olisi pärjännyt niitä ilmankin.
Geraltin tarina on yksinkertaisesti vangitseva. Se on myös yllättävä, sillä uskollisesti lähdemateriaaliin pitäytyen juoni ei noudattele Aristoteleen oppeja, joiden mukaan katsojalla tulisi olla aina hyvä mieli. Itse asiassa pelin valinnat muodostuvat ajoittain hämmentävän vaikeiksi, eikä mikään polku tunnu täysin oikealta. Hyvä näin. CD Projekt Red on luonut aidon kulttuurin tuotteen, jolla on itsessään jonkinlaista pääoma-arvoa. Toivon mukaan rohkeat linja-vedot jatkuvat myös konsoliversiossa, vaikka kyynisimmät jo varmasti tietävät että Microsoftin höttömaailma hävittänee Witcheristä puolet sen synkemmistä sävyistä.
The Elder Scrolls V: Skyrim (PC, PS3, Xbox 360)
Yleisesti ottaen pidän tiukoista ja lyhyistä yksinpelikokemuksista. En suhtautunut Skyrimiin minkäänlaisella intohimolla kun se julkaistiin, mutta vertaispaine pakotti silti ostamaan sen julkaisuviikkona. Oletin kyllästyväni noin 20 tunnin horsmien keräilyn jälkeen, mutta nyt noin 100 tuntia myöhemmin olen korjannut mielipiteitäni.
Aikakaudella, jona kaikki perustuu moninpeliin, on täysin hullua tehdä satojen tuntien yksinpelikokemus. Ja fantasia-aiheinen, kaiken lisäksi. Hullua! Ja silti Skyrim osoitti että tämän kaltaisille kokemuksille on vielä tilausta. Myyntikäppyröiden valossa tilausta on todella paljon.
Skyrim on jokaiselle pelaajalle erilainen kokemus. Oma machotankkini ei osaa mitään muuta kuin huitoa miekalla. Hänen luonteensa muuttui myös Dark Brotherhoodiin liittymisen jälkeen äärimmäisen hyvästä kaoottisen pahaksi. Sen lisäksi hän keräilee huvikseen perhosen siipiä. Tämä on vain oma versioni pelistä. Kysytpä keneltä tahansa, kokemus on erilainen. Skyrim on valtava alusta toteuttaa itseään ja mielitekojaan, se on elävä, hengittävä ja yllätyksellinen, ja ansaitsee vielä seuraavat sata tuntia elämästäni, kunnes jokainen lohikäärme on surmattu, ja jokainen horsma kerätty.
Bulletstorm (PC, PS3, Xbox 360)
Bulletstorm määrittelee uudelleen arcade-räiskinnän. Se sisältää juonen, joka ei tarjoa mitään syytä pelata sitä. Sen sijaan fokus on puhtaasti mutanttien ja muiden mörrimöykkyjen tappamisella mielikuvituksellisilla tavoilla. Mielikuvitus myös palkitaan, sillä miltei joka ikiselle murhanhimoiselle kombinaatiolle on nimi, eikä näitä kehtaa edes lausua ääneen. Komboja on ainakin miljoona, ja jokaisesta saa pisteitä. Kontrollit ovat rautaa ja uudelleenpeluuarvo täysin loputon. Tästä kertoo omaa tarinaansa jo viisi kertaa läpäisty kampanja ja melkein kaikki trophyt jotka pelistä voi saada.
Bulletstorm on yksinkertaisesti ajanvietettä ja asioiden kokeilua. Sen mekaniikka antaa vapaat kädet tehdä ja kokeilla mitä lystää, ja ääliöhuumorin sävyttämät läpät istuvat satiirinomaiseen peliin kuin nenä päähän. Omissa kirjoissani Bulletstorm on sitä, mitä Gears of Warin pitäisi olla. Itseään parodioiva ja asiat lungisti ottava luotijuna, jonka juju piilee viihtymisessä, eikä sunkaan selviytymisessä.
Gears of War 3 (Xbox 360)
Gears of War ei ansaitse minkäänlaisia palkintoja yksinpelistään. Kampanja oli joitakin yllätyksiä lukuunottamatta latteahko, vaikka asiat vietiinkin päätökseen hyvällä tavalla. Marcus Fenixiin yritettiin puhaltaa hieman inhimillisyyttä mutta turhaan. Paperinohut machomies pysyi paperinohuena loppuun asti, eikä hänestä voi juuri välittää hahmona.
Moninpeli sen sijaan on täyttä rautaa. Horde mode on nerokas pelimoodi ystävien tai tuntemattomien kanssa pelattuna, sillä se pakottaa tiukkaan tiimityöskentelyyn ja koukuttaa kaikin mahdollisin tavoin yrittämään aina uudestaan ja uudestaan. Tunne aseveljeydestä on suuri viimeisen aallon jälkeen, ja sitten joku ehdottaa vaikeustason nostamista… En itse asiassa ole edes jaksanut vaivautua muiden moninpelimuotojen takia. Horde on itselleni ainoa syy pelata Gears of Waria. Tällä kertaa vain yksi moninpelikomponentti pelastaa omissa kirjoissani koko pelin.
Battlefield 3 (PC, PS3, Xbox 360)
Mitäpä tästä voisi sanoa? Yksinpeli oli suorastaan syvältä ja poikittain. Se ei ansaitse oikeastaan minkäänlaisia kehuja muusta kuin teknisestä toteutuksesta. Mutta moninpeli. Voi veljet, se rokkaa ja kovaa. Battlefieldissa on Battlefieldin tenho, tätä on vaikea selittää. Mutta jokainen joka on istunut useita tunteja putkeen näyttöpäätteensä ääressä vuoroin kiroillen, vuoroin hurraten tietää mistä puhutaan.
Angry Birds
Kolme tähteä miltei kaikista kentistä. Ei mulla muuta.
Uncharted 3 (PS3)
Uncharted 3 teki joitakin asioita paremmin kuin edeltäjänsä, joitakin huonommin. Kenties ikävin uudistus oli sössitty tähtäys, sekä rasittava liikkuminen, joka sai Draken poukkoilemaan pitkin kenttiä kuin kahdella langalla kiinni olevan räsynuken.
Mutta se taiteellinen ohjaus. Uncharted on tarkoitettu vain yksinpeliksi, vaikka legendan mukaan joku moninpelistä nauttiikin. Se sisältää sellaisen määrän tapahtumia että osa menee takuuvarmasti ohi ensimmäisellä pelikerralla, siksi olen aloittanut yksinpelin jo uudelleen. Samalla vaikeustasolla. Harva peli onnistuu olemaan niin päräyttävä kokemus että sen haluaa kokea uudestaan, täysin samanlaisena kuin ensimmäisellä pelikerralla. Ainoa jännityksen aihe neljännen osan kohdalla on enää se, kuinka tästä voi parantaa.
Your Shape: Fitness Evolved (Xbox 360)
Totanoin. Näinköhän tätä täysin terveella itsetunnolla varustettu heteromieskään uskaltaa tunnustaa? Aktiviteettien yhteenlaskettu kalorisaldo: 48169. Ja ei, minä en ole jumppamamma joka hikoilee päivittäin ruudun edessä. Pelissä vain on yksi fitness-ohjelma, joka sattuu samalla hoitamaan selkääni, jossa on parantumaton neuropaattinen vaurio. Se että joku hoputtaa kaiuttimista vain motivoi enemmän.
Ja siinä olivat toimituksen henkilökohtaiset osiot. Loppuhuipentuma koetaan huomenna, jolloin palkintaan toimituksen yhteiset vuoden pelit.
