Halo 5: Guardians (Xbox One)

26.10.2015 16:29 Kalle Laakso

Tekijä: 343 Industries
Julkaisija: Microsoft
Testattu: Xbox One
Saatavilla: Xbox One
Pelaajia: 1, 2-4 (yhteistyö verkossa), 8-24 (verkossa)
Pelin kotisivu: www.halowaypoint.com/en-us/games/halo-5-guardians
Arvostelija: Kalle Laakso

Master Chief on hyvistä hyvin hyvis. Se heppu, joka hoitaa ensin välit kuntoon tekoäly-Cortanan kanssa, ja sitten siinä sivussa pelastaa muutamaan otteeseen ihmiskunnan. Ihmiskunnan kohtalo on kuitenkin vähäpätöinen siinä vaiheessa, kun rakas tekoäly on hukassa eikä juttelekaan kypärän sisällä. Chief ei asiaa sulata ja katoaa tekemään omia juttujaan.

Toim. huom: arvostelu keskittyy yksinpeliin. Moninpeli käsitellään erikseen.

Nyt jos koskaan on Halo-sarja uudistunut isolla kädellä. Edellinen osa, Halo 4, jätti tulevaisuuden arvailujen avoimeksi. Siihen mennessä Chief oli seikkaillut Cortanansa kanssa neljässä pelissä, ja kaksikosta kasvoi pelitaivaalle uusi tähti. Chiefistä muodostui ikoni, joka tunnetaan siitä, että Covenant-yhteisöä painetaan taas käkättimeen ja siinä sivussa pelastetaan avuntarpeessa olevat.

Vaan miksi klaaninsa paras ei ole enää sankari? Miksi kansakunnan esimerkkisotilas oikuttelee näin pahasti? Miksi Master Chief on julistettu kuolleeksi, mutta on epävirallisesti ajojahdin arvoisesti kuuminta hottia? Missä menee hyvän ja pahan raja? Muun muassa näihin kysymyksiin koetetaan vastata tämänkertaisessa rinkulassa. Vaikka MC:n osakkeet ovatkin laskeneet, on virtuaalikenttien Simo Häyhälle vielä kysyntää, niin hyvässä kuin pahassakin. Kaikki eivät Häyhän lojaalisuuteen enää usko, ja perään lähetetään Spartan Locken johtama Osiris-tiimi. Chiefillä on tosin puolellaan oma Blue-tiimi.

Molemmista joukkueista löytyy Halo-faneille tuttuja kasvoja. Osiriksen Locke on entinen Oni-sotilas, jonka menneisyyttä avataan Master Chief Collectionin kyljessä julkaistulla minisarjalla: Halo: Nightfall. Toinen peleistä tuttu naama on Buck, entinen ODST-sotilas, josta tuli mutkien kautta Spartan. Sinisestä joukkueesta voisi sanoa, että se on ehkä tehokkain Spartan-tiimi koskaan. Chiefin meriitit tietävät kaikki pelejä pelanneet, mutta muu joukkue saattaa olla hieman tuntemattomampi, ellei ole lukenut The Fall of Reach -kirjaa. Pelissä Chiefin komppaamaa tiimiä ei juuri avata, paitsi sen verran, että joukkio on kokenut kovia, menestynyt ja menettänyt yhdessä. Ryhmä on kuin perhe.

Halo 5:en mukana tulee myös kirjaan perustuva animaatiosarja, The Fall of Reach, jossa avataan enemmän Blue-tiimin ja Chiefin kimppaa.

Eeppinen tarina sivuhahmosta

Halo 5:n päähahmoja ovat Locke ja Osiris. Locke pistetään tiiminsä kanssa Master Chiefin perään, koska MC niskuroi löydettyään johtolangan kadonneesta Cortanasta. Chief häippäisee Cortanaansa etsimään, joten Locke nakitetaan Chief-jahtiin. Hän kuitenkin ymmärtää Chiefiä, eli takaa-ajaja ei ole mikään tunteeton jahtikone.

