Wiikon wanha: Lords of Midnight – virtuaalimaailma vuodelta 1984

07.01.2010 15:00 Jukka O. Kauppinen

Herra nimeltään Mike Singleton oli joskus kaukaisella 80-luvulla pelaamisen suuri guru. Hän oli kuin historiallinen Peter Molyneux, visionääri ja haaveilija, jonka pelit olivat usein jotain ihan muuta.

Singletonin suurin pelillinen saavutus oli vuonna 1984 julkaistu Lords of Midnight, joka rikkoi häikäisevällä tavalla peligenrejen rajoja. Jos jokin peli voi olla Eepos, isolla e-kirjaimella, niin tämä.

Lords of Midnight hämmensi genrerajoja urakalla. Se oli yhtaikaa roolipeli, seikkailu ja suuren mittakaavan strategia. Se oli Eeppinen fantasiatarina, täynnä jännitystä, dramatiikkaa ja hirvittävää maailmaa ravistelevaa sotaa. Se oli myös tekniseltä toteutukseltaan ainutlaatuinen: yhtaikaa kaunis ja kummallinen. Jopa niinkin kummallinen, että vastaavaa graafista toteutusta ei nähty kaiketi kuin yhdessä ainoassa toisessa pelissä, Midnightin jatko-osassa.

Kärsivällisyyttäkin peli vaati, sillä se oli kuin vuoropohjainen seikkailu. Hidastempoinen. Vaativa. Älykäs. Ihmeellinen.

Tarinallisesti Lords of Midnight on pöllitty suoraan Taru sormusten herrasta –saagasta. Pimeyden voimat ovat koonneet armeijansa. Sauronin, eikun Doomdarkin, joukot hyökkäävät Midnightin maahan. Sen harvojen sankarien täytyy pikaisesti värvätä armeijoita ja koota joukkonsa, jotta pimeän mahti voidaan pysäyttää taistelukentällä.

Tähän väliin jokunen kommentti pelimaailman ja seikkailun toteutuksesta. Midnightin maa koostuu kaikkiaan 4000 paikasta. Pelaaja voi katsoa jokaisessa kahdeksaan ilmansuuntaan ja liikkua johonkin niistä. Peli piirtää jokaisen näkymän ruudulle erikseen hyvin yksinkertaisella mutta tyylikkäällä tavalla. Maisemat antavat käsitystä ympäristöstä ja kuvaavat onnistuneesti mitä pelaajahahmo näkee silmillään, mitä on lähellä ja mitä kaukana. Viereisellä tai samalla ruudulla olevat hahmot, pedot tai armeijat kuvataan selkeästi ruudun alareunassa.

Pelaaja johtaa pelin alussa vain muutamaa Midnightin suurinta sankaria, jotka ovat Luxor the Moonprince, Luxorin poika Morkin, Corleth the Fey sekä Rothron the Wise. Jokaista hahmoa ohjataan yksitellen, vuoron perään tai päivän aikana hahmosta toiseen vaihdellen. Jokaisella hahmoista on erilainen persoonallisuus ja erilaisia liittolaisia. Periaatteessa alkupeli koostuukin siitä, että sankarit hajaantuvat ja lähtevät eri suuntiin Midnightia etsimään pelimaailmassa asuvia tai vaeltavia sotaherroja, joita voisi yrittää värvätä omaan armeijaan. Jos hyvin käy, kohdattu sotaherra on valmiiksi liittolainen tai sitten niin ystävällismielinen, että hän liittyy mukaasi suuremmitta mukinoitta. Huonommalla onnella sotaherra pistää hanttiin ja pelaajan täytyy yrittää ylipuhua hänet jollain toisella päähenkilöllä.

Aika on kuitenkin kortilla. Doomdarkin joukot etenevät vääjäämättömästi. Sankarimme liikkuvat kukin omien voimiensa ja kykyjensä mukaan päivällä, Doomdarkin joukot yöllä. Samaan aikaan pelimaailma elää. Vielä värväämättömät sankarit ja olennot liikkuvat omien mieltymystensä mukaan. Monia hahmoista ei löydä samasta paikasta missä he ennen olivat, mutta jos tiedät heidän tavoistaan, voit ehkä päätellä missä heitä kannattaa etsiä. Mutta ole nopea – itsepintaiset jäärät saattavat joutua Doomdarkin jyräämiksi, minkä jälkeen heistä ei ole enää apua sinulle.

Ja näin seikkailu jatkuu. Pelaajan sankarit matkaavat pitkin Midnightia, värväten joukkoja ja kohdaten samalla huikeita seikkaluja. Ja posti tuo jatkuvasti uutisia Doomdarkin uusista valloituksista. Milloin uskallat iskeä pimeyttä vastaan? Ja missä?

Alun enemmän tai vähemmän seikkailujakson jälkeen peli muuttuu tietyssä vaiheessa yhä strategisemmaksi, yhä vakavammaksi. Milloin armeijasi ovat riittävän vahvoja? Uskallatko käydä Doomdarkia vastaan pienemmillä osastoilla, nikertäen vihollisen armeijoita useissa taisteluissa? Kokoatko joukkosi yhteen, suureksi pääarmeijaksi, jolla yrität etsiä vihollisen joukkoja ja jyrätä ne? Linnoittaudutko Helm’s Deepiin… Xajorkithiin ja luotat suureen, lopulliseen puolustustaisteluun? Vai yritätkö jopa lähettää pienen joukon syvälle vihollisen selustaan, etsimään Doomdarkin Jääkruunua ja tuhoamaan sen?

Lords of Midnight oli yksi kaikkien aikojen ensimmäisistä vapaan, avoimen maailman tarjonneista peleistä. Siinä ei ollut yhtä ainutta voittamisen strategiaa, vaan peli muovautui joka pelikerta täysin erilaiseksi. Nerokas ohjelmointi ja graafinen toteutus tekivät siitä myös hämmentävän kauniin ja tyylikkään pelillisen elämyksen. Ei siis ihme, että se elää yhä vahvasti monien wanhan kansan pelaajien mielissä, vaikka siitä ei jäänytkään varsinaista pysyvää merkkipaalua pelihistoriaan.

Henkilökohtaisesti nostaisin sen kuitenkin Commodore 64:n ja 8-bittimikrojen aikakauden kymmenen hienoimman ja uniikeimman pelin joukkoon. Samalla se on minulle yksi kaikkien aikojen tärkeimmistä peleistä. Sen yhdistelmä eri peligenrejä ja hiekkalaatikkomaailman toteutus olivat niin aikaansa edellä. Tätä pelattiin yötä päivää, sen maailmasta piirreltiin karttoja ja mietittiin syvällisiä strategioita. Se oli todellinen virtuaalimaailma. Vuonna 1984.

Mike Singleton loi Lords of Midnightin ja sen jatko-osan, Doomdark’s Revengen, jälkeen monia häikäiseviä pelejä. Näistä muistetaan parhaimmin War in Middle Earth, Carrier Command, Star Trek: The Rebel Universe, Midwinter, Midwinter II sekä Starlords. Herra on yhä pelialalla ja verkkolähteiden mukaan hänen sormiaan on viimeksi nähty muun muassa Codemastersin ja LucasArtsin teoksissa.