War Thunder (Linux, Mac, PS4, PC)

22.03.2015 18:40 | Muropaketin toimitus

Tekijä: Gaijin Entertainment
Julkaisija: Gaijin Entertainment
Testattu: PC Windows 7 64-bit, AMD Phenom x4 960t, Radeon R9 280
Saatavilla: Linux, Mac, PS4, PC
Laitevaatimukset: Windows XP tai uudempi, 2,2 Ghz dualcore-prosessori, 1 Gt muistia, 3 Gt levytilaa, Geforce 7800 tai Radeon x26xx, jatkuva internet-yhteys
Pelaajia: 1, 2-32 (internetissä)
Muuta: F2P-nettipeli. Sisältää rajoitetun yksinpelin. Vaatii nettiyhteyden.
Pelin kotisivu: http://warthunder.com
Arvostelija: Matti Leinonen

 

Istun kotoisan Bf 109:n hytissä, syöksyen kohti alempana lentävää brittipommittajaa. Siirrän sormeni liipaisimelle ja otan hieman ennakkoa. Ennen kuin ennätän lähettää brittisiat kadotukseen, tunnen miten koneeni ottaa osumaa. Valojuovat lentävät ohitseni. Reaktioni ovat liian hitaat ja näen miten siipeni repeää irti Hispano-tykkien voimasta. Takana lentänyt Spitfire veti pidemmän korren.

Maan tasalla ohjastan uljasta T-34-panssarivaunuani metsän läpi. 600 metrin päässä on yksinäinen Panzer, joka saa kylkeensä tuntuvan pusun panssarikranaatistani. Hymähtelen iloisesti katsellessani miten Panzer leviää kuin ankanpaska ympäri metsää. Iloni jää lyhyeksi, kun näen vasemmalla toisen vihollistankin vyörymässä minua kohti. Ammun sitä kerran mutta kranaatti kimpoaa Tiikerin paksusta etupanssarista. Yksi Tiikerin 88-millinen karjaisu riittää ammusvarastoni räjäyttämiseen. Sotaretketkeni päättyi tähän.

Tämä on War Thunder.

Tora! Tora! Tora!

Veli venäläiset Gaijinilla ovat jo ammattilaisia lentopelien tekijöinä. CV:stä löytyy muun muassa IL-2: Birds of Prey, Birds of Steel ja helikopteripyssyttely Apache: Air Assault. Birds of Preytä pelanneet näkevät War Thunderissa jotain tuttua, pelit kun ovat lähestulkoon samanlaiset. Thunderissa grafiikkaa on tosin päivitetty ja mukana on laajempi nettimoninpeli.

Tällä hetkellä War Thunder on versiossa 1.47. Siihen julkaistaan silloin tällöin pieniä pätsejä, joissa korjataan pikkuvikoja ja pyyhitään potkurista päin näköä lentäneen pelikaanin jämät. Parin, kolmen kuukauden välein tulee isompi pätsi, jotka tuovat peliin uusia koneita, tankkeja ja muuta jännää.

War Thunderin idea on yksinkertainen: lennä lentokoneella tai pommittajalla, ja ammu viholliskoneet alas. Tai tuhoa maakohteita, kk-pesäkkeitä, siltoja, ajoneuvoja tai vihollistukikohtia. Tapoista kertyy kokemusta ja valuuttaa, joilla voi tutkia ja ostaa uusia koneita.

Pelattavia valtioita löytyy viisi: USA, Saksa, Neuvostoliitto, Britannia ja Japani. Koneissa on eroja. Japsikoneet ovat ketteriä, mutta häviävät hieman tulivoimassa ja nopeudessa. Jenkkileijat ovat näiden vastakohta: tulivoimaa löytyy pienen valtion verran ja vauhtia piisaa, mutta wanhaan kunnon koiratappeluun nämä eivät käänny. Sotatantereelle mahtuu enimmillään 32 pelaajaa yhtaikaa.

