Lord of the Rings: War in the North (PC, PS3, Xbox 360)

02.12.2011 16:00 Tero Lehtiniemi

Tekijä: Snowblind Studios
Julkaisija: Warner Bros. Interactive Entertainment
Testattu: PlayStation 3
Saatavilla: PC, PlayStation 3, Xbox 360
Laitevaatimukset: PC Core 2 Duo E6600/Athlon 64 X2 6000+, 2Gt muistia, Radeon X850XT/GeForce GT 330
Pelaajia: 1-2 (samalla koneella), 2-3 (lähiverkossa, internetissä)
Pelin kotisivu: http://www.warinthenorth.com
Arvostelija: Tero Lehtiniemi

J.R.R Tolkienin luoma Keski-maa on jännä fantasiamaailma siinä mielessä, että yleisesti ottaen parhaat palat kyseisestä paikasta ovat tarjonneet jotkut aivan muut kuin itse herra kirjojensa välityksellä. Taru Sormusten Herrastakin vaati oikeasti viihdyttävään muotoon muuttuakseen elokuvaohjaaja Peter Jacksonin kosketusta.

Rikkaan mytologian ja monilta osin varsin tutkimattomien alueidensa vuoksi Keski-maa on mitä mainioin pohja roolipeleille, mutta valitettavasti tähän asti ainoat onnistuneet vedot ovat olleet Turbinen mainio verkkoroolipeli Lord of the Rings Online ja Interplayn 90-luvun alun kesken jäänyt roolipelitrilogia. Mainioista toimintaroolipeleistään tutun Snowblindin War in the Northilla on nyt mainiot mahdollisuudet nousta samaan kastiin.

Lord of the Rings: War in the North ottaa Tolkienin kirjasarjaan tutun lähestymistavan: pelaaja kontrolloi ihmisten, haltioiden ja kääpiöiden muodostamaa Sormuksen Ritareista erillistä seikkailijaporukkaa, jonka kohtalo ja matka on kuitenkin jollain tavalla sidoksissa alkuperäisiin kuuluisuuksiin.

Pelin ei-niin-kovin yllättävästi sankariporukan muodostavat Dúnadan-samooja Eradan, kääpiösoturi Farin ja haltiataikurityttö Andriel. Pelin tarina alkaa, kun tämä Breehen saapunut sekalainen seurakuntamme saa Aragornilta tehtäväksi hyökätä läheiseen Fornostin linnoitukseen, jotta Sauronin huomio saadaan sinne, pois Breestä pakenevia hobiteista ja Aragornista. Ystävämme tekevät työtä käskettyä, ja tästä käynnistyvät tapahtumat jotka vievät seikkailijaporukkaa ympäri Keski-Maan varsin vähän tutkittuja pohjoisosia.

Graafiselta ulkoasultaan ja yleiseltä pelifiilikseltään War in the Northin fiilis on hyvin lähellä Dragon Age 2:sta. Taistelu on sulavaliikkeistä ja toimintahenkistä, ja erikoishyökkäykset laukaistaan olkanäppäinten ja perusnäppäinten yhdistelmillä.

Jokainen kolmesta sankarista pärjää hieman yllättäen varsin pätevästi sekä lähi- että kaukotaistelussa, tosin miehiä heiveröisemmästä Andrielista kunnollisen lähitaistelijan kehittäminen tosin vaatii erityistä panostamista. Lopputuloksena on kuitenkin ainakin omasta mielestäni pelityyliltään ehkä tyydyttävin hahmo.

Jokaisella hahmolla on myös omat tapansa auttaa kavereitaan: Andriel parantaa ja palauttaa ystävien taikavoimia tai sekoittelee juomapulloja, Farin taas pystyy tehostamaan sekä omia että ystäviensä ominaisuuksia. Kaiken kaikkiaan hahmojen välinen tasapaino on kunnossa, joskaan henkilöinä he eivät ole kovinkaan moniulotteisia.

Lisää upeita pelivideoita (e)Domen videokanavalta osoitteesta https://www.youtube.com/user/wwweDomenet

Vahvuuksissa pysyen

Snowblind Studiosin aiemmat toimintaroolipelit, kuten Baldur’s Gate Dark Alliance ja Champions of Norrath, ovat tulleet tutuiksi varsin vakuuttavasta moninpelituestaan. War in the North ei poikkea kaavasta. Tosin siinä missä aiemmissa firman peleissä yksinpelaaja on kirjaimellisesti joutunut olemaan yksin, nyt ilman ihmispelaajaa jääneet sankariporukan hahmot toimivat tekoälyn ohjauksessa.

