Assassin’s Creed III (PC, PS3, Xbox 360)

30.10.2012 18:39 Miikka Lehtonen

Tekijä: Ubisoft Montreal
Julkaisija: Ubisoft
Testattu: PlayStation 3, Xbox 360
Saatavilla: PlayStation 3, Xbox 360
Tulossa: PC, Wii U
Pelaajia: 1, 2-8 (internetissä)
Pelin kotisivu: http://assassinscreed.ubi.com/ac3
Arvostelija: Miikka Lehtonen

Assassin’s Creed –pelisarja on vuosien varrella vienyt meidät moneenkin soppaan Desmondin ratkoessa sukunsa hämärää historiaa tietokonesimulaation välityksellä. Nyt tehdään aika suuri loikka eteenpäin niin ajassa kuin pelin sisällössäkin, kun assassiinit siirtävät sotansa vanhalta mantereelta uudelle.

Matka Euroopasta Amerikkaan edusti monelle aikalaiselle uutta alkua: vanhat synnit unohdettiin ja edessä oli uusi, kirkas tulevaisuus. Aivan samaa ei voi sanoa Assassin’s Creed III:sta, sillä vaikka se uudistaa, vanha painolasti vetää sitä peli peliltä enemmän alaspäin.

On vaikea uskoa, että ensimmäinen Assassin’s Creed –sarjan peli julkaistiin vuonna 2007, sillä nyt arvostelussa on pelisarjan viides osa. Ja kuudeskin (toim. huom. AC Liberation PS Vitalle) tulee vielä tämän vuoden puolella. On selvää, että kun kehitystiimi joutuu puskemaan pelejä markkinoille tällaista tahtia, siinä ei aina ehdi kissaa sanoa siitä puhumattakaan, että pelimoottoria ehdittäisiin kamalasti uusimaan tai korjailemaan.

Niinpä onkin käynyt niin hassusti, että periaatteessa aivan tuoreimpiin pelisarjan peleihin voi kohdistaa suurimman osan siitä kritiikistä, jota aikanaan jakelimme pelisarjan ensimmäiselle osalle. Tämä siitä huolimatta, että Ubisoft Montrealin pojat ja tytöt ovat peli peliltä pyrkineet lisäilemään sarjaan uusia juttuja ja ominaisuuksia. Missään sarjan pelissä tämä ei ole ollut yhtä totta kuin nyt, sillä kolmososa sisältää uutta juttua todennäköisesti ihan uuden, itsenäisen pelin verran. Mutta ne vanhat ongelmat? Ne ovat yhä läsnä.

Amerikan malliin

Aiempien Assassin’s Creedien pöyristyttävän hölmöjen (hyvällä vai huonolla tavalla? Kukin päättäköön) juonenkäänteiden jälkeen Desmond on päätynyt futurististen kaveriensa kanssa amerikkalaiseen luolaan, jossa tiimi virittelee pystyyn uutta animusta, eli tietokonetta, jonka avulla Desmond voi matkustaa päänsä sisällä ajassa taaksepäin elämään uudelleen esi-isiensä kohtalon hetkiä.

Tuorein aikamatka tapahtuu Amerikan itsenäisyyssodan aikoihin, sillä parikin Desmondin esi-isää näytteli avainrooleja Amerikan synnyintuskissa. Näistä se varsinainen päähahmo, Connor, on kenties parasta, mitä Assassin’s Creedissä on nähty – ja minä sentään olen häpeilemätön Ezio-fanipoika!

Mohikaanin ja englantilaisen risteytyksenä Connor on kuin pelin tapahtumien ruumiillistuma: sivistyksen laajentuessa itärannikolta kohti Amerikan sisämaita paikalliset joutuvat etsimään tasapainoa uuden maailman ja muinaisen luonnon välillä. Oikeastihan toki tasapaino löytyi niin, että uusi jyräsi niin sanotusti sentteri pystyssä vanhan alleen, mutta Connor ei ole suosiolla hylkäämässä omia perinteitään ja heimoaan.