Kolme eri vaikeustasoa jakaa pelaajat omiin ryhmiinsä. Arcade sopii jokaiselle joka kodin omalle punaiselle paronille. Arcadekoneissa ei ole paljoa eroja, ja raskasta lentävää linnoitusta voi rauhassa heittää syöksyyn ilman huolia siipien irtoamisesta tai muustakaan. Koneiden edessä on myös tähtäämistä helpottava ympyrä, joka näyttää mihin kannattaa tähdätä, jos haluaa osua kohteeseen. Arcade-matseissa pelataan sekasakeilla, eli joukkueesta voi löytyä koneita joka valtiolta ja vastapuolen joukkueessa sama homma.

Pilvenveikot

Kun arcadea on tahkonnut tarpeeksi, on aika siirtyä isojen poikien hiekkalaatikolle realistic– tai simulator-tason kahinoihin. Jälkimmäisessä joystick on jo vaatimus, realistic-tasolla vielä pärjää hiirinäppiskombolla. Simulaattori-kahinoita en ole kokeillut, mutta niissä kuvakulma on se yksi ainoa oikea, eli koneen sisältä.

Realistic-tasolla saa olla jo tarkkana lentämisen kanssa. Siinä missä arcadessa tyhjät pyssyt latautuvat itsestään pienen odottelun jälkeen, realisticissa aseita ei lataa näkymätön tonttu. Ensin on palattava kotiin lentokentälle, laskeuduttava ja varottava, ettei kone karkaa kiitoradan ohi tai pyörähdä katolleen liiallisen jarrutuksen seurauksena. Myös ampumista helpottava ennakointiympyrä koneiden edestä poistuu, joka tuo lentosotaan hieman lisää haastetta.

Aseet myös kuumenevat, joten spray and pray -taktiikka ei pitkälle vie, kun jumiin menneet aseet täytyy ehjätä lentokentällä. Koneet eivät enää kestä edes yletöntä kuritusta tai liian tiukkoja silmukoita. Jos liian kova nopeus syöksyessä ei revi siipiä irti, niin siivekkeet kyllä jäykistyvät, jolloin vispilän suunta on vain ja ainoastaan alaspäin.

Realistic-taisteluissa ei myöskään sodita enää sekasakeilla, vaan tiimit muotoutuvat liittoutuneet vs. akselivallat –hengessä sota-ajan mukaisiksi.

HALT! HAMMERZEIT!

Jos lentopelko kasvaa liian isoksi ja oksennuspussit loppuvat kesken lennon, voi War Thunderissa siirtyä nykyään myös tukevalle maan kamaralle ja istahtaa panssarin ohjaksiin. Tällä hetkellä panssarit löytyvät vain saksalaisilta, neukuilta ja jenkeiltä. Aikanaan metallimonsterit tuodaan myös briteille ja japseille.

Panssaritaistelut noudattavat tavallista tuhoa vihutankit ja valtaa kartalta alueita –vääntöjä. Arcade-tilassa tankkerointia helpottaa pieni risti tähtäimessä, joka on vihreä silloin kun kuti pystyy läpäisemään vihun panssarin ja oranssi, jos mahdollisuudet ovat fifty-sixty. Punaista näyttäessä vihutankki toteaa ”hihihii, kutittaa” samalla kun kranaatti kimpoaa kohti käenpesää.

Kalustoa joka lähtöön

Rahalla saa ja Mustangilla pääsee. Kalustoa löytyy kiitettävästi, aina wanhasta Swordfish-kaksitasosta raskaisiin pommikoneisiin ja saksalaisten kärpäsen kokoiseen Me 163 Komet –rakettihävittäjään, Horten Ho 229:iin sekä muutamaan sodanjälkeiseen suihkariin.

Myös panssarilinjalla on mukavasti tavaraa, aina pikkuruisista kauppakassi-Stuarteista isojen poikien IS-4:een. Myös ilmatorjuntavaunuilla pääsee kiusaamaan koneita, ellei sitten halua raapia itsemurhahakuisesti tankkien kylkiä. Osassa tankeista on myös KK jolla voi härnätä kanssapelaajia tai kaataa edessä olevia puita. Tankkinsa kanssa perseillyt kaverikaan ei enää jää hätää kärsimään, sillä tarvittaessa toverin voi hinata takaisin teloilleen ja jatkaa yhdessä sotaretkeä.