Konsoleilla moninpeli onnistuu kahdella pelaajalla myös jaetulla ruudulla, mutta kolmas pelaaja on jätettävä joko tekoälylle tai kaivettava netistä. Tämä on tosin tehty varsin helpoksi, sillä pelaaja voi itse ilmoittaa peliin mihin kenttiin kaipaa apua, ja järjestelmä osaa etsiä sopivat hahmoyhdistelmät ja mahdollisimman lähellä olevat kokemustasot. Peli ei kuitenkaan millään tavalla rajoita eri kokemustasojen pelaajien pelaamista, vaan kokeneempi sankari voi halutessaan esimerkiksi suunnata auttamaan pulaan jäänyttä ystäväänsä.

Yksin pelaaminenkaan ei ole niin kamalaa kuin tällaisissa peleissä usein on tapana. Tekoälyapurit ovat ehkä hiukan liian itsemurha-alttiita mutta toisaalta imevät vihollisen huomiota niin hyvin itseensä, että ihmispelaaja pääsee yleensä tekemään pahojaan varsin rauhassa. Kuolemakaan ei koita kerrasta, vaan maahan piesty sankariporukan jäsen voidaan herättää Gears of War -tyylisesti muiden toimesta. Tekoälyapurit hoitavat myös tämän puolen yllättävän pätevästi. Oikeastaan ainoat tilanteet joissa ihmispelaajia oikeasti kaipaa, ovat harvat puolustustehtävät ja erityisen vaikeat, vapaaehtoiset Challenge-alueet.

Vaikka War in the Northin sankarikolmikko ei loistakkaan persoonallisuudellaan, on peliin silti onnistuttu piilottamaan varsin kunnioitettava määrä laadukasta Tolkien-tietoa ja dialogia, joka varmasti vetoaa aihepiirin ystäviin. Toteutuksensa ja meininkinsä puolesta War in the North sinkoaakin selkeästi Tolkien-roolipelien kärkikastiin, jossa ei tosin tällä hetkellä ole kovinkaan suurta ruuhkaa.

Selkeitä vikoja pelissä on hyvin vähän, niistä ehkä pahimpana se että peli sortuu toisinaan aivan liikaa Hunted: Demon’s Forge -tyyliseen kilpikonnapuolustukseen, jossa pieniä alueilla pyritään torjumaan päälle vyöryviä vihollismassoja. Jostain syystä nämä osiot ovat kuitenkin yleisimmillään aivan pelin alkuvaiheessa, ja myöhemmin toiminnasta tulee sekä mekaniikaltaan tyydyttävämpää että toteutukseltaan vauhdikkaampaa.

Suurimmaksi ongelmaksi jääkin ehkä julkaisuaika: nyt kun Skyrim on julkaistu, War in the Northin sinänsä mainio toteutus ei pääse loistamaan edukseen kuin moninpelinsä puolesta. Pelaajille tämä tietysti on hyvä juttu, sillä parin-kolmen kuukauden päästä tätä todennäköisesti löytyy kaupoista jo varsin edulliseen hintaan. Ja silloin War in the North on jo varsin hyvä, ellei jopa suositeltava hankinta.

Lisää upeita pelivideoita (e)Domen videokanavalta osoitteesta https://www.youtube.com/user/wwweDomenet

Toinen mielipide (PC)

War in the Northin konsepti, tai pikemminkin sen olemassaolon perustelu, on toimiva. Taru Sormusten Herrasta on kirjana yksi kaikkien aikojen parhaista fantasiateoksista ja määrittelee koko genreä melko varmasti enemmän kuin mikään muu koskaan kirjoitettu kirja. War in the North itse toteaa introssaan, että Sormuksen sodan ajalta olisi kerrottavissa paljon tarinoita, joihin Tolkien ei itse kirjoissaan ehtinyt puuttua edes sivulauseissa. Ja näin varmasti on.