Ikään kuin tämä ei yhdelle miehelle riittäisi, hän joutuu keskelle assassiinien ja temppeliritarien tuhatvuotista sotaa, joka sopivasti toimii samalla Amerikan itsenäisyyssotana. Järjestystä ja perinteitä vaalivat temppeliritarit haluaisivat pitää Amerikan Englannin peukalon puristuksissa, kun taas vapausliikkeen avainhenkilöiksi päätyneet assassiinit liittolaisineen haluavat vapautta ja uutta alkua.

Paperilla tämä toki kuulostaa kamalan kornilta ja niin se välillä onkin. En pystynyt pitämään vakavaa naamaa kun Benjamin Franklin pelin alkuhetkillä jakelee sivutehtäviä, joissa pitää kerätä hänen almanakkansa kadonneita sivuja. Mutta pääasiassa Assassin’s Creed III hoitaa lestinsä kunnialla. Tarina paisuu jo alkumetreillään eeppiseksi Connorin kumppaneineen joutuessa keskellä vapaussotaan johtavia tapahtumia ja sen ratkaisuhetkiä. Aivan kuten Assassin’s Creedeissä yleensäkin, juuri tämä suuri historiallinen draama on sitä pelin parasta antia.

Tähän väliin on kerrottava myös huonot uutiset. Jos olet kuin minä, etkä juuri arvosta sitä pelin tarinan toista puoliskoa, eli luolassaan draamailevaa Desmondin anarkomarko-kööriä, nyt itkettää: sitä on tarjolla ennätysmäärät. Nyt myös ihan väkisin pelattavien futuristisen hiippailutehtävien muodossa.

Miten monta kertaa pelin aikana kirosinkaan hartaasti, kun Connorin tarinan jännittävimmät vaiheet joutuivat jäihin puoleksi tunniksi, jotta pääsin oikein nauttimaan futuristisen ihmissuhdedraaman jännittävimmistä vaiheista! Kuka onkaan salainen petturi? Kuka sanoi Desmondista rumasti hänen selkänsä takana? Jos nauttisin tällaisesta, asuisin teinien kanssa BB-talossa.

Voi kunpa Ubisoftilla olisi ollut alunperinkin kanttia tehdä Assassin’s Creedeistä puhtaasti historiallisia pelejä. Sen varjolla antaisin anteeksi paljon!

Jotain uutta, jotain vanhaa

Pelattavuudesta puhuttaessa Assassin’s Creed III on yhä ihan ehtaa Assassin’s Creediä. Kun peli vihdoin pelityylistä riippuen aukeaa pahimmillaan kuusituntiseksi venyvän tutorial-vaiheen jälkeen, edessä on valtavat määrät tekemistä. Tarinatehtäviä riittää helposti vielä 10 tunniksi, sivutehtäviä piisaa miljoonalle eri porukalle, voit metsästää Amerikan käymättömillä korpimailla, meritaistella piraatteja ja brittialuksia vastaan, etsiä aarteita ja ties mitä muuta. Pelattava ei todellakaan lopu kesken!

Ja pääasiassa se uusi sisältö myös toimii. Metsästys on hauskaa ja lisäksi hyvä tapa kasvattaa Connorin pankkitiliä. Tiliä, jolle löytyy niin ikään käyttöä, kun korjaillaan assassiinien tukikohtana toimivaa farmialuetta tai varustellaan merirosvolaivaa. Ja tarpeeksi kovat metsämiehet pääsevät myös jahtaamaan paikallisen metsästysseuran riveissä sasquatchin kaltaisia harvinaisempia saaliita.