Joka valtiolta löytyy myös premium-koneita ja vaunuja, joita ostetaan golden eagle-valuutalla, jota taas ostetaan ihan oikealla rahalla. Premium-koneet ja tankit ovat joko muilta mailta käännettyjä tai lainattuja vehkeitä, tai sitten prototyyppejä tai muuten vain vähemmän tuotannossa olleita masiinoita

Kokoomustaustaiselle pelaajalle niiden ostaminen ei tuota taloudellista kipua. Kultakotkat soveltuvat myös uusien koneiden tutkimisen boostaamiseen sekä premium-ajan ostamiseen. Näillä vehkeillä uusien koneiden ja tankkien tutkiminen nopeutuu huomattavasti, ja premium-aikaan yhdistettynä taitava pelaaja pääsee testailemaan uusia leluja Pentti Peruspilottia nopeammin.

Grind Thunder

Peli itsessään on ilmainen ladata ja pelata, mutta jos haluaa saada uutta tavaraa avattua nopeammin, lyödään chydeniuksia pöytään ja ostetaan premiumia. Muuten peli on sellainen grindaushelvetti että vanha kunnon vihtahousukin olisi kateellinen. Tämä on tosin ilmaisten nettimoninpelien perussääntö. Mitään ei pidä saaman helpolla, ellet löysytä vähän lompakonnyöriä.

Matchmaking kusee joskus silmään. Kun on odotellut sen viisi minuuttia sopivaa matsia, niin ei ole kiva huomata potkurikoneen ratissa, että vastassa on suihkuhävittäjiä. Tämä tappaa miehen taistelumoraalin. Onneksi enää harvoin.

Jos matchmaking ei saa isoa miestä itkemään, niin sen tekevät viimeistään ne peelot, jotka etsivät omien kykyjen rajallisuuden takia henkihieveriin hakattua vihua, antavat lopetuslaukauksen ja varastavat tapon. Haaskalintuja kaikki tyynni. Samaiset sakaalit ampuvat sitten omiaan selkään, kun joku vie heiltä tapon siinä vaiheessa, kun nämä ovat ensin ampuneet pyssynsä tyhjiksi saamatta mitään aikaan.

Vasili! Heinkeleitä kello kolmessa, pistä se votka pois ja pidä samovaari pystyssä!

Nakkikioskipaini MiG Alleylla, kuka lähtee tarkastamaan?

War Thunderille on jaettu siinä mielessä hyvät kortit, ettei kilpailijoita juuri ole. World of Warplanes vakuutti allekirjoittaneen lähinnä uninstalloinnin nopeudella. World of Tanks sentään nauttii suurempaa suosiota War Thunderin Ground Forcesiin verrattuna. Mutta Gaijinin vekkuleilla on lisää ässiä hihassaan. Wargaming on jo tuonut World of Warshipsin suljettuun betaan, ja Gaijin tuonee omat aluksensa vesille joskus tänä vuonna. Jossain vaiheessa peliin julkaistaan Total War -tila, jossa samalle areenalle nakataan ihmispelaajien tankit, koneet ja sotalaivat. Tämä on yksi War Thunderin tulevaisuuden valteista

Itse aloitin pelaamisen vuoden 2013 lopulla ja olen nähnyt useamman ison pätsin muuttavan peliä niin hyvässä kuin huonossa mielessä. Lisää leluja on kiva saada, mutta siinä vaiheessa harmittaa, kun vastassa on isoja poikia parempine leluineen, kun matchmaker hukkasi taas kerran Stolisnaja-pullon korkin. Sekä matchmakeria että sen käyttämiä kaluston battle rating –arvoja on tuunailtu koko ajan, ja on luvattu tuunata jatkossakin. Ehkä punaisen paronin larppaus muuttuu joskus mielekkäämmäksi. Myös grindaushelvetti pistää uskon lujille, mutta ensimmäisen suihkukoneen avauduttua tuska helpotti hieman.

