12 kysymystä tv-sarjoista – osa 11: Jätän kesken myös hyviä tv-sarjoja – mikä saa katsomaan sarjan kokonaan?
12 kysymystä tv-sarjoista nyt on Muropaketin kaksitoistaosainen juttusarja, jossa toimittaja Tuukka Hämäläinen käy läpi television ääressä syntyneitä ajatuksia. Yhdestoista osa käy läpi, millaisia sarjoja kriitikolta on jäänyt kesken ja mistä syystä.
En tiedä teistä, mutta minä jätän sarjoja kesken melko tasaiseen tahtiin. Kokonaisen tv-sarjan katsominen on pitkä sijoitus aikaa, paljon isompi asia kuin parituntinen elokuva. Ja olen kaiken lisäksi vielä aika nirso tv-sarjojen suhteen. Avopuolisoni mukaan olen ”vaikea yleisö”.
Juuri viime vuonna jäivät kesken esimerkiksi Netflix-sarjat Stay Close (2021), Bad Vegan (2022) ja Pieces of Her (2022), sekä HBO:n laatusarja Station Eleven (2021–2022). Kuten jälkimmäinen osoittaa, ei kesken tule jätettyä vain roskasarjoja. Station Eleven ei todellakaan ole huono, mutta en vain parin-kolmen jakson jälkeenkään ollut kovin kiinnostunut siitä, mitä jatkossa tulee tapahtumaan.
Toimittajantyön kuriositeetti on tietysti se, että joskus tulee katsoneeksi sarjan pelkästään työn puolesta. Esimerkiksi viime kesänä katsoin Netflixin uuden Resident Evil -sarjan (2022) kokonaan arviota varten. Muuten olisin jättänyt sen kesken jo ensimmäisen jakson puolivälissä. (Kriitikon työ ei aina ole ruusuilla tanssimista.)
Kun mietin sarjoja, jotka olen jättänyt kesken, yksi yhdistävä tekijä näyttäisi olevan jonkinlainen draivin puute. Esimerkiksi David Simonin laatusarja Treme (2010–2013) jäi itselläni yhteen kauteen, ei siksi että se olisi huono, mutta se ei toisaalta ollut menossa mitään erityistä kohti. Toisin kuin Simonin muissa sarjoissa, siinä ei ollut trillerimäistä juonta, joka pitäisi otteessaan.
Muitakin syitä löytyy, huonous on tietysti yksi. Salaisten kansioiden uusista jaksoista (2016–2018) jäi toinen kausi katsomatta, koska sitä edeltänytkin kausi oli valtaosin turhaa potaskaa. Ja sanon tämän ihmisenä, joka on katsonut jopa alkuperäisen sarjan (1993–2002) viimeiset kaudet pariin kertaan. Mulderin ja Scullyn uudet seikkailut olivat niin väsynyttä huttua, että ei ihme kun sarja menetti 77 prosenttia katsojistaan. Enpä ollut tällä kertaa yksin.
Monissa sarjoissa tietysti laatu jossakin vaiheessa laskee tuntuvasti. Esimerkiksi animaatiosarja Big Mouth (2017–) oli alkuun hyvin terävää komediaa murrosiästä, mutta sarjan edetessä pakka alkoi levitä liikaa ja sarja menetti fokuksensa. Siinä vaiheessa lakkasin katsomasta.
Laadukkaampia kesken jääneitä sarjojani ovat esimerkiksi The Handmaid’s Tale (2017–) ja Westworld (2016–2022), molemmat kahden kauden jälkeen. Westworldin kohdalla loppui kiinnostus, The Handmaid’s Talen kohdalla tilanne on monimutkaisempi. Elisabeth Mossin tähdittämä sarja on suhteellisen raskasta katsottavaa, ja toisella kaudella alkoi tuntua raivostuttavalla tavalla siltä, että tarina ei oikein etene. En vierasta synkkiäkään sarjoja, mutta tämä dystopia tuntui niin innostuneelta vellomaan kurjuudessa kuljettamatta tarinaa eteenpäin, että en lopulta jaksanut enempää.
