Niantic torjuu taas Pokémon-huijareita: Kikkailemalla hankitut taskuhirviöt eivät käyttäydy luotettavasti

22.06.2017 19:05 | Muropaketin toimitus

Niantic on ottanut käyttöön uusia keinoja huijaamisen ehkäisemiseksi Pokémon Go -pelissä.

Toukokuussa kerroimme, että Pokémon Go -mobiilipelissä otettiin käyttöön salakavala keino huijareiden rankaisemiseksi. Tuolloin raportoitiin, että kehittäjästudio Niantic alkoi jakamaan pelaajille niin sanottuja ”varjobanneja”, joiden ansiosta he eivät enää löytäneet kartalta lainkaan harvinaisempia Pokémoneja.

Nyt kehittäjät ovat jälleen kaivaneet uuden ässän hihasta. Polygonin mukaan Pokémon Gon valtava kesäpäivitys on tuonut peliin monien muiden ominaisuuksien ohessa myös uuden tavan ehkäistä huijaamista.

Jos pelaajat pyydystävät Pokémoneja huijaamalla, esimerkiksi botteja tai muita kolmannen osapuolen ohjelmia käyttämällä, merkitään nämä taskuhirviöt itse pelissä. Tarkkoja tietoja merkintätavasta ei vielä ole, mutta oletettavasti merkki tulee näkymään paitsi pelaajan omassa Pokédexissä, myös saleilla ja uusia Raid-tehtäviä suorittaessa. Tällöin muut pelaajat saisivat siis tietää, jos kyseessä on huijaamalla saatu Pokémon.

Lisäksi Niantic kertoo, että huijaamalla pyydystetyt Pokémonit ”eivät ehkä käyttäydy niin kuin olettaisit”. Kehittäjät eivät ole paljastaneet, mitä tällä tarkoitetaan, mutta oletettavasti nämä Pokémonit eivät esimerkiksi tottele aina pelaajan käskyjä taistelussa.

Pokémon Gossa on juuri päättynyt runsaasti kokemuspisteitä tarjonnut kesätapahtuma, mutta lisää on melko varmasti tulossa. Pelin julkaisusta tulee heinäkuussa kuluneeksi kokonainen vuosi, jolloin Niantic todennäköisesti järjestää jonkinlaisen pelitapahtuman merkkipäivän kunniaksi.