Jos haluaa lentää koneilla pilvien yläpuolella ja nauttia hienoista koiratappeluista, valintasi on War Thunder. Jos haluat katsoa maailmaa tankin tykin tähtäimen läpi, kokeile sekä WoTia ja War Thunderia. Sitten valitse: sininen vai punainen pilleri?

 

 

 

Lisää upeita pelivideoita eDomen videokanavalta osoitteesta https://www.youtube.com/user/wwweDomenet.

 

Lentokonemainen toinen mielipide

(Toim. huom. allaolevassa puhutaan vain lentosotimisesta. -JOK)

Nettisotiminen ei ole ollut koskaan näin hauskaa. Ei ikuna, kuunapäivänä. Vuosi 2013 oli meille militaristeille hieno vuosi, sillä silloin World of Tanksin aloittama nettisotahuuma puhkesi täyteen kukkaansa. Kyse ei ole silti mistään yllättävästä, yhtäkkiä kulman takaa tulleesta ilmiöstä. Pelaajat ja peliala ovat lämmenneet tähän jo monen vuoden ajan. Sitten tuli moskovalaisen Gaijin Entertainmentin riemastuttava lentosotapeli War Thunder ja sota oli vielä hauskempaa.

War Thunderia mainostetaan välistä morppina. Höpö höpö. Ei se ole. Se on vain nettiräiskintä. Kuin Quake, mutta ei kuitenkaan. Pistetään muutama kymmenen tyyppiä team deatchmatchiin ja katsotaan kumpi tiimi voittaa. Vaihdetaan ympäriinsä juoksevien tyyppien BFG:t lentokoneisiin. Siinä se.

Pelin pohja onkin tiukasti Quaken ja QuakeWorldin lanseeraamassa reippaassa nettiräiskinnässä, vain eri muodossa. Lentopeli kuitenkin hakee vahvoja säväreitä myös menneiden aikojen ja tämän päivän parhauden lentosimulaattoreista, etenkin sieltä todellisen morppisimujen suunnalta. Air Warrior, WarBirds, World War II Online ja Aces High olisivat lainoista ylpeitä, mutta niiden kannaltahan ongelma on se, että nämä wanhat veteraanit ovat Air Warrioria lukuun ottamatta yhä elossa ja sinnittelevät kaupallisestikin. Mutta kuukausimaksulliset vanhan polven simulaattorit ovat kovan haasteen edessä. Miten ne voivat kilpailla uuden sukupolven ilmaisten lentopelien kanssa? Miten ne ylipäätään voivat pärjätä pelimarkkinoilla, jotka eivät ole kiinnostuneita simulaattoreista muodikkaiden, suureen yleisöön purevien lentopelien puuttuessa?

Eikun… Muodikkaiden? Suureen yleisöön purevien pelien puuttuessa? Siitähän War Thunderissa ja World of Warplanesissa nimenomaan on kyse! Ne ovat pelejä, jotka tuovat lentokonepelien pariin aivan uutta yleisöä, mutta se ei juuri oikeiden lentomorppien tekijöitä hyödytä. Jos voit pelata kivaa, nopeatempoista lentoräiskintää kymmenen minuutin matseissa ja kurvailla taivailla hiirellä, niin askel oikean lentosimulaattorin maailmaan, jossa lentomallit ovat monen monta kertaa realistisempia ja vaativampia ja pelaamiseen tarvitaan kunnon lento-ohjainkin, on järkyttävän iso ja vaikea.

Mutta parempi edes näin. Kun uutta IL-2 Sturmovikin kaltaista oikeaa, megalomaanisen vetävää simuhittiä ei ole ollut, niin lähestytään sitten lentopelien maailmaa toiselta suunnalta.

Tyhjästä War Thunderikaan ei ole silti tullut. Firma on tehnyt konsoleille monta oivallista lentopeliä, jopa ihan kunnon simulaattoria. Apache: Air Assault on (PC, PS3, Xbox 360) yksi kaikkien aikojen parhaista helikopterisimulaattoreista ja IL-2 Sturmovik: Birds of Prey (PS3, Xbox 360)oli oivallinen konsoliversiointi 1C:n alkuperäisestä IL-2-simusta.