Kahden hahmon kujanjuoksussa on myös eronsa: siinä missä Locke on kylmäverinen ja tottelee käskyjä, Chief puolestaan kyseenalaistaa asioita, eikä aina sulata ylempiarvoisten käskyjä. Kumpi spartaneista on se oikea pahis, kun kumpikin toimii parhaaksi näkemällään tavalla ihmiskunnan eteen? Niin tai näin, Chiefiä jahdataan ja paljon jahdataankin. Vähän ikävästi tuntuu, että 343 Industries yrittää puskea Lockea esille vanhoista raameista lähes väkisin. Yhteensä 15 tehtävästä 12 pelataan Osiris-tiimin johtajalla. Vanhalle päähahmolle ei siis jää paljoa tilaa, mikä tekee tilanteesta kaksipiippuisen. Chiefillä on sen verran hiljaista karismaa ja mielenkiintoisempi tiimi, että painotus vähän harmittaa. Tosin Locke ei ole mikään huono hahmo. Hänellä on karismaa, hän on jämpti ja tiukan paikan tullen hän osaa hahmottaa tilanteenkin. Silti, vähän lempeämpi tutustuttaminen olisi ollut parempi.

Päähenkilöiden vaihtelua värittää myös se, että kolme kenttää on siirtymävaiheita, joilla rytmitetään tarinaa. Ne pelataan kolmannen hahmon, Osiriksen, saappaissa. Ei tosin sillä, etteikö tarina imaisisi mukaansa ja epilogi jää kunnon cliffhangeriin. Halo 6:n tarina on siis jo valmiiksi pedattu. 343 on panosta tällä kertaa nimenomaan kampanjaan, eikä yksinpelaavalle tarjota muuta pelattavaa. Jotain Halo 3: ODST:n ja Halo: Reachin kaltaista Firefight-muotoa jää kaipaamaan, missä voisi yksin tai kavereiden kanssa ottaa hektisiä sessioita tarinan ulkopuolelta ja vain ampua vihulaisia. Halo 4:n Spartan Ops -sivutehtävät olivat ihan kivaa vaihtelua, mutta nyt niitäkään ei enää ole. Toivottavasti jotain tulisi myöhemmin, koska seuraavaa Halo-osaa saadaan odottaa ainakin kolmisen vuotta. Microsoft, kun lupasi taannoin, että joka vuosi tulee jotain Haloa. Ensi vuoden syksylle on lupailtu Halo Wars 2, ja 2017 onkin sitten Halo 3:n Anniversary-synttärien vuoro.

Hyvältä näyttää, upealta kuulostaa

Ja on se nätti. Piru, miten nätti se onkin. Tekisi mieli nuolaista ja maistaa tätä kaikkea silmäkarkkia. Pelimoottori on uusi ja on ensimmäinen Halo-peli, joka pyörii 60 kuvan sekuntivauhdilla heti julkaisussa. Äänissäkään ei ole säästelty. Aseiden lataus, räjähdykset ja ihan vain pienet yksityiskohdat rikastuttavat äänimaailmaa loistavan musiikin läpi. 343 on vihdoin tajunnut, että Halo-musiikki on Halo-musiikkia. Viidettä Haloa kun pelaa niin ymmärtää sen, että Halo 4:n musiikit eivät olleet kovinkaan kummoiset, eikä sieltä jäänyt mieleen mitään.

Nyt asialla on uusi säveltäjä Kazuma Jinnouchi, joka on työskennellyt aikaisemmin muun muassa Metal Gear Solid –sarjan parissa. Kazuma tiimeineen on tehnyt sekä uusia biisejä kitarariffeillä sävytettynä ja sovittanut uusiksi myös tunnetuimpia Halo-sävelmiä, joita ei Halo 4:ssä kuultu. Moni tiukka tai jännittävä tilanne onkin saanut taustalleen ansaitsemansa musiikit. Toivottavasti Kazuma-san saa rellestää myöhemminkin, sillä herra nousi pelimusiikin tunnelmanluojien kärkeen.

Suurin takaa-ajo koskaan?

Halo ei ole ehkä ihan eeppisin takaa-ajo ikinä, mutta ainakin näyttävin. Totuuden metsästys saa kertaluokkaa isommat puitteet jo sillä, ettei Halo-sarja keskity vain meidän galaksiimme. Avaruusmatkailu antaa 343 Industrille hyvät mahdollisuudet leikkiä ajatuksilla ja tehdä fantastisia pelimaailmoita. Pelissä käydään yhteensä kolmella eri planeetalla, minkä johdosta vaihtelua riittää. Eiväthän ne yllä ensimmäisen Halon kenttien tasolle, mutta nätteyttä riittää. Tosin kentät ovat kooltaan kertaluokkaa aiempaa pienempiä, joskin parissa kentässä liikutaan myös vähän vapaammin ajoneuvoilla. Kentät ovat kuitenkin korkeampia, joka johtuu siitä, että koko pelisarja on pistetty remonttiin.