Kirjojen ja sen jälkeen elokuvien elävöittämissä ympäristöissä alkava seikkailu on lupaava ensimmäiset pari tuntia. Pian sen jälkeen pelin todellinen olemus on kuitenkin harmillisen selvä: vaikka Sormusten Herran universumissa olisikin vielä kertomattomia tarinoita sankareista, joilla on väliä, tai teoista, jotka voivat liikuttaa, ei tämän pelin tekijöillä ole niistä mitään hajua.

Myös toimintaosuus pettää, sillä toiminta perustuu jatkuvasti toistuviin kohtauksiin, joissa takanasi sulkeutuu ovi, ja sattumalta tilassa on käyttökelpoinen ase, jolla voit ruiskia pitkin seiniä kiipeileviä goblineja, kunnes tappoja on kertynyt tarpeeksi ja skriptattu kohtaus päättää loppua. Lisäksi välipomona käytetty ensimmäisestä elokuvasta tuttu luolapeikko tulee vastaan liian usein, ja kokee aika kovan inflaation jo ensimmäisen kohtaamisen jälkeen.

Pelin PC-versio on teknisesti ongelmaton, eikä esimerkiksi käyttöliittymä aiheuta minkäänlaisia aggressioita. Perinteisenmallinen inventaario toimii hiiriohjauksella hyvin, ja tarjoaa jopa hieman keskinkertaista paremmin nopeasti silmäiltävissä olevaa vertailudataa käytössä olevien ja löydettyjen varusteiden välillä. Teknisesti ottaen pelin grafiikka on alle keskitason, mutta hahmot näyttävät ihan riittävän fiksuilta kelvatakseen paperinukkeleikkeihin loottaamista seuraavan varusteidensovittelun muodossa. Pelin taide ympäristöjen osalta toimii, ja luo fiiliksen Keski-Maassa seikkailemisesta.

Drop in/drop out -periaatteella toimiva moninpeli on mukavaa viihdettä ja toimii PC:llä hyvin. Peliseuraa ei ole ruuhkaksi saakka, mutta sitä löytyy pienellä kärsivällisyydellä. Pelin alkamisen jälkeen tippuneiden pelaajien hahmot tekoälyn ohjattavaksi ottava ja myöhemmin liittyvän pelaajan kontrolloivaksi vapauttava mekanismi toimii erityisen hyvin tilanteessa, jossa peliseuran välitön löytyminen ei aina ole taattua.

Janne Mikola

Kolmas mielipide (Xbox 360)

Hyvälle Sormusten Herra -pelille on aina tilausta, vaikka sellainen onkin jo olemassa verkkoroolipelin muodossa. Mainitsin Lord of the Rings Onlinen, koska sillä ja War in the Northilla on keskinäinen yhteys. Molemmat kertovat eeppisen tarinan sen tunnetumman juorun laitamilta. Mitä tapahtuikaan pohjoisessa sillä välin, kun Frodo vaihtoi pitkiä katseita Samin kanssa?

Juonellisesti ratkaisu on mitä parhain, sillä riittäähän Keski-Maassa tarinoita. Tämänkertainen ei ole ihan kauhean yllätyksellinen tai koukeroinen, mutta kyllähän peli silti Tolkienilta maistuu. Fanit tykästyvät mahdollisuuteen jututtaa sen eeppisemmän tarinan päähenkilöitä oikein viimeisen päälle, puhumattakaan lukuisista viittauksista tuttuun mytologiaan.

Sujuvasti pelattava mutta välillä pahasti itseään toistava mätke maistuu mainiosti. En tosin tiedä, tulisiko suu yhtä makiaksi, jos kyse ei olisi Sormusten Herra -pelistä. Taistelumekaniikka voisi olla monipuolisempikin eikä hahmojen kehittyminen avaa kovin näyttäviä uusia temppuja. Pelaaminen tuntuu samalta niin alussa kuin ihan lopussakin, mikä olisi suurempi synti, ellei meininki olisi niin sulavan hauskaa.

Toisto ja kovin kovin kapea putki aiheuttavat sen, ettei War in the North oikein pärjäisi isommilleen, ellei sillä olisi tarjota erinomaista valttia: moninpeliä. Markkinoilla ei voi olla liian montaa yhteistyössä jaetulla ruudulla pelattavaa toimintaroolipeliä. Päinvastoin, niitä löytyy aivan liian vähän.

