Amazing Spider-Man (PS3, Xbox 360)

30.07.2012 16:00 Miikka Lehtonen

Tekijä: Beenox Studios
Julkaisija: Activision
Testattu: Xbox 360
Saatavilla: PlayStation 3, Xbox 360
Pelaajia: 1
Pelin kotisivu: http://www.theamazingspidermangame.com
Arvostelija: Miikka Lehtonen

Leffapelit ovat perinteisesti olleet aika karua settiä, supersankarielokuviin perustuvat pelit erityisesti. Rocksteadyn erinomaiset Batmanit ovat se merkittävin pesäero epäonnistuneisiin veljiinsä, joten eikös olisikin hyvä idea kopioida häpeilemättä niitä?

Näin on uskonut ainakin Spider-Man-elokuvapelin kehitystiimi, sillä tuotannon aikana on selvästi pidetty yksi silmä tiukasti Batman-ruudun parissa. Kopio ei tosin pääse lähellekään originaalin tasoa, mutta mitä uutta siinä nyt on?

The Amazing Spider-Man on kaikkea muuta kuin. Samannimiseen elokuvaan perustuva peli yrittää yhdistellä vaikutteita niistä wanhoista hyvistä Hämis-peleistä ja Rocksteadyn erinomaisista Batmaneista. Voiko näin erikoinen kombo toimia?

Spider-Man, Spider-Man…

Ajallisesti peli sijoittuu elokuvan jälkeisiin tapahtumiin. En ole nähnyt leffaa joten on paha sanoa, miten suuria luovia vapauksia kehitystiimi on ottanut, mutta pääasiassa homma menee näin: Liskomies on vangittu (oletettavasti elokuvassa tapahtuneen) rikosputkensa jälkeen ja näyttää siltä kuin hänet ja Hämähäkkimiehen lisäksi kymmeniä ihmis-eläin-hybridejä luoneet tiedemiehet olisi saatu aisoihin. Mutta kuinka ollakaan: juuri kun paha superyritys on tuhoamassa kaikkia bioaseitaan, tapahtuu kauheita ja ne kaikki karkaavat. Kukapa pystyisi ne pysäyttämään ja New Yorkin pelastamaan? Ettei vain Hämis!

Peli yrittää viritellä jonkinlaista ”onko Hämähäkkimies hyvä vai paha?” –asetelmaa pistämällä Hämiksen paitsi geneettisesti muokattujen friikkien veljeskuntaan (ja täten yleisen epäilyksen kohteeksi), myös pistämällä hänet yhteistyöhön elokuvasta tutun Liskomiehen kanssa. Mutta eihän siitä mitään tule. Pelaaja toki tietää alusta saakka Hämiksen motivaatiot, eivätkä muutkaan newyorkilaiset jaksa oikein tästä hermostua, mitä nyt tehtävien välissä fiktiiviset Twitter-käyttäjät ihmettelevät, että yo, onks se Hämis nyt niinq ihan sekasi tai jotai.

Tarina siis on vähän mitä sattuu, eli helposti ennakoitavaa ja mitäänsanomatonta lisenssihuttua, mutta minkäs teet: kehitystiimin kädet on varmasti sidottu tiukasti lahjana saadun tarinapaketin ympärille, sillä lisenssinhaltijoiden ja heidän arvokkaiden yhteistyökumppaniensa intressejä ei todellakaan jonkun videopelin takia poljeta. Tämä on osa yksi pitkässä listassa syitä, joiden takia lisenssipelien kehittäjiä ei käy kateeksi. Toinen taas on se, että kun kehitysaikaa on rajallisesti, aita pitää ylittää siitä, missä se on matalin. Ja tällä hetkellä se on matalin Batmanin kohdalla.

… does whatever a spider can

The Amazing Spider-Man todellakin lainailee aika innokkaasti vaikutteita Batman-peleistä, mikä ei tietenkään ole huono asia. Hyviä pelejähän ne olivat. Pelimaailmana toimii kohtalaisen avoin New York, jossa saa suhailla seiteissä heiluen etsimässä vaaroja ja ikävyyksiä, mätkien pataan vastaan tulevia kätyreitä ja mutantteja sekä kuunnellen Hämähäkkimiehen kohtalaisen hyvätasoista läppää.

