This War of Mine: The Little Ones on karmaisevan realistinen sotapeli (PS4, Xbox One)
Tekijä: 11 bit studios
Julkaisija: Deep Silver
Testattu: Xbox One
Saatavilla: PlayStation 4, Xbox One
Pelaajia: 1
Pelin kotisivu: http://www.11bitstudios.com/games/16/this-war-of-mine
Arvostelija: Miikka Lehtonen
This War of Mine on sotapeli, mutta ei perinteinen sellainen. Pelaaja ei ole sotilas vaan sodan jalkoihin jäänyt siviili, joka yrittää parhaan kykynsä mukaan selvitä kauhujen täyttämässä maailmassa.
Kokemus on järkyttänyt ja kiehtonut pelaajia jo tietokoneilla ja tableteilla. Nyt on konsolikansan vuoro.
Lukuisia palkintoja ja kehuja kerännyt This War of Mine ei ole enää mikään hirmuisen uusi juttu, vaikka se onkin tuore konsolipeli. Suosittelemme-peukun saanut PC-originaali julkaistiin jo vuonna 2014, ja Domen lukijat valitsivat sen vuoden parhaaksi indiepeliksi. Myös mobiililaitteet ovat saaneet oman versionsa. Konsoliversiota saatiin kuitenkin odottaa pitkään ja hartaasti.
Syynä ei ole kehittäjien laiskuus tai haluttomuus tukea konsoleita, vaan se, että konsoliversio vaati vähän enemmän työtä ja tuunausta. Uusi alusta vaatii uudenlaisen ohjausmekanismin, ja onpa konsoliversiossa myös lisäsisältöä, jota ei kehittäjien mukaan nähdä muilla alustoilla.
Niinpä This War of Minen konsoliversio voikin potentiaalisesti olla se kaikkein paras. Vaan onko?
Sodan jaloissa
This War of Mine on selviytymispeli, jossa pelaaja ohjastaa muutamaa sodan jalkoihin jäänyttä siviiliä. Pelin inspiraationa toimivat Bosnian sodan kammottavat tarinat piiritettyyn Sarajevoon jumiin jääneiden ihmisten elämistä.
Kullakin pelikerralla ohjattavana on aluksi pari, kolme siviiliä, joista kaikilla on omat taustansa, kykynsä ja persoonallisuutensa. Porukka piileskelee yhteistuumin talossa, jota yritetään kunnostaa ja ylläpitää ennen kuin kesä vaihtuu armottomaan talveen ja seinissä ammottavat kranaatinreiät muuttuvat vähän suuremmiksi ongelmiksi.
Koska tavaroita ei voi varsinaisesti hakea läheisestä S-marketista, yhden tai useamman selviytyjän täytyy lähteä öisin loottimaan ruokaa ja resursseja läheisistä raunioista. Aluksi rauniot ovat tyhjiä, mutta ennemmin tai myöhemmin niistä loppuu lootittava, jolloin pelaajan on lähdettävä askel kerrallaan kohti muiden asuttamia alueita. Ikävä totuus kun on se, että tavaroita ei ole kaikille ja ennemmin tai myöhemmin oma selviytyminen on suorassa ristiriidassa jonkun ventovieraan kanssa.
This War of Mine pakottaakin pelaajan välittämään suojateistaan ja tekemään näin kipeitä ja ahdistavia valintoja. Jos ei itse tunne tarpeeksi syyllisyyttä vietyään leivän naapuritalon perheen suusta tai tapettuaan omaisuuttaan suojelevan poloisen saadakseen vietyä tämän romuraudat ja tupakat, peli pitää kyllä siitä huolen. Selviytyjillä kun on paitsi fyysisiä, myös henkisiä tarpeita. Ikäviä asioita tekemään joutuneet masentuvat ja ahdistuvat, mikä tekee selviytymisestä aina vain vaikeampaa.
Tarjolla onkin pelikokemus, joka ei välttämättä hirvittävästi viihdytä, vaan enemmänkin ahdistaa ja pistää ajattelemaan ikäviä. Olen kuitenkin iloinen, että tällaisiakin pelejä on olemassa. Täältä suomalaisesta lintukodosta käsin on niin helppo unohtaa, että monille ihmisille tällaiset asiat eivät ole vain viihdettä ja kurjuusturismia, vaan arkipäiväistä elämää.
Niin ahdistava kuin peruspeli jo olikin, konsoliversio vääntää mittaria vielä enemmän kaakkoon, sillä se pelin nimen perässä oleva ”The Little Ones” viittaa tietenkin pelin uuteen ominaisuuteen – lapsiin.