Se todellinen uutuushitti on kuitenkin meritaistelu. E3-messuilla eeppisten trailerien kera esitelty laivamatkailu on yksinkertaisesti aivan tautisen hauskaa puuhaa. Purjehdusmalli on tarpeeksi uskottava toimiakseen ja huomasin usein puristavani sormi rutisten ohjaimen tikkua yrittäessäni epätoivoisesti välttää karille ajoa tiukan meritaistelun aikana. Näyttävää, hauskaa ja kiehtovaa. Miten olisi, Ubisoft, jos ottaisitte tämän meritaistelun ja tekisitte siitä seuraavaksi itsenäisen pelin? Ilman aikamatkailua ja Desmondia, kiitos!

Myös se itse pääpelattavuus toimii kuten ennenkin. Connor heittää keikkaa toinen toistaan ihmeellisemmille tahoille hiippailemalla, ninjailemalla ja salamurhaamalla. Tuliaseiden ohella kolmososa lisää peliin kaikenlaisia hauskoja intiaanien perinneaseita, joten tomahawkit ja jouskarit tulevat niittämään kylmää satoaan Amerikan rintamalla.

Lisää upeita pelivideoita eDomen videokanavalta osoitteesta https://www.youtube.com/user/wwweDomenet.

Jos sisältö on ehtaa Assassin’s Creediä, niin ovat pelin ongelmatkin. Ne kun todellakin ovat olleet riesanamme jo sarjan ensimmäisestä osasta saakka. Ubisoftin porukka kehuu panostaneensa tällä kertaa reippaasti taistelun monipuolistamiseen ja niin sanotun free run –tilan, eli esteeltä esteelle hyppimisen ja juoksemisen, tuunaamiseen. Ja syytä onkin, sillä molemmille on käyttöä.

Free run on entistä enemmän käytössä, sillä suuri osa kaupunkien ulkopuolisesta alueesta on tiheää metsää. Connor oppii jo pelin alkumetreillä juoksemaan puissa oksalta oksalle, mikä on erinomaisen kätevä tapa liikkua tiheiden lumipenkkojen tai vihollisten täyttämissä metsissä. Villiä luontoa riittää muutenkin enemmän kuin aiemmissa peleissä, sillä kaupunkien välinen rintama-alue ei ole enää vain pieni risteysalue, vaan kokoelma valtavia kenttiä, joissa tekemistä piisaa.

Taistelua taas on reippaasti enemmän kuin ennen. Uusittu pelimoottori pystyy käsittelemään suuria määriä vihollissotureita ja vähän väliä käynnissä onkin kymmenten soturien välinen vääntö. Taistelu näyttää visuaalisesti huikealta kiitos erinomaisten animaatioiden ja puhtaan spektaakkelin. Mutta… Se tuntuu prikulleen samalta kuin aina ennenkin: pidä sormi torjuntanapin tuntumassa ja kun joku lyö, tapa se vastapalloon.

Assassin’s Creed III yrittää hämmentää pataa heittämällä väliin vihollisia, joilta pitää ensin riisua aseet, sekä taistelussa muodostuvia ampumarivistöjä, joilta pitää suojautua nappaamalla läheltä vihollinen ihmiskilveksi, mutta ei se mitään muuta. Taistelu on yhä kovin samanlaista kuin aina ennenkin. Kyllähän se nyt näinkin menettelee ja se huisi graafinen ilme todella paikkaa paljon, mutta kun vuonna 2009 julkaistu Batman on yhä kilometrin edellä, voisi olla peiliin katsomisen paikka.

Ja se free run? No, se toimii yhä juuri yhtä hyvin tai huonosti kuin ennenkin. Kun kiirettä ei ole, kiipeily ja hyppiminen sujuvat pääasiassa hyvin. Välillä tuntuu vähän arpapeliltä, mitä seinämiä ja puita pitkin pääsee ylös, mutta pääasiassa homma toimii. Mutta sitten vastaan tulee tehtäviä, joissa on kiire.