Spartanit ovat oppineet juoksemaan kunnolla myös välivideoiden ulkopuolella. Samoin kiipeily onnistuu, jos käsiin osuu sopiva reuna. Ilmassa voi leijua hetken rakettirepun voimin, sekä ilmasta voi tuutata nyrkin maahan voimalla. Uudet voimat ovat jokaisella spartanilla pysyviä ja käytössä aina tilaisuuden tullen. Tuplahyppyjä tai seinillä juoksemista ei harrasteta, mikä tekee Halo 5:stä uniikin kokemuksen. Suojat ovat myös saaneet sen verran tuunausta, että juoksussa ne eivät lataudu, mutta liikkeessä voi silti olla ja kipittää vaikkapa nurkan taakse odottamaan palautumista. Muutoin liike ja pelattavuus menee edellisten pelien kaavalla: liike ilman juoksua on kuin edellisissä peleissä, aseiden rekyyli on olematon, eikä muutoksia ole muutoinkaan havaittavissa. Pelattavuutta ei siis olla varsinaisesti muutettu uusien ominaisuuksien lisäksi.

”Vanha kohtaa uuden” kuvailee muutoksia parhaiten. Alkutotuttelun jälkeen tasapaino uudella pelattavuudella tuntuu hyvältä ja reilulta. Harppaus on iso aikaisempaan verrattuna, mutta samalla se on myös onnistunut muutos.

Isoin vastustajien kurmottamisjuttu on visiirizoomaus, jonka myötä jokaisella aseella tähdätään hahmon silmien kautta. Jyvältä ampuminen on kiva lisä, mutta se ei varsinaisesti kaikilla aseilla tiukenna luotihajontaa. Esimerkiksi Magnum-käsiaseella ja singolla ampuu lonkalta ihan yhtä tarkasti ja jopa nopeammin. Nähtäväksi jää, onko idealla kannatusta, mutta arvaus on, että se ei saa kannatusta, ellei lonkka-ampumista viritellä löysemmäksi ja luotihajontaa nosteta. Kampanjassa tuskin ongelmaa tulee, mutta moninpelissä joitain saattaa närästää.

Kampanja on myös suunniteltu yhteistyötilaa ajatellen, mikä on loistavaa. Taistelukentällä on aina neljä hahmoa, joista yhtä ohjaa pelaaja ja muita tekoäly, jos sotaan ei liity ihmiskavereita. Jaetun ruudun cooppeilu ei tosin enää onnistu. Yksinpelaillessa tekoälykavereille kyllä toivoisi enemmän älliä, sillä nyt jantterit eivät aina oikein ymmärrä kiipeilyn ja rakettirepun tuomaa onnea. Eivätkä aina nosta kaatunutta pelaaja-Spartania maasta, vaikka vieressä seisoisivat.

Spartan, kun ei koskaan kuole, niin tässä tapauksessa se tarkoittaa sitä, että sopivan kolhun osuessa pelaaja tipahtaa polvilleen odottamaan nostajaa. Jos konttaushetki kerkeää mennä, kuollaan pois odottamaan uutta elämää jos tiimikaverit pääsevät eteenpäin, tai vastaavasti yksinpeli alkaa edellisestä tarkistuspisteestä, vaikka AI-tiimiläiset olisivat vielä pystyssä.
Näin ollen kampanja tönii pelaamaan ihmispelaajien kanssa. Tekoäly osaa tehdä välillä oikeita ratkaisuja, mutta hyvä tetsauskaveri löytyy silti mieluiten frendilistalta.

Anything worst that losing a hero, is watching him to turn against us

Viides pää-Halo näkee päivänvalon näillä näppäimillä ja peli tarjoaa monta hauskaa hetkeä. Tuunailut on tehty oikeaan suuntaan, kunhan vielä vähän asetasapainoa muokataan päivityksissä.

Master Chief ei ole koskaan ollut näin vaikean valinnan edessä, eikä tilanne helpota jatkossakaan, mutta se on vain positiivista mehusteltua. Kokonaisuudessaan kampanja jätti todella positiivisen maun. Loppu tekee myös selväksi sen, että seuraava uhka on suurin aiemmin koetuista. Suorastaan tappava vitsi.

Mukavan tarinan ohella kaikki muukin loksahtaa kohdilleen. Halo-sarja on ottanut uuden suunnan, josta saa iloa moniksi tunneiksi. Nätti, sulava, hyvänkuuloinen. Halo 5 on tähän mennessä reippaasti paras FPS-peli nykyisellä konsolisukupolvella. Piste.
Tämä arvostelu keskittyy Halo 5:n tarjoamaan yksinpelikokemukseen. Moninpeliarvostelu julkaistaan erikseen, kunhan sitä on päästy testaamaan kunnolla.