Ja jos tämä olisi ollut pelin pääpointti, olisin pitänyt siitä paljon enemmän. Niiden aiempien Hämähäkkimies-pelien tavoin New Yorkissa suhailu kun on aika hauskaa puuhaa. Mutta eihän se toki tarinavetoisessa pelissä riitä, joten vähän väliä sukelletaan suljetulle alueelle tekemään jotain. Yleensä juoksemaan loputtomien käytävien läpi pätkien pataan sivukujilta ja huoneista juoksevia pahislaumoja.

Aivan Arkham Asylumin tavoin myös The Amazing Spider-Manissa taistellaan yhdistelemällä peruslyöntejä väistöihin ja erikoisaseisiin. Tarkoituksena on kasvattaa komboa, joka avaa käyttöön kovempia erikoisliikkeitä. Hauskana oivalluksena Hämis voi liikkua taistelukentällä aika vapaasti ja helposti. Toisella olkapäänapilla voi hypätä meleen keskeltä kattoon killumaan, toisella taas singahtaa sieltä seittien varassa lähimmän vihollisen kimppuun. Niinpä parhaimmillaan taistelu onkin sangen viihdyttävää puuhaa kun Hämis suhaa pitkin huonetta kamalaa vauhtia heitellen juoma-automaatteja ja vihollisiaan pitkin seiniä.

Taisteluista taas jaetaan kokemuspisteitä, joiden karttuessa voi ostella kykyvalikoista Hämikselle uusia leluja ja kykyjä, jälleen prikulleen kuin Batman-peleissä.

Ongelmat alkavatkin siitä, että toimiva taistelusysteemi – joka toimi Batmaneissa mielestäni huomattavasti The Amazing Spider-Mania paremmin – oli vain osa Arkam Asylumin ja Cityn hohtoa. Se toinen puolisko oli erinomaisesti suunniteltu ja toteutettu maailma, joka sisälsi kiinnostavia haasteita ja kiehtovia tarinoita, jotka toivat omalta osaltaan mätkeeseen reippaasti lisäfiilistä. The Amazing Spider-Manissa näin ei käy, joten toimiva mekaniikka ei riitä tekemään pelistä mitenkään erinomaista.

Mutta jälleen, pitää olla realistinen. Siinä missä Batman-pelejä kehitettiin pitkään ja hartaasti, The Amazing Spider-Mania kehitettäessä deadlinet ovat varmasti olleet tylyt ja resurssit rajalliset. Peli täytyy saada ulos elokuvan kylkiäisenä hinnalla millä tahansa ja lopputuloksen laadulla ei ole julkaisijan kannalta paljonkaan väliä. Kaupaksi se menee joka tapauksessa.

Ja tätä taustaa vastaan Beenox onkin tehnyt sen, minkä he voivat. Perustason lisenssiroskaan verrattuna The Amazing Spider-Man on todella laadukasta kamaa, sillä sitä pelasi, jos nyt ei varsinaisesti ilokseen, niin ainakin kärsimättä. Ei tätä missään vuoden pelit –listalla nähdä, eikä se myöskään nouse Batmanin tasolle, mutta lisenssipeliksi The Amazing Spider-Man sangen OK.

Toinen mielipide (Xbox 360)

Muutama vuosi päässyt vierähtämään viimeisestä hyvästä Hämis-pelistä, ja odotukset olivat jopa hivenen korkealla. Manhattanilla swingailua, sivutehtäviä, pikkurikollisten ojennusta, ihan ilman robotteja ja zombbareita. Osittain The Amazing Spider-man tuota olikin, mutta jokaisen asian kohdalla vain puolittain. Manhattanille pääsee suhailemaan vapaasti, mutta pelialue on suhteellisen pieni. Hämis liikkuu seittiensä varassa nopeasti, eikä siihen kauaa mene kun Manhattan on tuttu – ainakin kiinnostavimmat paikat.

