UUSIMMAT

Lasse ”MATUMBAMAN” Urpalaisen The International 7 -voitto on ehdolla vuoden sykähdyttävimmäksi urheiluhetkeksi

02.11.2017 16:48 | Muropaketin toimitus

Lasse ”MATUMBAMAN” Urpalaisen edustama Team Liquid voitti elokuussa Dota 2:n maailmanmestaruuden. Nyt Lasse Urpalaisen toiminta joukkueen avainpelaajana on ehdolla vuoden sykähdyttävimmäksi urheiluhetkeksi.

Urheilugaalassa palkitaan kerran vuodessa ”Sykähdyttävin urheiluhetki”, eli suomalaisnäkökulmasta vuoden koskettavin suoritus tai tapahtuma. Nyt Urheilugaala on avannut tämänvuotisen äänestyksen ja ensimmäistä kertaa äänestettävien tapahtumien joukossa esiintyy myös elektronista urheilua.

Lasse ”MATUMBAMAN” Urpalainen on päässyt ehdolle toimittuaan Team Liquidin avainpelaajana, kun joukkue voitti elokuussa Dota 2:n maailmanmestaruuden Yhdysvaltojen Seattlessa käydyssä The International 7 -turnauksessa. MM-tittelin lisäksi Team Liquid palkittiin turnauksen 10 806 301 dollarin pääpalkinnolla, eli hieman vajaalla 9,1 miljoonalla eurolla.

Omaa suosikkiehdokastaan voi äänestää 27. päivä marraskuuta saakka. Tämän jälkeen kymmenen eniten ääntä kerännyttä hetkeä etenee kilpailun viimeiseen vaiheeseen. Urpalaista pääsee äänestämään täällä, kun taas 19 muuta ehdokasta ovat nähtävissä täällä.