Day of Infamy on hieno paluu toisen maailmansodan taisteluihin (Mac, PC)

11.10.2016 11:53 Henri Heikkinen

Tekijä: New World Interactive
Julkaisija: New World Interactive
Testattu: PC Windows 10, Intel i3-4130, 16 Gt muistia, Geforce 970 GTX
Saatavilla: Mac, PC
Laitevaatimukset: Windows 7 tai uudempi / Mac OS X 10.7, tuplaydinprosessori, 4 Gt muistia, DirectX 9 -yhteensopiva näytönohjain, jossa vähintään 512 Mt muistia
Pelaajia: 1, 2-32 (internetissä)
Pelin kotisivu: https://newworldinteractive.com/category/day-of-infamy/
Arvostelija: Henri Heikkinen

Vuosituhannen alussa toinen maailmansota oli kuuminta hottia pelialalla ja tuntui, että kaikki kynnelle kykenevät pelistudiot haluavat aiheesta osansa. Sotatantereella rymisteli Battlefield, Call of Duty, Medal of Honor ja monta muuta peliä. Valitettavasti pelimarkkinat kai ylikuormittuivat ja nyttemmin isot julkaisijat välttelevät aihetta kuin Trump veroja.

Renesanssia odotellessa voi onneksi nauttia pienempien studioiden tekeleistä, kuten vaikkapa New World Interactiven Day of Infamystä.

Ympäri mennään ja Normandiaan tullaan

Insurgency oli alkujaan Half-Life 2 -pelin modi, josta tuli myöhemmin itsenäinen peli. Day of Infamy on taas Insurgencyn modi, joka tuli Steamin Early Accessiin itsenäisenä tuotoksena. Sisällöllisesti peli lainaa alkuperäiseen Half-Lifeen julkaistua Day of Defeat -modia enemmän kuin Giana Sisters Super Mariota. Myös Day of Defeatista tuli myöhemmin itsenäinen peli, joten tavallaan on menty muutaman kerran ympäri ja tultu yhteen.

Ehkä seuraavaksi ilmestyy Day of Infamystä tehty modi, joka sijoittuu Black Mesan tutkimuslaitokseen.

Häpeäkseni täytyy tunnustaa, etten ole pelannut Insurgencyä lainkaan ja Day of Defeatiakin vain lyhyesti ennen kuin piti lähteä leikkimään oikeilla aseilla armeijan harmaisiin. Tästä on jo sen verran aikaa, että monet lukijat luultavasti imivät silloin vielä tuttia lastentarhassa. Muistikuvat ovat siis verrattain hataria, minkä vuoksi ”pääsen” arvioimaan Day of Infamyn täysin itsenäisenä tuotoksena.

Sisiliasta Saksanmaalle kulkee virtuaalisotilaan tie

Toisin kuin Pearl Harborin hyökkäykseen viittaavasta nimestä voisi päätellä, sijoittuu Day of Infamy toistaiseksi läntisen Euroopan rintamille, joissa britit ja jenkit ottavat mittaa saksalaisista. Pelissä päästään muun muassa lähitaistelemaan Italian kaduilla, kiroamaan tarkka-ampujia metsässä ja pysäyttämään Normandian maihinnousua.

Sotaa käydään kolmessa eri moodissa. Ensimmäisessä, ”etulinjassa” molemmat puolet yrittävät puskea vastustajan toiseen päähän kenttää. ”Vapautuksessa” molemmat puolet yrittävät pitää hallussaan strategisia pisteitä kartalta. ”Offensiivi” taas on nimensä mukaisesti pelimuoto, jossa toinen hyökkää ja toinen puolustaa.

Näiden lisäksi hyökkäystä ja puolustusta voi harjoitella yksin tai enintään seitsemän muun kanssa tietokoneen ohjaamia nurmiporia vastaan. Kuoltuaan pelaajan täytyy odottaa muutama hetki täydennyksiä, joiden mukana pääsee takaisin rintamalle ottamaan uuden kuulan kalloonsa.

