Aika kultaa musat
Tepastelin taannoin kauniina kesäpäivänä kadulla. Yhtäkkiä havahduin takaani kuuluvaan varsin tuttuun melodiaan. Hetken kuluttua ohitseni ajoi tyypillinen korttelia kiertävä rutiinicorolla, jonka avonaisista ikkunoista tykitti täyttä höökiä Super Marion iloinen tunnari, aivan puhtaana alkuperäisversiona. Auto pysähtyi liikennevaloihin ja biisi vaihtui seuraavaan, Pelle Hermannin tunnariin.
Täytyy myöntää, että olisin yllättynyt ehkä hieman enemmän jos olisin kuullut kyseisestä autosta katkelmia Final Fantasyn soundtrackista, joka on myös varsin suosittu. Mario oli kuitenkin kaikessa kansanomaisuudessaan hieno valinta – mikäs sen mukavampi ele kuin pudottaa ystävämme putkimies samalle levylle Pelle Hermannin kanssa. Legendoja molemmat, omassa sarjassaan.
Osasikohan Koji Kondo Mario-biisiä säveltäessään aavistaa, että hänen biisiään soitettaisiin joskus 20 vuoden kuluttua kaukaisessa Suomessa auton ikkunasta, kuin mitä tahansa hittiä? Ehkä uskalsi toivoa, mutta tuskin siitä sai säveltämisen aikoihin mitään konkreettista esimakua.
Pelaamisen alkuaikoina, kun virtuaaliviihdettä vasta tuotiin suuren yleisön tietoisuuteen, musiikkia ei korotettu peleissä useinkaan pakollisen taustamusiikin asemaa korkeammalle. Tosin poikkeuksiakin on. Mieleeni on jäänyt erityisesti Commodore 64:n The Way of the Exploding Fist -karatepelin arvostelu Mikrobitissä, jossa kehuttiin digitoituja karjahduksia (!) sekä todella autenttista itämaista soundtrackia – joka kieltämättä oli mielettömän hyvä jo silloin.
Aika on kuitenkin tikittänyt pelimusiikin eduksi, toisin kuin monissa muissa asioissa. On mielenkiintoista huomata kuinka vanhojen pelien musiikit ovat keränneet kulttiarvoa. Vaikka aika olisikin kullannut muistot eikä jokin vanha lempipeli enää jaksaisikaan viihdyttää 2000-luvulla kertakokeilua pidempään, niin musiikki kyllä toimii ja muistuttaa niistä parhaista pelihetkistä.
Musiikki on hyvin henkilökohtaista. Ihmiset kokevat sen avulla muistojaan uudelleen. Se soveltuu varsin hyvin etenkin vanhoihin peleihin. Muistan nähneeni Commodore 64:n Commando-pelin tunnusmusiikin MIDI-version kaupallisessa soittoäänipalvelussa. Biisi oli sulassa sovussa listahittien seassa. Mario Bros ei ilmeisesti ollut se ainoa peli, jota sukupolvemme pelasi aika lailla…
Pelien budjetit ovat kasvaneet valtavasti noista ajoista. Nykyään pelien kokonaisvaltainen äänisuunnittelu vaatii elokuvantekoon rinnastettavaa ammattitaitoa. Silti musiikki on säilyttänyt nöyrän ja näkymättömän roolinsa – mikäli pelin musiikki ei toimi, pelaaja syyttää usein kokonaistunnelmaa huonoksi.
Siitä syntyykö nykypäivänä enää sellaisia pelimusiikin klassikoita kuin ennen voidaan olla montaa mieltä, mutta yksi asia on varma – musiikin luoma tunnelma nykypeleissä on vähintään yhtä tärkeä pelinkehityksen osa-alue kuin mikä tahansa muukin. Onneksi siihen myös panostetaan enemmän kuin koskaan.
(Kirjoittajalla on soittoäänenä puhelimessaan Bubble Bobblen tunnari)
el@eriklyden.com
