Uusimmat

Videopelileffojen kalkkunat ja klassikot, osa 8/8: Super Mario Bros on aliarvostettu ja upea sekasotku, jotka naurattaa varmasti

01.12.2019 09:48 Tuukka Hämäläinen

Päätämme peleihin perustuvia elokuvia käsittelevän arvostelusarjamme 1990-luvun klassikkoon. Super Mario Bros -leffaa kutsutaan usein yhdeksi historian huonoimmista elokuvista, mutta kriitikkomme mukaan täysin syyttä. Kyseessä on oikeasti älyttömän hauska ja hauskan älytön elokuva.

Super Mariosta tuli todennäköisesti maailman tunnetuin pelihahmo jo 1980-luvulla ensimmäisten Super Mario Bros. -pelien myötä. Ei siis mikään ihme, että Hollywoodissakin kiinnostuttiin Nintendon tasohyppelypelin vetovoimasta ja se haluttiin siirtää myös valkokankaalle.

Itse Super Mario -pelien maailma ei kuitenkaan ollut 1990-luvun vaihteessa mitenkään valtavan runsas tai tarinallisesti rikas. Oli kaksi putkimiestä, pelastettava prinsessa, jonkinmoinen piikikäs kilpikonna ja tietysti sieniä ja putkia. Mutta mistä näihin peleihin perustuva elokuva oikeastaan kertoisi?

Luoja yksin tietää, kuinka käsikirjoittajat Parker Bennett, Terry Runte ja Ed Solomon (mm. Now You See Me) päätyivät siihen kummajaiseen, joka Super Mario Bros -elokuvasta lopulta tuli. Mutta onneksi päätyivät, sillä maineestaan huolimatta vuonna 1993 ensi-iltansa saanut fantasiaseikkailu on oikeastaan aika perhanan hauska tekele.

Tarina käynnistyy Brooklynista, jossa katolisen orpokodin nunnat löytävät portailtaan suuren munan, josta kuoriutuu ihmislapsi. Tästä hypätään parikymmentä vuotta tulevaisuuteen, jossa putkimiesveljekset Mario (Bob Hoskins) ja Luigi (John Leguizamo) törmäävät mystiseen Daisyyn (Samantha Mathis) ja päätyvät lopulta rinnakkaiseen todellisuuteen.

Dinosauruksista kehittyneiden ihmisten asuttamaa maailmaa johtaa Dennis Hopperin esittämä King Koopa, joka haaveilee ulottuvuuksien yhdistämisestä ja ihmismaailman valtaamisesta. Mario ja Luigi päätyvätkin vahingossa Koopan vastustajiksi ja jahtaamaan meteoriitinpalaa, joka mahdollistaisi Koopan juonen.

Super Mario Bros sisältää jonkin verran peleistä tuttuja elementtejä, mutta käytännössä kaikki niistä muuttuvat Annabel Jankelin ja Rocky Mortonin ohjaamassa elokuvassa oudoiksi ja tunnistamattomiksi.

Pelien värikkäiden sienien tilalla on koko Koopan maailmaa peittävä, ällöttävä sienikasvusto, ja sienipäinen Toad on jotenkin muuttunut hömelöksi protestilaulajaksi. Goombat taas ovat kuin harteikkaita mafiamiehiä, joilla on huvittavan pieni, liskomainen pää.

Super Mario Bros ei välttämättä Mario-faneja miellytäkään, mutta mielikuvituksen puutteesta elokuvaa ei ainakaan voi syyttää.

Epäkonventionaaliset ideat ovatkin Super Mario Brosin vahvuus. Tarinan pääpiirteet ovat kovin perinteiset, mutta yksittäiset tilanteet ja juonenkäänteet osaavat silti yllättää, ja elokuva on usein hauskakin – eikä siis ainoastaan tahattomasti.

Ja vaikka budjetti on selvästi ollut rajallinen, on elokuvan visuaalisessakin toteutuksessa omaa, ajalleen tyypillistä viehättävyyttä. Ei tunnukaan kovin yllättävältä, että tekijät tavoittelivat tietoisesti samaa ”outoa ja synkkää” tyyliä kuin Ghostbustersissa (1984).