Tyypillisessä ongelmatehtävässä Connorin täytyy jahdata vihollista vaikka kattoja pitkin tai puusta toiseen hyppien. Ja sitten systeemi kusee paineella. Tehtävät epäonnistuvat uudelleen ja uudelleen koska Connor päättää pehmeän hypyn sijaan jäädä roikkumaan savupiipun kylkeen tai tekee jotain muuta yhtä idioottimaista. Ja sitten kiroillaan hartaasti.

Bugeja ja moninpeliä

Valitettavasti valituksen aiheet eivät lopu siihen. Osa on jälleen vanhoja tuttuja: vihollisten tekoäly on yhä aivan tekoälytöntä ja paras tapa pärjätä on opetella keinot, joilla sitä voi helposti narauttaa ja sitten hyödyntää niitä.

Tämä on totta jo pelkästään sen takia, että suuri osa pelin hiippailutehtävistä on sitä paskinta mahdollista mallia, eli kerrasta poikki –epäonnistumisia. Välillä tuntuu, että ne pitäisi jotenkin telepaattisesti osata pelata läpi juuri niin kuin kehitystiimi on visioinut, jotta ei joutuisi turhautumaan tehtävien epäonnistuessa toinen toistaan ihmeellisemmillä tavoilla.

PlayStation 3 –pelurien kannattaa varautua myös aikamoiseen bugiviidakkoon. Itse hajoilin arvostelukappaleen parissa lukuisiin ongelmiin: kasvoanimaatiot eivät aina toimi välianimaatioissa, pelihahmot katoavat joskus kuin pieru saharaan ja pari kertaa peli jopa otti ja oikein kaatui. Toivoimme hartaasti Kauppisen kanssa, että kyse olisi ollut vain arvostelukappaleen epävakaudesta, mutta peli on jo kirjoitushetkellä julkaistu Yhdysvalloissa ja sieltä kuuluu prikulleen samoja ongelmaraportteja. Kaipa päivitystä on tulossa, mutta varautukaa silti tähän. Xbox 360 -versiolla en moisia ongelmia kokenut, vaan se tuntuu vakaammalta ja vielä pyöriikin perstuntumalla arvioituna paremmin.

Näin. Siinä oli arvostelun ikävä osio. Ennen yhteenvetoa vielä sananen moninpelistä, joka on edelleen aika kansaa jakavaa settiä. Jotkut tykkäävät kovasti toistensa metsästämisestä tai uusista pelitiloista, joissa kilpaillaan co-op-henkisesti samoista kohteista, toiset eivät. En pysty muuttamaan kummankaan porukan mieltä: jos tykkäsitte aiemmin, tykkäätte nytkin. Jos taas ette, tuskin tykkäätte nytkään. Vähän haalea mielipide, mutta minkäs teet!

Kokonaisuutena Assassin’s Creed III on ristiriitainen paketti. Se on toki tavallaan pelisarjan paras osa: tarina on todella laadukas, toimintakin pääasiassa kiinnostavaa ja yleisesti peli vain vetää mukaansa. Noin 90% ajasta minulla oli erittäin hauskaa ja parhaimpina hetkinä peukutkin pyörivät päässäni. Mutta voi niitä viimeistä kymmentä prosenttia.

Kun tehtävät epäonnistuvat kerran toisensa jälkeen bugien tai töksähtelyjen takia, kun Desmondin penseä luoladraamailu saa minut repimään hiuksia päästäni tai kun taistelen loputtomasti spawnaavaa susilaumaa vastaan takaa-ajon kohteen kiihdyttäessä kohti auringonlaskua, joudun kohtaamaan tosiasiat silmästä silmään: Assassin’s Creed III ei ole peukkupeli.

Pelisarjan aiemmat osat lusineille se on toki pakkohankinta. Tämä todellakin on sitä parasta Assassin’s Creediä ja jo viidenteen osaan lähtevät osaavat taatusti jo elää ongelmien kanssa, tai olisivat jättäneet leikin sikseen jo aikaa sitten.