Kahdestaan pelin viihdytyskerroin nousee moninkertaiseksi. Kolmistaan pelattuna varmasti vielä enemmän, sillä tekoäly toimii hyvästä yrityksestä huolimatta vain välttävästi. Harmi ettei samalle konsolille mahdu kolmatta. Kaksin taistellessa tekoälyhahmon jättää mielellään omaan arvoonsa ja keskittyy sen sijaan taktiikoiden hiomiseen ihan vain kahdestaan.

Kiire lienee yllättänyt tiimin, sillä peliin on lipsahtanut myös aimo läjä bugeja. Testissä olleella Xbox 360 -versiolla oli paha tapa unohdella infotekstejä ruudulle, jopa niin pahasti, että eräskin teksti jäi asumaan ykköspelaajan ruudulle koko loppupelin ajaksi, vaikka konsolin käynnisti välillä uudelleen. Virheet eivät ole pelinpysäyttäjiä, mutta harmillisia silti. Niistä huolimatta War in the North on mainio välipala, johon kannattaa tutustua erityisesti, jos sohvalta tai verkosta löytyy kaveri tai kaksi peli-iloa jakamaan.

Juho Anttila

Neljäs mielipide

Taru sormusten herrasta -elokuvatrilogia iski minuun aikanaan kuin miljoona volttia ja on ottanut paikkansa Tähtien sodan rinnalla kaikkien aikojen elokuvatrilogiana. J.R.R. Tolkienin fantasiamaailmaan perustuvat laadukkaat pelit ovat olleet harvassa, mutta onneksi The Lord of the Rings: War in the North saapui paikkaamaan aukkoa.

War in the Northin tarina ei ole uusi, vaan tuttu paitsi tietenkin Tolkienin kirjoista, myös suunnilleen kaikista aihetta sivuavista peleistä. Frodo ja muut sormuksen saattueen jäsenet kulkevat kohti Tuomiovuorta tarkoituksenaan tuhota kaiken keskipisteessä oleva sormus.

Pelaaja tosin tekee omia hommiaan ja näin auttaa saattuetta. Hahmogalleria ei paukauta kenenkään henkseleitä. Kääpiösoturi Farin, samooja Eradan ja haltia Andriel ovat tämän mytologian peruskauraa. Tämä Breehen saapunut sekalainen seurakuntamme saa Aragornilta tehtäväksi hyökätä läheiseen Fornostin linnoitukseen, jotta Sauronin huomio saadaan sinne, pois Breestä pakenevia hobiteista ja Aragornista

Näkee, että War in the North on suunniteltu kolmen pelaajan yhteistyötä silmällä pitäen, jota tekoäly vain paikkailee silloin, kun ihmispelaajat eivät pääse paikalle. Kaverien tekoäly toimii vaihtelevasti, ja pätevää taistelua rytmittävät satunnaiset jäätymiset.

Tällaisessa pelissä elintärkeää saalista on tarjolla paljon panssareista kypäriin, miekkoihin, kirveisiin ja sormuksiin. Tavaraa löytyy vihollisten ruumiista, vastaan tulevista arkuista ja matkan varrelle osuvista kaupungeista.

Lajityypin perinteiden mukaisesti kullakin hahmolla on käytössään sekä heikko että voimakas lähitaistelulyönti, joista ensimmäinen on nopea mutta heikko, jälkimmäinen taas hidas, mutta vahvemmankin kilven läpäisevä. Liikkeissä ei ole viivettä, joten nopeat torjunnat ja väistötkin onnistuvat ongelmitta. Hahmojen välinen tasapaino on kunnossa, mutta henkilöinä he eivät ole kovinkaan moniulotteisia.

Kahdestaan pelattuna War in the North on selvästi hauskempi, mutta yksinpelaavakin saa rahalleen vastinetta, vaikka tekoälykaverit välillä toikkaroivatkin hassusti. Harmi ettei samalle konsolille mahdu kolmatta pelaajaa.

Seikkailu kestää noin kymmenen tuntia, mikä tuntui sopivalta kestolta. En odottanut War in the Northilta juuri mitään, mutta se paljastui yhdeksi kaikkien aikojen parhaista Taru sormusten herrasta -peleistä. Se on toimiva ja hauska toimintaroolipeli, jossa on kunnioitettava määrä laadukasta Tolkien-tietoa ja dialogia.

Simon Elo