Lego The Hobbit (PC, PS3, PS4, Wii U, Xbox One, Xbox 360)

28.04.2014 14:26 Juho Anttila

Tekijä: Traveller’s Tales
Julkaisija: Warner Bros
Testattu: PlayStation 4
Saatavilla: PC, PlayStation 3, PlayStation 4, Wii U, Xbox 360, Xbox One
Pelaajia: 1, 2 (samalla koneella)
Pelin kotisivu: http://thehobbit.lego.com
Arvostelija: Juho Anttila

TT Gamesin Lego-pelit ovat jo sen tasoinen instituutio, ettei niiltä osaa odottaa kuin samaa tuttua laatua ilman suuria yllätyksiä. Odotukset syntyvät omasta suhteesta käsittelyn alla olevaan materiaaliin. The Hobbitin kohdalla ne nousevatkin korkealle.

Lego The Lord of the Rings oli ehkä jopa kaikkien aikojen paras Lego-peli, joten Hobitti-elokuvien Legoversiolla on rima korkealla. Nyt näyttää vain käyneen samalla tavalla kuin Hobitti-elokuvienkin kohdalla.

Hoidetaan yksi suurimmista kitinän aiheista alta pois heti aluksi. Nokkelimmat huomaavat jo, että Hobitti-elokuvien sarja ei ole ehtinyt viimeiseen osaansa saakka. Spoilaako Lego The Hobbit siis viimeisen leffan tapahtumat? Ei suinkaan. Peli päättyy siihen, mihin toinen elokuvakin. Eli täysin kesken.

Jatkoa toki on luvassa, nimittäin ladattavana lisäsisältönä, joka julkaistaan samoihin aikoihin leffasarjan päätöksen kanssa. Oho, täydellisen Lego The Hobbit -kokemuksen hinta pompsahti juuri. Toki kyse alkaa olla pelimaailmassa jo maan tavasta, mutta jostain syystä temppu kirpaisi nyt erityisen kovasti. Lego-peleiltä ei ehkä olisi osannut odottaa ihan tätä.

Onhan ne perusasiat yhä kunnossa

Varsinaisesti pelin sisällön määrässä ei ole suurempaa vikaa leikkelystä huolimatta. Juonitehtäviä riittää lakisääteinen määrä ja sivutehtäviä, salaisuuksia ynnä muuta yleistä härvättävää riittää, jos mahdollista, vieläkin enemmän kuin aiemmin.

Pelillisesti Lego The Hobbit muistuttaakin Sormusten Herran palikkaversiota enemmän kuin vähän. Tarina vie sankarit toki hieman eri puolille Keski-Maata kuin aiemmin ja tututkin alueet on mallinnettu uusiksi, joten toisto ei häiritse. Tunnelma ja tuntuma on joka tapauksessa säilynyt siinä määrin ennallaan, että kyse voisi olla hyvin myös Lego The Lord of the Ringsin lisälevystä.

Tallella on yhä mithril-palikoiden etsiminen ja lunastaminen tehtäviä tekemällä. Juonitehtävien pariin pääsee yhä palaamaan tavoitteena Keski-Maan asukkien hukkaamien esineiden etsiminen. Ennallaan on myös mihtril-esineiden takominen pelaamista helpottamaan.

Uusiakin ideoita on mahdutettu mukaan. Nyt kerätään Lego-nystyröiden lisäksi erilaisia resursseja. Näitä puolestaan hyödynnetään rakennustehtävissä, joissa ruudulle rakentuvaan esineeseen etsitään sopivaa uutta osaa tarjotuista vaihtoehdoista. Oikeasta ja nopeasta suorituksesta palkitaan tuhdilla pistepotilla, virheet ja hidastelu puolestaan tiputtaa pisteitä.

Iloisesta kääpiöjoukosta on saatu myös irti uutta hauskaa. Pitkää sauvaa kantavat kääpiöt voivat muodostaa tornin, jonka avulla on helppo kavuta korkealle. Kaksi kääpiötä voi myös yhdistää voimansa yhteishyökkäykseen, jota tarvitaan erityisesti pomovihollisia vastaan.

Lego-pelien kontekstissa uutuuksia on mahdutettu mukaan aika paljon ja ne tuntuvat pääosin luontevilta. Samalla edellisten pelien heikompaa antia, kuten esimerkiksi kömpelöä palikoiden leijuttamista, on vähennetty tuntuvasti. Miksi arvostelussa ei sitten seiso korkeampi pistemäärä ja suosituspeukku?

Hieno, mutta ei enää loistava

Pohditaanpa hetki Hobitti-elokuvia. Ilman Sormusten Herra -trilogian painolastia ne tuomittaisiin eittämättä fantasiaelokuvan hienoimmiksi virstanpylväiksi. Sormusten Herra -leffojen olemassaolo saa kuitenkin esiosatrilogian tuntumaan siltä kuin Peter Jackson tekisi pinnalta komeaa mutta sisällöltään edellistä ontompaa toistoa.

Lego The Hobbit tuntuu täsmälleen samalta. Pienet asiat saavat kokonaisuuden tuntumaan siltä kuin nyt yritettäisiin toistaa edellisen osan onnistuminen ilman tähän tarvittavaa sydäntä. Tai ehkä kyse on siitä, että kaikkien näiden vuosien jälkeen Lego-mittari alkaa vihdoin lähestyä kyllästymispistettä.