Pelaajat on jaettu hahmoluokkiin, joita on tavan nurmiporaa lukuun ottamatta rajallinen määrä saatavilla. Hahmoluokilla taas on omat aseensa ja usein joku erikoisvaruste tai kyky. Upseeri voi tilata tykistöiskun (yleensä omien niskaan), tarkka-ampujalla on kiikari, konekiväärimiehellä konekivääri ja niin edelleen. Mukana olevaa varustusta voi rajallisesti vaihdella, mutta mukaansa saa kerralla vain rajallisen määrän tavaraa. Varusteiden määrä ja paino vaikuttaa myös siihen, miten pelihahmo jaksaa juosta.

Aseistus on teemaan sopivasti tietysti historiallista ja pelistä löytyvät kaikki keskeiset toisen maailmanrähinän aseet. Esimerkkeinä mainittakoon Hitlerin sirkkeli (MG-42), perunanuija (saksalaisten käsikranaatti), ”tommy gun” (M1928A1) ja itselataavat M1 Garand, sekä M1 karbiini.

Kurinalaista tiimipelaamista – muka

Mainospuheiden mukaan Day of Infamy vaatii kurinalaista tiimipelaamista ja upseerit voivat ohjata taistelun kulkua antamalla pelaajille ohjeita. Näin voi ehkä käydä jossain aikuisten ihmisten ammattilaispeleissä, mutta käytännössä pelaajat juoksevat päättömästi ympäriinsä ampuen kaikkea mikä liikkuu. Jos peliin saa mukaan edes muutaman ”oikean kaverin”, muuttuu taistelu heti huomattavasti taktisemmaksi – ja samalla myös hauskemmaksi.

Ainakaan pelaajat eivät huutele rivouksia, eikä kukaan ole vielä uhonnut kimeällä pikkulapsen äänellä raiskaavansa äitini, joten peliseuran voisi sanoa olevan tavanomaista aikuisempaa.

Lasten makuun tätä ei ole tehtykään, sillä Day of Infamy ei ole mikään toisen maailmansodan sinkohippa. Peli tuntuu huomattavan realistiselta siinä mielessä, että pelaajat eivät ole mitään supersankareita, vaan kuolevat usein jo yhdestä tai viimeistään muutamasta osumasta. Aseilla ammutaan rautatähtäimien (tai kiikarin) takaa ja lonkalta ei osu yleensä edes seinään vaikka olisi bunkkerin sisällä.

Minun pelikirjastostani tyylillisesti lähin on luultavasti mainio Red Orchestra 2, joka pelinä on kuitenkin ehkä piirun verran parempi.

Pahalta näyttää, mutta hyvältä tuntuu

Kuten aiemmin mainitsin, ei Day of Infamy ole mikään järin suuren budjetin tuotos ja se näkyy. Visuaalisesti se näyttää ainakin kymmenen vuotta vanhalta – tai kuten poikani ystävällisesti totesi: ”taasko sinä pelaat jotain vanhaa p*skapeliä”.

Karusta ulkonäöstään huolimatta peli laittaa kuuleman mukaan vähän paremmankin koneen välillä kyykkyyn. Ehkä se menee kuitenkin early accessin piikkiin. Itselläni ei ollut isompia teknisiä ongelmia tai erityistä pätkimistä lukuun ottamatta muutamaa kertaa, jolloin oma ase katosi näkyvistä.

Vanha sanonta kertoo, että rumassakin repussa voi olla todella hyvät eväät ja sama pätee myös Day of Infamyyn. Jyrisevät tykistökeskitykset, ympärillä viuhuvat luodit ja nopea kuolema pitävät pelaajan varpaillaan. Peliä hakkaa mielellään tuntitolkulla, etenkin jos langan päässä sattuu olemaan joku oikea kaveri. Aivan vähän ei mielipiteeseeni varmastikaan vaikuta aina yhtä kiinnostava toinen maailmansota. Mikäs sen hauskempaa kuin antaa ”sirkkelin” laulaa ja hukuttaa jenkit omaan vereensä Normandian rannoille – eikä peliä ole edes hinnalla pilattu.

Ainakin minä uskon Day of Infamyyn, joka sikisi Day of Defeatista, syntyi Insurgencystä, kärsi Early Accessin aikana, annettiin minulle arvosteluun, astui alas pelikirjastooni, lähes unohtui, latautui kolmantena päivänä kiintolevylle, istuu pikakuvakkeena työpöydälläni Hearts of Ironin, kaikkivaltiaan oikealla puolella ja on sieltä tuleva minua viihdyttämään vielä pitkään.