UUSIMMAT

Brittiselvitys: Naisten ja miesten palkkaerot pelialalla kasvaneet, Rockstar edelleen pahin esimerkki

09.04.2019 10:43 | Muropaketin toimitus

Isossa-Britanniassa on jälleen selvitetty sukupuolten välisiä palkkaeroja suurissa yrityksissä. Kaikissa mukana olleissa pelialan yrityksissä naisille maksetaan keskimäärin pienempää palkkaa kuin miehille.

Sukupuolten välinen palkkaero kasvoi Ison-Britannian pelialla viime vuodesta, kertoo Games Industry. Laajassa palkkaselvityksessä oli mukana 19 suurta pelialan yritystä, joissa mediaanipalkkaero oli 18,8%.

Palkkaero oli kasvanut viime vuodesta 3,5%. Naisten ja miesten välinen palkkaero on pelialalla huomattavasti korkeampi kuin brittien kansallinen mediaani 9,6%.

Mukana selvityksessä olivat velvoitettuja olemaan kaikki yhtiöt, joilla on yli 250 työntekijää. Jotkut suuret toimijat, kuten Activision, onnistuivat kuitenkin jäämään pois selvityksestä siksi, että heidän alaisuudessaan toimivat firmat (esimerkiksi pelistudiot) ovat itsenäisiä toimijoita.

Suurin mediaanipalkkaero on edelleen Rockstar Gamesin brittistudio Rockstar Northilla, jossa ero on 34,4%.

Rockstarin palkkaero on myös kasvanut viime vuodesta 2,5%, yhtiön lupauksista huolimatta. Vuosi sitten vastaavan selvityksen yhteydessä studion johtaja Andrew Semple antoi lausunnon, jonka mukaan Rockstarilla pyrittäisiin vähentämään eriarvoisuutta ja kasvattamaan naisten edustusta kaikilla palkka-asteilla.

Rockstarin jälkeen pahimmat palkkaerot olivat Codemastersilla (33,3%) ja Sumo Digitalilla (32,6%). Muilla toimijoilla tilanne ei näyttänyt ollenkaan näin huonolta, ja esimerkiksi pelijätti Namcolla mediaanipalkkaero sukupuolten välillä oli vain 4%.