Oma lukunsa ovat vuosikausia jatkuneet sarjat, jotka ovat muuttaneet muotoaan ja kasvaneet eri suuntaan kuin katsojansa. Olin noin ensimmäisen kymmenen kauden ajan suuri South Parkin (1997–) ystävä, mutta sarjan edetessä se alkoi tuntua halvalla tavalla sensaatiohakuiselta, ja toisaalta ajankohtaisaiheisiin tarttuminen tarkoitti, että monet jaksot vanhenivat nopeasti kuin SNL:n sketsit pahimmillaan. South Parkia en jaksa nykyään enää yhtään, mutta Simpsoneiden (1989–) alkupuolen kaudet ovat edelleen laatutavaraa. (Noin 13. kauden jälkeisiin jaksoihin ei kuitenkaan voi koskea pitkällä tikullakaan.)
Joidenkin vanhempien sarjojen kanssa käy myös herkästi niin, että aika on jo ajanut ohi sarjasta siinä vaiheessa kun itse alkaa sitä katsoa. Kehuttu komedia Community (2009–2015) oli itselleni tällainen. Sarjasta oli kuullut vuosien varrella niin paljon kehuja, että annoin sille kymmenisen jaksoa aikaa muuttua hauskaksi. Sori tyypit, ei vaan napannut.
Omien kesken jääneiden sarjojen tarkastelu on monella tapaa valaisevaa. Kun listaa käy läpi, voi huomata vaikkapa sen, ettei rakastakaan scifiä tai dystopiatarinoita niin paljon kuin kuvitteli. Ainakaan niin paljon, että katsoisi Avenue 5:n (2020–2022) kaltaista puolivillaista huttua tai The Handmaid’s Talen paatoksellista tarinaa loppuun asti.
Pari sarjaa on tullut jätettyä kesken myös tuotantoyhtiöiden kurjien päätösten takia. Masters of Sex (2013–2016) oli aivan erinomainen draamasarja, mutta se ehdittiin keskeyttää neljännen kauden jälkeen. Tuota viimeistä kautta ei tullut sitten katsottua, kun tarinan jääminen kesken harmitti jo etukäteen niin paljon. Toisaalta Beforeignersin (2019–2022) toinen kausi jäi katsomatta, kun HBO sai viime vuonna päähänsä poistaa läjän sarjojaan suoratoistopalvelusta. En siis vain ehtinyt ajoissa.
Toinen asia on se, millaisia sarjoja sitten tulee katsoneeksi vaikkei kuvitellut niistä innostuvansa. Tällä hetkellä minulla (kuten miljoonalla muullakin) on menossa Netflixin hittisarja You (2018–), joka kaikkia odotuksiani vastaan pitää otteessaan erittäin tiukasti. En tiedä mitä mieltä lopulta olen sarjasta, mutta draivin puutteesta sitä ei voi moittia!
Joskus käykin niin, että sarja on syystä tai toisesta nähtävä loppuun, vaikkei oikeastaan pidä siitä. Twin Peaksin paljon hehkutettu kolmas kausi (2017) oli minulle tällainen. Jotakuinkin puolet ylistetystä kaudesta oli omaan makuuni onttoa haahuilua, jonka katsominen lähinnä pitkästytti. Mutta olihan se nyt pakko katsoa, vanhana Twin Peaksin ystävänä.
Tuo ”onhan se nyt pakko nähdä” -tekijä on varmasti hyvin yksilöllinen, mutta jotain universaalia siinä on varmasti. On paljon sarjoja, joista monet katsojat sanovat, ettei sitä vaan voinut millään jättää kesken. Jos olisin tuottaja, katsoisin aika tarkkaan mitä nämä sarjat tekevät oikein.
SARJAN AIEMMAT OSAT:
12 kysymystä tv-sarjoista nyt – osa 1: Pilaako Netflix tv-sarjat heilumalla kirves kädessä?
