UUSIMMAT

Arvostelu: A Plague Tale: Innocence alkaa hienosti, mutta viiden tunnin kohdalla peli alkaa kompuroida pahasti

14.05.2019 08:45 | Tuukka Hämäläinen

A Plague Tale: Innocence on keskiajalle sijoittuva, tummanpuhuva hiiviskelypeli, jossa sympaattiset lapset kamppailevat ruttoa, rottia ja inkvisitiota vastaan. Ikävä vain, että kankea ohjaus, bugit ja tuskallisen vaikeat kohtaukset saavat lopulta jättämään matkan kesken.


Julkaisupäivä: 14.5.2019
Studio: Asobo Studio
Julkaisija: Focus Home Interactive
Saatavilla: PC, PlayStation 4, Xbox One (testattu)
Pelaajia: 1
Ikäraja: 18
Peliä pelattu arvostelua varten: 10 tuntia


A Plague Tale: Innocence on heti kättelyssä kiehtova peli. Lopulta melko harvat pelit sijoittuvat tosimaailman keskiajalle, ja vielä harvemmat tekevät sen ilman miekanheiluttelua ja roolipelimäisiä supervoimia. Lisäksi trailerit lupailivat synkkää ja tarinavetoista kokemusta, jonka päähenkilöt ovat poikkeuksellisesti lapsia.

Lähtökohdat olivat siis lupaavat, ja ensimmäisten tuntien aikana olin erittäin innoissani. Sitten ongelmat alkoivat kasautua. Harvoin jos koskaan on pelille suunnittelemani arvosana laskenut ensimmäisestä tunnista viimeiseen näin rajusti.

Siis viimeiseen tuntiin jonka pelasin, sillä keskenhän tämä lopulta jäi.

A Plague Tale: Innocence on suuri avaus ranskalaiselle Asobo Studiolle, joka on avustanut esimerkiksi The Crew -pelin (2014) käännöksissä ja ReCoren (2016) kehityksessä. Ehkäpä kehittäjät tulivat haukanneeksi liian suuren palan kunnianhimoisella pelillään.

A Plague Talessa parasta on tarina, joka sijoittuu 1300-luvun puolivälin Ranskaan. Päähenkilö on teini-ikäinen Amicia, joka ajautuu pakomatkalle nuoren veljensä Hugon kanssa, kun inkvisition ritarit pistävät perheen vanhemmat hengiltä. Samalla musta surma alkaa levitä kammottavien rottalaumoja kuljettamana, ja jostain syystä inkvisitio tuntuu jäljittävän erityisesti Hugoa, jonka perinnöllisessä sairaudessa on jotakin arvoituksellista.

Omaperäisen lähtöasetelma jälkeen juoni kulkee melko ennalta-arvattavasti, ja aidontuntuisen alun jälkeen tarina ajautuu myös enemmän fantasian kuin realismin puolelle. Tämä on pieni pettymys, mutta toisaalta päähenkilöt ovat sen verran sympaattisia, että pelaajana alkaa oikeasti välittää heidän kohtalostaan.

Ääniraidan kieleksi kannattaa tosin vaihtaa ranska. Englanninkielinen ääninäyttely on aksentteineen aika puisevaa tavaraa.

Ensimmäisten noin viiden tunnin ajan kaikki etenee hyvin. Tarina pitää otteessaan, pelaaja laitetaan hiiviskelemään vartioitujen alueiden halki ja pakenemaan rottalaumoja. Amicia oppii myös uusia taitoja, jotka avaavat uusia mahdollisuuksia. Haastetta löytyy sopivasti, mutta eteneminen sujuu puzzle-tehtäviä myöten melko kevyesti.

 

Visuaalisestikin peli on parhaimmillaan vaikuttava. Yksityiskohdat jättävät välillä toivomisen varaa, mutta kokonaisuus, maisemat ja valoefektit ovat näyttäviä.

Rottalaumat ovat hyvä esimerkki A Plague Talen visuaalisesta toteutuksesta: kiiluvasilmäinen, tuhatpäinen rottien massa on kokonaisuutena vaikuttava näky, mutta lähempää katsottuna rottien liike on nykivää, toisteista ja vähän huvittavaa. Pääasiassa peli näyttää kuitenkin hyvältä. (Mainittakoon, että olosuhteiden pakosta en päässyt pelaamaan HDR-tuella.)

Ongelmia alkaa kasautua pelin jälkimmäisellä puoliskolla. A Plague Tale ei ole mikään loppuun asti hiottu kokonaisuus, mutta alkupuolella jähmeä ohjaus ja muutamat bugit eivät paljon häiritse. Kun sitten kohtauksista tulee vaikeampia, alkavat tekniset ongelmat tuntua. Kun samaa kohtausta saa jauhaa monta kertaa vain siksi, että Amicia ei tähtää sinne minne pitäisi, typerä NPC-hahmo seisoo tiellä tai pelihahmot jäävät jumiin johonkin kulmaan, alkaa väistämättä ärsyttää.

Kehittäjät ovat kyllä luvanneet, että pahimmat särmät hiotaan pois pelin ensipäivityksellä. Kömpelöä suunnittelua eivät päivitykset kuitenkaan voi korjata.

Peli ei nimittäin muutu vaikeammaksi tasaisesti tai palkitsevalla tavalla, vaan lineaarisen seikkailun lomaan ilmestyy yksittäisiä, kohtuuttoman vaikeita hetkiä. Ongelmaksi muodostuvat toimintakohtaukset ja taistelut, joihin pelin mekaniikat eivät kunnolla taivu. Hiiviskely on sujuvaa, mutta taistelussa pelaaja kamppailee yhtä paljon mekaniikkoja kuin vihollisia vastaan.

Monin paikoin on esimerkiksi reagoitava tarpeeksi nopeasti peräkkäisiin hyökkäyksiin tai joutuu palaamaan checkpointille ja yrittämään koko kohtausta alusta. Näissä kohtauksissa eivät tule vastaan pelaajan taidot tai älykkyys, vaan refleksit, oikutteleva ohjaus ja turhautumisen sietokyky.

 

Lopulta löin hanskat tiskiin oletettavasti pelin viimeisessä tai toisiksi viimeisessä luvussa, noin kymmenen pelitunnin kohdalla. Vieläkin kiinnostaisi nähdä tarina loppuun, mutta sekään ei motivoi yrittämään enää uudelleen.

A Plague Tale: Innocence on harvinaisen raskas pettymys. Pelillä on paljon potentiaalia, mutta sen kehittäjät ovat yrittäneet haukata kerralla liian suuren palan, jolloin lopputulos on hiomaton, puolivillainen ja vaikea kurjimmalla mahdollisella tavalla. Peli olisi pärjännyt paremmin, jos se olisi keskittynyt pelkkään hiiviskelyyn, karsinut peliominaisuuksia ja jättänyt toimintakohtaukset niille, jotka ne paremmin hallitsevat.

Asobo Studion hengentuotetta voi suositella varauksella niille, jotka kaipaavat tarinallista seikkailua, eivätkä pelkää bugeja tai samojen kohtausten toistamista uudelleen ja uudelleen. Heitäkin kehottaisin tosin odottamaan alennusmyyntiä.

A PLAGUE TALE: INNOCENCE

”Keskiaikainen seikkailu jää kivikautisen suunnittelun jalkoihin.”

Muropaketin uusimmat