Muihin peleihin perustuviin leffoihin verrattuna Super Mario Bros ilahduttaa erityisesti siksi, että sen tuotannossa on mukana oikeaa luovuutta. Lähdemateriaalia ei siis seurata orjallisesti, eikä sitä oteta turhan vakavasti. Esimerkiksi Resident Evil (2002) tai vaikkapa Angry Birds (2016) ovat juuri sellaisia Hollywood-tuotantoja, joita kyseisten pelisarjojen perusteella saattoi odottaa. Super Mario Bros sen sijaan toimii aivan omalla logiikallaan.

Toki elokuvalla on heikkoutensa. Sen ohjaus ja kuvaus ovat välillä kömpelöitä, ja kaikki vitsit ja ideat eivät todellakaan välity. Kokonaisuutta kuitenkin tasapainottaa koko paketin yliampuva, hervoton kummallisuus, sekä hengästyttävä tahti, jolla tapahtumat vyöryvät ruudulle.

Hattua pitää nostaa myös useammille näyttelijöille, erityisesti raivokkaan sekopäiselle Dennis Hopperille, joka on koko elokuvan valopilkku. Bob Hoskins ja John Leguizamo tuntuvat välillä vähän eksyneiltä kumisienien ja Koopan vaalimainosten täyttämässä maailmassa, mutta Hopper on kuin syntynyt tämän sekoilun keskelle.

Vaikka Super Mario Brosia usein parjataan, on helppo ymmärtää, miksi se sai aikanaan hyviäkin arvioita ja miksi se on myös noussut kulttielokuvan maineeseen. Tämä on kertakaikkisen älytöntä katsottavaa, mutta nautin joka hetkestä.

Super Mariosta on parhaillaan tekeillä uusikin Hollywood-elokuva, joka tulee ilmeisesti uuden Sonic the Hedgehog -leffan tapaa yhdistämään animaatiota ja live action -kuvauksia. Tulipa siitä sitten millainen tahansa, on täysin varmaan, ettei lopputulos voi olla niin hervoton kuin alkuperäinen elokuva.

SUPER MARIO BROS

”Hykerryttävän älytön ja sopivan typerä seikkailukomedia, joka ei ota itseään hetkeäkään vakavasti.”

Alta voit lukea kaikki sarjan aiemmat arvostelut:

Videopelileffojen kalkkunat ja klassikot – osa 1/8: Vuoden 2005 Doom oli hirveä floppi, mutta lopulta positiivinen yllätys

Videopelileffojen kalkkunat ja klassikot – osa 2/8: Vuoden 2006 Silent Hill oli hirvittävän tylsää tehostemössökauhua, jota edes Pyramid Head ei pelasta

Videopelileffojen kalkkunat ja klassikot – osa 3/8: Max Payne on Mark Wahlbergin surkeimpia elokuvia – Poissa on kaikki hyvä Remedyn peliklassikosta

Videopelileffojen kalkkunat ja klassikot – osa 4/8: Angelina Jolien ensimmäinen Tomb Raider jättää ristiriitaisen tunnelman

Videopelileffojen kalkkunat ja klassikot – osa 5/8: Vuoden 1994 Street Fighter on lajinsa kermaa ja mahtavan urpo toimintapläjäys

Videopelileffojen kalkkunat ja klassikot – osa 6/8: Ensimmäinen Resident Evil on niin yhdentekevä elokuva, että sen unohtaa pian katsoneensa

Videopelileffojen kalkkunat ja klassikot 7/8: Vuoden 1995 Mortal Kombat on mainettaan surkeampi – Jopa Street Fighter menee tämän edelle

Tuukka Hämäläinen

"Olen kirjailija ja toimittaja, joka on avustanut Muropakettia vakituisesti vuodesta 2016 alkaen. Juttuja kirjoittelen pääasiassa pelipuolelle, mutta myös leffapuolella voi nimeni näkyä. Pidän eniten seikkailupeleistä, joissa voi edetä hiippailemalla, enkä koskaan lakkaa puhumasta Jurassic Parkista ja Metal Gear Solidista. Olen vannoutunut konsolipelaaja, jonka suosikkipelejä ovat esimerkiksi Outer Wilds, Death Stranding ja The Last of Us Part II."

Muropaketin uusimmat