UUSIMMAT

Toimittajan puheenvuoro: Neljä maailmanloppua puolen vuoden sisään – Pelikehittäjät, keksikää jotain uutta!

01.02.2019 09:00 | Tuukka Hämäläinen

Onko postapokalyptiselta joutomaalta enää mitään kerrottavaa vai onko se vain tekosyy pistää vihollisia kylmäksi vailla yhteiskunnan tylsiä rajoituksia?

Tammikuussa pääsin työn puolesta kokeilemaan ennakkoon Rage 2:ta (josta voit lukea ensituntuman täältä). Kun astuin pelin ruskeanharmaalle aavikolle, oli ensimmäinen reaktioni: Hohhoijaa, täällä taas… Postapokalyptinen open world -peli tuntuu olevan tämän hetken avainsana. Ei sillä, etteikö vastaavia olisi ennenkin nähty, mutta kun vasta syksyllä ilmestyi Fallout 76, ja kevään myötä markkinoille tulevat (ainakin) The Division 2, Far Cry: New Dawn ja Rage 2, alkaa tulla pieni ähky. Kaikki näistä peleistä poikkeavat tietysti toisistaan, mutta kaikki myös sijoittuvat enemmän tai vähemmän postapokalyptiseen maailmaan.

Rage 2:ta pelatessa mietin oikeasti, mistä tässä pitäisi olla enää kiinnostunut.

Maailmanloppu on toki aiheena kiehtova – vaikka oikeasti kaikkien näiden kohdalla pitäisi puhua yhteiskunnan lopusta ja jälkiyhteiskunnallisesta ajasta, koska eihän se ”maailma” mihinkään ole loppunut. Ja on aiheesta kiinnostavampiakin ideoita esitetty ja tulossa: esimerkiksi joulukuussa ilmestyneen Mutant Year Zero: Road to Edenin tai tulevan Biomutantin lähtökohdat ovat jo astetta mielenkiintoisemmat. Niissä ei ole kyse vain raunioissa kamppailevista ihmisjoukoista, vaan ajatusta on jatkettu pidemmälle Horizon Zero Dawnin (2017) tapaan.

Valtaosa postapokalyptisista peleistä kulkee kuitenkin Mad Maxin ja Fallout-sarjan viitoittamalla tiellä, joka alkaa oikeasti olla tampattu puhki. Romurautaa, anarkiaa, rosvojoukkoja ja kliseisen särmikkäitä hahmoja riittää, mutta onko jäljellä mitään kertomisen arvoista tarinaa? Tai uutta ideaa? Ainakaan Rage 2 tai Fallout 76 eivät paljon tällaista tunnu tarjoavan. Enkä pidättäisi henkeäni kahden muunkaan ensiksi mainitun suhteen.

Tulee väistämättä mieleen, että mainittujen postapokalyptisten AAA-pelien kohdalla ei ole sen kummemmin mietitty, mitä kaikkea tuntemamme maailman loppu voisi merkitä ja millaisia pelejä siitä saisi aikaan. Romahdus ja sen jälkeinen aika muodostavat näissä peleissä vain kätevän, aiemmasta pop-kulttuurista tutun näyttämön räiskinnälle; tapahtumapaikat, aseet ja muut elementit voivat olla tuttuja, mutta kehittäjät voivat keksiä omat yhteisönsä, konfliktinsa ja henkilöhahmonsa näennäisesti ilman suhdetta todellisuuteen. (Ja sitten vielä sanoa, etteivät heidän pelinsä muka ole poliittisia – hah!)

Maailmanloppu on tietysti tapetilla muutenkin kuin peleissä, sillä ilmaston lämpeneminen ja ympäristökriisit ovat nostaneet yhteiskunnallisen romahdustilan ja elämän päättymisen hyvinkin uskottavaksi uhkakuvaksi. Tätä ei kuitenkaan käsitellä äsken mainituissa peleissä. Falloutin lähtökohta on tietysti pelisarjan fiktiivisessä historiassa käyty ydinsota, ja pommeista alkaa myös Far Cry: New Dawn. Rage-peleissä taas romahduksen aiheutti asteroidi ja The Divisionissa pandemia (joka toki on sekin realistinen uhkakuva).

Aikamme polttavinta maailmanlopun uhkaa näissä peleissä ei siis käsitellä, mikä on tylsää sekä pelkurimaista. Ilmastonmuutoksesta on tehty poliittinen teema – siitä huolimatta, että se ei ole mikään mielipidekysymys – joten arvelen, että suuret pelijulkaisijat eivät uskalla siihen tarttua. AAA-pelin pitää tuottaa miljoonia, eikä sellaista tulosta tehdä vieraannuttamalla pelaajia. Tämä on kuitenkin karhunpalvelus paitsi pelaajille, myös ilmastonmuutoksen torjunnalle. Kuvaamalla vakava aihetta fiktiossa voisi nostaa sen tapetille, provosoida ja herättää keskustelua. Mutta AAA-pelit ovat ensisijassa viihdettä ja liiketoimintaa.

Sosiaalisyhteiskunnallinen sanoma ei sovi helposti yhteen kevyen viihteen kanssa.

Surullinen tosiasia onkin, että AAA-pelien aiheet vaihtuvat jos ja kun markkinat siihen pakottavat. Kun postapokalyptisten pelien markkinat saturoituvat ja tuotot romahtavat, aletaan etsiä seuraavaa näyttämöä. Ja sitten on sen aiheen vuoro kulua puhki.