Arvostelu Aliens: Dark Descent on elokuville uskollinen ja muutenkin pätevä strategiapeli
Alien-sarjan ikoniset kauhut muuttuvat todellisiksi myös Aliens: Dark Descentissä, joka onnistuu loihtimaan alkuperäisteoksille uskollisen tunnelman nautinnolliseksi reaaliaikastrategiaksi.
Julkaisupäivä: 20.6.2023
Studio: Tindalos Interactive
Julkaisija: Focus Entertainment
Saatavilla: PC (Windows, testattu), PlayStation 4&5, Xbox One & Xbox Series X/S
Ikäraja: K16
Pelaajia: 1
Peliä pelattu arviota varten: 29 tuntia
Populaarikulttuurin tunnetuimman avaruushirviön esitellyt Alien on pelotellut ihmisiä jo vuodesta 1979 lähtien. Biomekaanisesta taiteestaan tunnetun H. R. Gigerin luoma hahmo on sittemmin luikerrellut tiensä elokuvista sarjakuviin, leluihin, kirjallisuuteen ja peleihin, jotka ovat levittäneet taiteilijan omaleimaisen häiriintynyttä tyyliä entisestään eteenpäin. Viimeisimpänä tyylistä päästiin nauttimaan viime vuonna julkaistussa kauhupeli Scornissa, ja nyt lisää pelattavaa saadaan strategiapeli Aliens: Dark Descentin merkeissä.
Tindalos Interactiven luoma Aliens: Dark Descent sijoittuu nimensä mukaisesti Dan O’Bannonin ja Ronald Shusettin luomaan alkuperäiseen universumiin, jonka ensikosketus saatiin vuonna 1979 julkaistussa Ridley Scottin ohjaamassa Alienissa. Dark Descent sijoittuu kuitenkin elokuvasarjan kolmannen osan, Alien 3:n, tapahtumista noin 20 vuotta myöhempään, kun tappavan tutut xenomorfit pääsevät valloilleen kuuasema Lethellä.
Pelaajan ohjaksissa on puolestaan estää muukalaisrodun leviäminen sekä korjata samalla haaksirikkoutunut Otago-avaruusalus ennen kuin aktivoitu karanteeniprotokolla lanaa planeetan elinkelvottomaksi. Käytännön toiminta jakaantuu tältä osin kahteen vaiheeseen: aluksen ja tiimin hallintaan keskittyvään järjestelmähallintaan sekä taktisen tason reaaliaikaiseen strategiaan.
Näistä jälkimmäinen nappaa suurimman osan peliajasta, kun pelaaja lähettää pienen ryhmän jääkäreitä suorittamaan erinäisiä askareita ympäri Letheä. Tehtävätyypit vaihtelevat tiedustelusta pelastustehtäviin ja puhtaaseen hävitykseen, joskin päällisin puolin toiminta etenee tavoitteista riippumatta silti hyvin samalla tavalla. Mikä tekee Aliens: Dark Descentistä kuitenkin poikkeavan muihin genresisaruksiin nähden on sen panostuksessa hiiviskelyyn.
Isometrisestä vinkkelistä kuvattu Dark Descent tuntuu ensialkuun XCOM-pelisarjan henkiseltä seuraajalta, mutta jo ensimmäisissä tehtävissä käy selväksi, että räiskiminen on usein viimeisin vaihtoehto etenemiselle. Pelaajan kohdatessa xenomorfeja alueen vaarallisuus nousee aktiivisesti, mikä tietää määrällisesti aktiivisempaa vihollisjoukkoa sekä entistä vaarallisempia otuksia. Vastaavasti ryhmän omat tarvikkeet ammuksista lääkintälaukkuihin hupenee ajan ja yhteenottojen saatossa, minkä lisäksi myös yksittäisten solttujen mielenterveys alkaa järkkyä jatkuvan alien-uhan alla.
Tämä luo peliin mielenkiintoisen mekaniikan, jolloin kaikkea tehtävän pyytämää ei ole aina edes järkeä suorittaa yhdellä kertaa. Liian pahaksi telottuja sotilaita saattaa joutua hyysäämään sairastuvassa viikkotolkulla, minkä lisäksi väsymys heikentää näiden moraalista lujuutta ja altistaa nämä entistä suuremmin koetuille kauhuille. Liialliset painajaiset muuttuvat lopulta traumoiksi, jotka heikentävät näiden ja pahimmillaan koko tiimin toimintakykyä entisestään.
Esimerkkinä omasta alkupään tehtävästä palattuani koko nelihenkinen tiimini joutui väsymyksen, traumojen ja haavojen yhteenlaskettuna sumana vuodelepoon yli viikoksi, minkä seurauksena tuleviin tehtäviin lähdettiin alimiehitettynä ja märkäkorvaisina.
Tehtävät itsessään ovat pysyviä siinä mielessä, että alueelle kertaalleen tehdyt muutokset säilyvät pysyvästi pelikerrasta toiseen. Aktiivinen tiedustelu auttaakin siten paljastamaan pelialuetta tulevia kertoja varten. Samoin kaikki alueelle asennetut liiketunnistimet ja avatut reitit pysyvät paikoillaan, jolloin vihollisten liikehdintää on helpompi seurata ja vältellä. Tehtävät sisältävät usein myös muutamia sivuaktiviteetteja, joiden suorittamisesta palkitaan ylimääräisillä resursseilla.
Muukalaiskohtaamisia ei voi kuitenkaan pidätellä loputtomiin, jolloin on aika antaa M41A:n, M56:n ja muiden leffasarjasta ikonisten aseiden laulaa. Soltut liikkuvat ja toimivat itsenäisesti yhtenä ryhmänä, joskin pelaaja pystyy määräämään prioriteettikohteita ja käyttämään näiden erikoiskykyjä. Jälkimmäiset on lukittu rajallisten mutta hitaasti regeneroituvien komentopisteiden taakse, joita hyödyntämällä voi muun muassa komentaa viholliset hidastavaa tulitukea, ampua kranaatteja tai pistää liekinheitin grillaamaan.