Esimerkiksi juonitehtäviin on eksynyt liian monta sekavaa tai kömpelöä jaksoa, joissa päälle vyöryvät viholliset tai yleinen härvellys tekevät pelaamisesta väärällä tavalla kaoottista. Välillä peli ei edes muista kertoa, mitä se odottaisi pelaajan tekevän.

Peikkokuningasta vastaan taistellessa aikaa kului vaikka kuinka pitkään ihmetellessä, miten vihulaisen kimppuun olisi tarkoitus hyökätä. En itse asiassa tiedä tätä varmuudella vieläkään, vaikka kentän lopulta selvitinkin. Myös pelin taipumus katkoa tekemistä liian usein välianimaatioilla harmittaa. Vähempi olisi enempi tässäkin kohdassa.

Tästä huolimatta myös Lego The Hobbit on tuomittava hyväksi, lähes erinomaiseksi perhepeliksi. Saman ruudun moninpeli on yhä mitä parhainta viihdettä lasten tai puolison kanssa nautittuna. Tehtävät jaksaa koluta läpi monta kertaa salaisuuksien löytämisen toivossa ja avoin maailma kannustaa yhä tutkimaan jokaisen mahdollisen nurkan ja kolon.

Niinpä minäkin tulen, jo tarinatehtävät läpi pelanneena ja monen monta salaisuutta löytäneenä, viettämään vielä jopa kymmeniä tunteja Lego The Hobbitin parissa. Tällä kertaa löytämisen riemun seassa kuiskii kuitenkin pieni riitasointu. Liekö kyseessä itse Klonkku, joka muistuttaa, ettei Keski-Maan tutkiminen ole tällä kertaa aivan niin hauskaa kuin olisin Lego The Lord of the Ringsin perusteella odottanut? Joka tapauksessa nyt tuntuu pitkästä aikaa siltä, että TT Gamesin kannattaisi hillitä hieman julkaisutahtia ja pysähtyä miettimään, olisiko vihdoin aika pistää koko konsepti remonttiin.

Lataa tästä kaksi Lego Hobbit –julistekuvaa vaikkapa taustakuviksi: kuvat (zip, 4,5 Mt)

Toinen mielipide

Olen kohdannut kahdenlaisia Lego-pelejä. Sellaisia, jotka oikeasti tempaavat mukaansa ja ovat aidosti kivoja pelattavia. Ja sitten sellaisia, joiden pelaaminen alkaa pian alun jälkeen tuntumaan melkein työltä. Lego the Hobbit lankeaa harmillisesti jälkimmäiseen. Se on toisaalta sääli, sillä sympaattisista palikkapeleistä haluaisi kovasti tykätä ns. ”täpöllä”, kuten nuoriso joskus sanoi.

Teknisesti tai audiovisuaalisesti mitään motkottamista ei löydy, mutta pelaaminen tuntuu turhankin tutulta – taistellaan pahisten kanssa, vaihdellaan lennosta peluutettavaa hahmoa, etsitään kätkettyjä jippoja, keräillään erilaisia pimpuloita, rakennellaan palikoista hyödyllisiä asioita, kulutetaan aikaa jo läpäistyissä kentissä ja niin edelleen. Toisaalta lapsiyleisöä ajatellen se lienee ihan hyväkin asia: kun on omaksunut yhden Lego-pelin, sen jälkeen on helppo pelata mitä tahansa niistä.

Aikuisen ihmisen mielenkiintoa soolona pelaaminen ei kuitenkaan välttämättä jaksa kannatella alkua pidemmälle. Mutta siinä missä omakiva saattaa tympiä nopeastikin, on samalta sohvalta tapahtuva cooppi jälleen pelastus – yhdessä kaverin, siipan tai oman lapsen kanssa aikuinenkin jaksanee pelata Hobittia ihan uudella innolla. Jaettu ilo on todellakin paras ilo, näinhän se vanha viidakon sananlaskukin meille jo muinoin opetti.

Juonellisesti touhu perustuu kahden ensimmäisen Hobitti-elokuvan tarinalle yllättävän uskollisesti. Toki Lego-peleille ominainen pölhöhuumori on edelleen mukana, mutta pieni osa minusta olisi silti toivonut rohkeampaakin irtiottoa Jacksonin filmeistä. Parhaat Lego-seikkailut kun yleensä ovat sellaisia, joiden tapahtumia ei voi arvata etukäteen. Vähemmän yllättäen tarina jää kaiken kukkuraksi kesken, sillä eihän leffatrilogian päätösosaakaan ole vielä julkaistu.

Lego the Hobbit tarjoaa tukevan annoksen sitä tuttua ja turvallista palikkalaatua, joka ei petä, mutta ei toisaalta yllätäkään. Ehkä kyseessä on ilmiö, jonka erilaisten Lego-seikkailujen kiihtyvä ilmestymistahti on saanut aikaiseksi – taika on kadonnut ja touhu muuttunut rutiininomaiseksi. Rutinoituminen harvoin on hyvä asia.

Miika J. K. Halmela