Itse katson jo kohti tulevaisuutta, sillä Ubisoft Montrealilla on edessään uusi alku. Ennen kolmososan ilmestymistä luvattiin, että Desmondin tarina päättyy tähän. Mitä seuraavaksi? Miten olisi vaikka uuden pelimoottorin varaan rakennettu sarja historiallisia toimintaseikkailuja, joissa salamurhaajat ja assassiinit käyvät historiallista sotaansa toisiaan vastaan ilman, että kukaan istuu luolassa itkemässä kun isi sanoi rumasti? Ostaisin sen pelin!

Toinen mielipide

Vaikka Assassin’s Creedeistä on tullut jo tuttu ja turvallinen vuosittainen julkaisu, ovat ne olleet joka kertaihan mielekästä pelattavaa. Kolmosen myötä Ubisoft jätti vihdoin taakseen yhden pelihistorian mainioimmista henkilöhahmoista, Ezion, ja siirtyi uuteen sankariin. Kannattava päätös, vaikka herraa hieman ikävä onkin. Aavistuksen omaan makuun notkahdellut Revelations oli kuitenkin viimeinen naula Ezio-sedän arkkuun, vaikka pelissä ei vietykään hänen tarinaansa täysin loppuun saakka (toim. huom: se tehtiin Ubin lyhytelokuvassa).

AC 3 on kuitenkin uuden alku ja Ubi on onneksi ymmärtänyt uudistaa peliä hieman muutenkin. Amerikan sisällissota vaikutti aluksi hieman hassulta ajankohdalta peliin, mutta ajan henki on vangittu peliin hyvin. Myös Connorin juuret ja alku on luotu onnistuneesti ja muutenkin uusimman assassiinon kanssa ollaan sopivan maltillisia. Ezion saappaita ei ehkä koskaan täytetä, mutta ei niin tarvitse käydäkään. Desmondista täytyy sen verran kuitenkin sanoa, että voisin huoletta pelata kuulematta mitään hänen elämästään.

Peli itsessään on Revelationsin jälkeen kuin uusi pieni tuore tuulahdus. Edellisen osan todella typeriä tornipuolustuksia ei tarvitse enää katsoa ja tilalle on saatu, ehdottomasti koko vuoden paras minipeli: laivastosota. Viimeisen päälle hiottu ja asiallinen meritaistelu on ihan oikeasti todella nasevan kuuloista ja näköistä. Ihmettelen suuresti jos Ubisoft ei jollain tapaa hyödynnä sitä jatkossa jossain muuallakin kuin seuraavassa AC:ssä.

Vastapainona taas hyvin onnistuneessa pelissä on ihmeellisen paljon bugeja, yllättäen kaikkia ei olla vieläkään korjattu mikä hieman kummastuttaa. Siellä täällä on outoa tekoälyttömyyttä jne jne. Lista on yllätyksekseni pitkä, mikä on sääli, mutta niiden kanssa oppii silti elämään. Toisena miinuksena voisi pitää tosiaan jo edellä mainitun Desmondin pakollista pelaamista – tympiinnyttävää hommaa.

Pikku ongelmistaan huolimatta AC 3 on onnistunut peli ja pääsi kuin pääsikin itsellä vuoden TOP 10 -listalle. Brotherhoodin vahvan äänimaailman tasoiseen suoritukseen ja tunnelmaan peli ei pääse, mutta meritaistelut, hyvä pelattavuus ja muuten onnistunut pelisuunnittelu oikeuttavat Assassin’s Creed 3:en.

Kalle Laakso

Assassin’s Creed III -ensikosketus osa 1: renessanssin loistosta uudelle mantereelle

Assassin’s Creed III -ensikosketus osa 2: rauhan mies sodassa maalla ja merellä

Assassin’s Creed III – haastattelussa pelin käsikirjoittaja ja historioitsija