Vikkelästi liikkuvia muukalaisia vastaan joukon mikromanagerointia saa harrastaa ahkerasti, sillä ilman lamauttavia haulikoita tai sopiviin kulmiin asennettuja UA571-C-tykkitorneja alienit pääsevät herkästi iholle. Ja kuten kaikki elokuvan nähneet tietävät, tekevät nämä nopeasti selvää jälkeä ihmislihasta. Jo liian lähelle päässeet alienit ovat monesti ongelma, sillä nämä saattavat kuollessaan räjähtää syövyttävän happopilven saattelemana ja siten nakertaa tiimin elinvoimaa palkki palkilta alaspäin.
Oikeastaan parhaan kehun Dark Descentille voikin antaa siitä, että se tuntuu todella uskolliselta alkuperäisille elokuville. Vielä vuosikymmenten jälkeen alienit onnistuvat tuntumaan pelottavilta ja pelaajan omakin syke nousee liiketunnistimen alkaessa piipittää nopeammin. Vaikka pelin kutsuminen kauhuksi menee jo liioittelun puolelle, on tunnelma hyvin usein todella intensiivinen.
Ryhmän automaattinen toiminta toimii pääasiallisesti hyvin ja imitoi hyvin elokuvista tuttua pakokauhunomaista tunnelmaa, jossa joka puolelta tulevia otuksia räiskitään löysät housuissa. Valitettavasti se tuo myös omat ongelmansa mikromanagerointiin, kun yksittäisiä sotilaita ei voi liikuttaa muusta ryhmästä irrallisena. Kukin erikoiskyky määräytyy hahmoilla olevien varusteiden mukaan, jolloin myös näiden käyttö on hahmoriippuvaista. Esimerkiksi tarkka-ampuja vaatii kohteeseensa suoran näköyhteyden, mutta tämän toteuttamiseksi kolme muuta sotilasta saattaa kävellä todella epäkiitolliseen asemaan. Vaihtoehtoisesti nopeasti lähestyvän xenomorfin pysäyttäminen haulikolla saattaa kaatua siihen, kun haulikkoa kantava sotilas on ennättänyt muita edelle jo kulman taakse.
Vaikka kyseinen ongelma on läsnä käytännössä koko ajan, ei se kuitenkaan noussut ainakaan omalla kohdallani missään vaiheessa hermot repiväksi rasitteeksi. Se kuitenkin kielii jossain määrin pelin yleisestä laadusta, joka on melko tyypillistä AA-tason peleille.
Tehtävistä palataan aina takaisin Otago-aluksen suojiin, jossa päästään nuolemaan haavoja ja kehittämään uutta teknologiaa. Aseet ja varusteet on sidottu sotilaiden kokemustasoihin, jotka noustessaan avaavat myös näille uusia kykyjä. Hahmoluokkia pelissä on viisi kappaletta, ja nämä kattavat tutut lääkintähenkilöt, tarkka-ampujat, johtajat ja hakkerit. Kullakin on luonnollisesti omat erikoisuudet tehtäviin ja usein tiimikokoonpanoon kannattaa sisällyttää mahdollisimman monipuolinen kattaus kaikkia rooleja.
Hahmonkehityksen lisäksi tukikohdassa pystyy kehittämään myös teknologiaa sekä parantamaan jo mainittuja fyysisiä ja henkisiä haavoja. Ensiksi mainittuun vaaditaan tehtävistä haalittavia resursseja, kun taas jälkimmäiset vähenevät passiivisesti vuorokausien kuluessa tai aktiivisesti rajallisia lääkäreitä hyödyntäen. Päivät tuovat mukanaan samalla satunnaisia tapahtumia, jotka ovat enemmän kuin usein haitallisia. Peliä ei siis ole missään nimessä suunniteltu kovin helpoksi.
Tukikohdan hallinta jää kuitenkin selkeästi emopelin varjoon, eikä tarjoa oikeastaan mitään kunnollista strategisoitavaa. Lähinnä se toimiikin hetken hengähdyksenä ennen seuraavaa koitosta sekä tarinaa edistävien välianimaatioiden näytöspaikkana.
Visuaalisesti Aliens: Dark Descent ajaa niin ikään asiansa, joskin nauttii siitä samaisesta AA-laadusta kuin muutkin samalla budjetilla varustetut pelit. Tyylillisesti kyse on silti selkeästi Alien-pelistä niin ulkoasun kuin ennen kaikkea äänimaailman osalta. Vaikka tapahtumapaikkana toimii täysin uusi ympäristö, nähdään pelissä lukuisia ikonisia lavasteita elokuvasarjassa nähdyistä paikoista. Näihin lukeutuvat myös kourallinen eri xenomorfeja aina facehuggereista kuningattariin.
Aliens: Dark Descent on nautinnollinen variaatiota tutun genren puitteissa, joka sovitetaan onnistuneesti alkuperäislähteelle uskolliseen muottiin. Pelattavuuden osalta pieni vaihtelu olisi tehnyt hyvää, mutta kokemus jää silti valtaosin positiiviseksi. Jos xenomorfeista ei ole vielä saanut tarpeekseen, voi Dark Descentin avulla testata onko oma todellisuus lähempänä Hicksiä vai Hudsonia.
ALIEN: DARK DESCENT
”Tuttu genre kääntyy onnistuneesti hiiviskelyvetoiseksi strategiapeliksi Aliensin hengessä.”