For Clementine
Kuten The Walking Dead jo opetti, hyvin kirjoitettu ja roolipelaamaan pakottava lapsi voi olla pelissä erinomaisen voimakas ja merkityksellinen juttu. Telltalen seikkailupelissä huomasin itse alta aikayksikön lipsahtavani Clementine-tytön ottoisä Leen rooliin ja pohtivani kaikkia ratkaisujani ja tekojani Clementinen hyvinvoinnin kannalta. Millaisen esimerkin annan? Mitä opetan hänelle?
The Little Ones nykii prikulleen samasta vivusta, mutta tavallaan vielä tehokkaammin. Omassa ensimmäisessä lapsi-pelissäni pelattavana oli yksinhuoltajaäiti, jonka aviomies oli kadonnut sodan alkupäivinä, sekä pariskunnan pikkutyttö.
Jos This War of Mine on normaalisti ahdistava, The Little Ones nosti ahdistuksen ja haastavuuden ties kuinka monenteen potenssiin. Lapsilla on tietenkin omat tarpeensa ja he reagoivat pelin tapahtumiin omalla tavallaan. Lisäksi kun olin konkreettisesti yksinhuoltajan roolissa, jouduin ajattelemaan kaikkia ratkaisujani ja valintojani lapsen kannalta. Uskallanko lähteä yöksi loottimaan tavaroita ja jättää lapsen yksin kotiin? Mitä jos joku hyökkää yöllä taloon? Mitä jos lapsi sairastuu? Molemmat ovat ihan oikeita ja realistisia skenaarioita This War of Minessä.
Mutta toisaalta pakko sitä on lähteä, sillä lapsi tarvitsee myös ruokaa, leluja ja muuta tarpeellista tavaraa. On oikeasti sydäntäraastavaa, kun kotiin palaava selviytyjä joutuu selittelemään lapselleen, miksi jätti tämän yksin yöksi pelottavaan taloon ja vastailemaan ”ethän enää lähde, äiti” –tason pyyntöihin.
Jos olisin pärjännyt pelissäni vähän paremmin – aikuiseni kuoli haavan aiheuttamaan infektioon menetettyään toimintakykynsä siinä määrin, etten saanut hankittua mistään ensiaputarvikkeita – olisin voinut saada talooni lisää selviytyjiä, mikä olisi ehkä auttanut monellakin tavalla, ainakin netistä lukemieni tarinoiden perusteella.
Niin karmeaa kuin lapsen kanssa onkin elää sodan jaloissa, pelillisestä perspektiivistä lapset ovat oikein tervetullut lisä This War of Mineen, ainakin jos kaipaa peliltään lisähaastetta ja lisää syyllisyyttä ja tuskaa. Ja jos pelaa This War of Mineä, miksi ei kaipaisi?
Konsoliversio käytännössä
This War of Mine on peli, joka suunniteltiin alkujaan hiiriohjausta varten. Pelaaja klikkaili esineitä ja kiintopisteitä kuin seikkailupelissä konsanaan ja selviytyjät sitten toteuttivat näin saamiaan ohjeita. Konsoliversiossa tämä ei tietenkään ole mahdollista, vaan ohjaus tapahtuu analogitikun avulla ja suoraan. Kiintopisteiden osoittelun sijaan pelaaja juoksuttaa selviytyjiä taloissa ja raunioissa, mikä tekee toki kokemuksesta välittömämmän, mutta myös hankalamman. Eikä aina hyvässä mielessä.
Monet tilanteet tuntuivat vaikeammilta ja joskus turhauttavilta, kun en voinut nopeasti hiirellä osoitella selviytyjille käskyjä ja määräyksiä, vaan jouduin yksi kerrallaan juoksuttamaan ja ohjaamaan niitä oikeille paikoille ja tekemään oikeita juttuja. Ehkä jos en olisi pelannut aiemmin tietokoneversiota, en olisi huomannut nyt koko ongelmaa, mutta vertailussa konsoliversiot jäävät mielestäni selvästi kakkoseksi.
Muuten konsolit sitten selviävätkin This War of Minestä puhtain paperein. Peli pyörii jouhevasti ja näyttää hyvältä, mikä ei toki ole kovin haastavaa. Kyseessähän on hyvin tyylitelty ja kevyt peli.
Jos This War of Mine on vielä pelaamatta, The Little Ones on mainio tilaisuus hypätä mukaan. Vaikka kontrollit eivät toimikaan ihan niin hyvin kuin voisi toivoa, kyllä niiden kanssa pärjää, ainakin totuttelun jälkeen. Pelikokemuksena This War of Mine taas on sellaista kamaa, että jokaisen pitäisi se kokea.
Lisää aiheesta
Mitä tekijät mahtoivat oppia upeaa This War of Mineä tehdessään?
Pahan mielen peli This War of Mine julkaistaan mobiilina
Sotamasentelu This War of Mine kääntyy lautapeliksi
