UUSIMMAT

The Secret World: ensimmäinen päivä

04.07.2012 15:00 | Miikka Lehtonen

Funcomin The Secret World –massiivimoninpeli ilmestyi eilen. Ennakkovaraajat ovat pelanneet peliä jo hetken kauemmin, mutta minun matkani kohti arvostelua alkoi eilisiltana. Ensimmäinen iltani kului melko hämmentyneissä tunnelmissa, sillä The Secret World todella tuulettaa massiivimoninpelien kaavaa melkoisesti.

Heti alkuun muistutus: tämä ei ole arvostelu. Sen aika on vasta myöhemmin. Todennäköisesti melko paljon myöhemmin, sillä The Secret World vaatii hieman pureskelemista, enkä tosiaan itse pelannut lainkaan betassa tai head startissa.

Niinpä tulen palailemaan pelin pariin pienempien juttujen muodossa säännöllisen epäsäännöllisesti kiihdytteässämme kohti arvostelua. Osittain sen takia, että saan jäsenneltyä omia ajatuksiani ja pyöriteltyä niitä paperilla, osittain taas sen takia, että onhan pelistä kiva kirjoittaa jotain nyt, eikä vasta parin viikon päästä.

The Secret World ei todellakaan ole aivan perinteinen massiivimoninpeli, ei sen enempää tarinaltaan kuin ratkaisuiltaankaan. Pelin ideana on meidän maailmamme kulisseissa oleva salainen maailma, jossa muutamat järjestöt ovat sotineet varjosotaansa toisiaan ja helvetin legioonia vastaan jo vuosisatojen ajan. Jostain syystä viime aikoina nämä kulissit ovat murtuneet ja kaikki kauhu purkautuu ihmisten ja TV-kameroiden pällisteltäväksi. Ja niinpä myös salaisten operaattoreiden täytyy nostaa ponnistuksiaan.

Pelaaja on yksi näistä operaattoreista. Kuten jo pelin tutorial-osiossa muistutetaan, hän ei todellakaan ole mikään tarinoiden valittu pelastaja, vaan ainoastaan yksi sotilas muiden joukossa. Itse päädyin pelaamaan Templarien riveihin, en vähiten sen takia, että muut peliin tarttuneet toimittajakaverini pelailivat myös heidän leivissään ja porukassahan on aina mukavampaa.

The Secret World on myös huomattavasti tarinavetoisempi kuin monet muut pelit. Useita tehtäviä rytmitetään pitkillä välianimaatioilla, joissa dialogia riittää kuin pienessä novellissa. Tässä kohtaa The Longest Journey –pelinkin suunnitelleen Ragnar Törnqvistin kädenjälki todella näkyy.

Ja se tarina! Oih! Minut tarina heitti tutorial-osion jälkeen Kingsmouthin kaupunkiin, jossa vedestä nousseet kauhut, oudot kultistit ja muut hirvitykset temmeltävät pitkin katuja. Jos viittausta ei muuten olisi ymmärtänyt, yhden kadun nimi on ”Lovecraft Lane”. Muutenkin mainioita viittauksia mestarikirjailijan mytologiaan näkyy vähän joka puolella ja sehän on varma tapa saada meikäläinen koukkuun.

Tässä vaiheessa suurimman vaikutuksen minuun tekivät niin sanotut investigation-tehtävät. Nyt tulee pientä spoileria eräästä alkupään tehtävästä, mutta koitan pysyä mahdollisimman geneerisenä. Kyseisessä tehtävässä eräs kaupungin asukas valittelee, että Kingsmouthissa oli tapahtunut muutamia vuosia sitten kamalien murhien sarja. Kukaan ei pystynyt sitä selvittämään, mutta pystyisikö pelaaja?

Ja niin tehtävä alkaa yksinkertaisella ohjeella: ”selvitä tietoja murhista”. Pitkän pähkäilyn ja ihmettelyn jälkeen suuntasin kaupungintalolle tutkimaan sen lehtiarkistoja ja niitä pläräämällä löysinkin uutisleikkeen kamalista murhista, joita kaupungissa oli tehty vuonna 2002. Mutta ei enempää. Seuraavaksi suuntasin poliisiasemalle, jossa tietokonejärjestelmiä penkomalla sain ongittua tietoa siitä, että murhista oli pidätetty eräs epäilty, joka kuitenkin oli tappanut itsensä sellissään ennen kuin hänestä saatiin mitään tietoa irti.

Ja koska nyt homma menisi täydeksi spoileriksi, en enää kerrokaan, miten tästä edetään. Mutta meininki on kuin seikkailupelissä konsanaan. Sen sijaan että juostaisiin checkpointista toiseen, välillä pitää vaikka kuunnella morse-koodia ja tulkita sen perusteella lisävihjeitä tai ratkoa muita oikeastikin haastavia ongelmia. Tällaiseen tehtävään uppoaa helposti parikin tuntia aikaa, mutta ne ovat kirjaimellisesti sellaista settiä, jota missään muussa massiivimoninpelissä ei voi kokea. Ja se on mielestäni aika pirun hienoa.

En vielä halua puhua pelin todella erikoisesta hahmonkehityksestä paljoakaan, koska en todellakaan ole vielä päässyt aivan sinuiksi sen kanssa. Ideana on, että pelissä ei ole kokemustasoja. Sen sijaan pelaajan varusteiden taso ratkaisee, miten kova tyyppi hän on. Ja varusteita saadakseen pitää sijoitella ominaisuuspisteitä erilaisiin puihin, jotta taas saa avattua niistä uusia kykyjä. Sekavaa touhua, jossa on kuulemma kamalasti synergiaa eri asetyyppien ja puiden välillä. Itse en ole vielä täysin vakuuttunut.

Mutta yleisesti The Secret World kyllä kiehtoi. En tiennyt pelistä ennakkoon oikeastaan yhtään mitään, koska hei: se on Funcomin massiivimoninpeli. Jos se yleensäkään on pelattava, se on tuskin sitä kauaakaan. Niin kuvittelin, mutta nyt näyttäisi siltä, että firma on vihdoin tehnyt pelivetoja ja luonut oikeasti erilaisen massiivimoninpelin, joka voi vedota hieman aikuisempaan yleisöön.

Pitävätkö fiilikset vielä jatkossakin? No, se selviää. Mutta ainakaan toistaiseksi peliä ei ole todellakaan tarvinnut pelata vain velvollisuudentunnosta. Palaamme asiaan!

 

Lue myös

Dwarf Fortress – iloiset kääpiöt uppoavassa vuoristoluolassaan

Gears of War (Lautapeli)

iOS-pelit testissä osa 4: Prince of Persia Classic HD, Motoheroz HD, Ironworm, JULIA Untold HD ja Combat Mission: Touch

Pelialan koulutusta Pohjois-Karjalan tapaan

Turtle Beach XP 400 – hyvät kuulokkeet