Sen enempää kantaa ottamatta pelin kehitysaikatauluun, Beenoxilla olisi ollut mahdollisuus saada ihan hyviä sivutehtäviäkin sinne tänne Manhattania, mutta niin ei nyt käynyt. Tehtäviä on sopivasti, mutta vaihtelua niissä ei ole. Pikkurikollisiakin otetaan kiinni, jopa kahdella eri tavalla! Toisessa mätkitään turpaan, toisessa seititetään auton tuulilasi, ja näitä tehdään sitten läpi pelin juonen välissä. Tuskin kauheasti spoilaa pelin juonikuvioita se, että pelissä on robotteja. Jo ensimmäisestä trailerista kävi ilmi, joten pelissä on robotteja! Mutta ei niin suuressä määrin kun itse alunperin pelkäsin. Ja niin. Nykyään kun joka peliin pitään zombieita tunkea, niin eihän The Amazing Spider-man olisi mitään ilman niitä.

Juonellisesti peli on huttua. Parempana vaihtoehtona silti pidän sitä, että tapahtumat jatkuvat muutama kuukausi elokuvan jälkeen, mutta ei juoni silti juurikaan yllätykiä ja wow-elämyksiä tarjoa. Beenoxilla on varmaankin ollut kädet suhteellisen tiukasti sidottuna tapahtumien kanssa, ja sen huomaa. Kädestä pidetään tiukasti kiinni ja totuttua kaavaa noudatetaan. Mennään suljettuun, lineaariseen kenttään, yritetään päästä paikasta A, paikkaan B, välissä muutama huone täynnä pahiksia, pahikset lakoon, jatketaan matkaa, paikassa B tapahtuu jotain, ja se on siinä. Juonitapahtumat eivät anna yhtään joustovaraa, jossain kohdin ollaan Manhatanillakin, mutta tapahtumat pitävät huolen ettei vapaasta liikkumisesta mielettömästi iloa siinä kohdin ole.

Pelattavuus ja äänimaailma ovat asialliset. Hämis ei turhia singahduksia ja liikkeitä tee, ja tapellessa Hämis automaagisesti hyppää seuraavan vihulaisen kippuun jos yksi ylimääräinen napin painallus pääsee tapahtumaan. Pelaamista helpotetaan tosin sillä aika paljon, mutta turhautumista se tehokkaasti estää.

Samoin ennen pelin julkaisua esitelty Web Rush -toiminto tekee sormistaan kömpelöimmätkin, sukkeliksi Hämähäkkimiehiksi. Web Rushin idea on ihan kiva, ja parhaimmassa tapauksessa se pelastaa taisteluista paremmin kuin varta vasten katonrajaan automaattisesti vievä nappi. Web Rushin aikana aika hidastuu, tarkoituksena Hämiksen superrefleksejä esittää. Kuvan siirtyessä hetkeksi first personiksi, Web Rush auttaa hahmottamaan tilannetta paremmin varsinkin ahtaissa paikoissa. Web Rush -napin vapauttamalla Hämähäkkimies automaattisesti hyppii seiniltä sinne, minne pelaaja kursorin on ohjannut. Manhattanilla liikkuessa toiminto tosin toimii paremmin ja näyttävämmin. Sillä pääsee pitkiäkin matkoja liikkumaan nopeasti ja rajoituksia käytössä ei ole. Hämiksen automaattiohjaus tosin vie hohtoa omista seitittelyistä.

Niin, onhan The Amazing Spider-man ihan jees peli. Moneen muuhun lisenssipeliin verrattuna oikeasti hyvä, mutta parempaakin olisi pystyttyä. Pelin pelaa läpi ihan mielellään, mutta kun Manhattanilla ei sivutehätävien suoritettuaan tapahdu olevinaan enää mitään rikoksia, ja nekin olivat pahoinpitelyyrityksiä tai auto kaahauksia, niin tuskin peliin koskee enää sen jälkeen. Beenoxilla olisi nyt kuitenkin ihan hyvä pohja tehdä vielä hyvä Hämis-peli nykyiselle pelisukupolvelle, ilman aikataulu- ja juoni rajoituksia. My spider sense is tingling, että The Amazing Spider-man -pelistä tuskin jatko-osaa nähdään, ellei todella tehdä asioita paremmin.

Tiukimmille faneille peliä voi kuitenkin suositella, eikä tämä ole likimainkaan hämistely huonoimmasta päästä. Niinpä hämiksen täyttäessä tässä kuussa 50 vuotta voi synttäreitä viettää ihan hyvin pelinkin parissa.

Ai niin. Peli muuten muistuttaa paljon Rocksteadyn Batmanejä.

Kalle Laakso