Sen jälkeen julkaistu Birds of Steel (PS3, Xbox 360) kuitenkin on yllättävä peli, etenkin War Thunderin faneille. Se on näet sama peli. Näyttääkin siltä, että Gaijin on toiminut pitkällä tähtäimellä ja teki samalta pohjalta yhtaikaa kahta peliä . Birds of Steelin boksijulkaisun avulla pystyttiin kätevästi rahoittamaan saman pelin radikaalimpaa, ilmaispelattavaa PC-versiota ja hyvinhän se onnistui. Vaan oli se kyllä hassua Thunderoinnin jälkeen polkaista taas Birds päälle – ja PS3:n ruudulle avautui sama latauskuva, valikoissa soivat samat musiikit ja pelitilatkin ovat identtiset, vain ilman nettipeliä ja mikromaksuja.

Simumainen räiske

War Thunder on mukaansatempaava ja kiinnostava peli. Tai noin kaksi ja puoli eri peliä. Arcade-tila on letkeää räiskettä. Realistic on täysimittainen lentosimulaattori, jota pelataan lentotikuilla, lentomallit ovat vakavaa luokkaa ja koneita lennetään sisänäkymistä. Niiden välissä on historical, jossa ollaan näiden kahden puolivälissä. Lentomallit ovat arcadea todenmukaisemmat, pelaajilla on vain yksi elämä ja niin haaste kuin tunnelmakin ovat katossa.

Ja tässä rakkaat lentokönsikkäät, tässä on War Thunderin paras jekku. Siinä on kaksi hyvin erilaista puolta, minkä ansiosta se toimii hyvinkin erilaisille pelaajille. Toiset vain kurvaajat ja räimivät, toiset tykkäävät vakavammasta ilmasodasta ja haasteesta. Ja molemmat saavat haluamaansa.

Silti arcadestakin haistaa realistic-tilan tunnelmaa, sillä peliä on tehty simulaattori edellä. Vaikka arcadessa onkin enemmän tilaa pelehtiä, käyttäytyvät koneet siinäkin sopivan uskottavasti. Koneiden käyttäytymisessäkin on merkittäviä eroja, vaikka arcade onkin aivan liian anteeksiantavainen sakkausten ja rajoilla lentämisen suhteen. Koneet nousevat, syöksyvät ja kestävät ylinopeuksissa ja rankoissa G-vedoissa ihan liikaa. Ymmärrän, että sillä pidetään hyvänä satunnaisia räiskintäpelaajia, mutta ei silti ihan näin pitkälle tartteisi mennä.

Silti, simulaattorimainen lähestymiskulma onkin se juttu, joka tuntuu joka puolella. Lentomalleissa. Asemallinnuksessa ja ballistiikassa. Tuntumassa. Se jos mikä tekee War Thunderista ainakin minun käteeni sopivan ja kutsuvan pelin. Silti, se realistic-puoli on vähän niin ja näin. Sillä on vain vähän pelaajia, eikä Gaijin siihen juuri panosta. Mutta se on olemassa, mikä on siisti juttu.

Houkutusta lisäävät myös hienoiset roolipelimäiset aspektit ja tietenkin uusien koneiden avaaminen ja kehittäminen. Hienona ideana pelaaja kehittää paitsi pilottejaan ja koneiden miehistöjä, myös koneita itseään. Miehistö voi siirtyä koneesta toiseen, mutta kovalla vaivalla ja kalliilla rahalla ostettu kone onkin sitten taas jostain varikolta, ilman mitään virityksiä ja tuunauksia. Ja niinpä sitten lennetään ja lennetään ja odotellaan, että uusi kone on kerännyt riittävästi kone-expaa, jotta siihen saa vaikka uudet pommipirustimet isommille pommeille, uudet konekiväärit taka-ampumoon, parempaa menovettä moottorille tai lisätykit siipien alle. Kullakin koneella on kovasti paljon kustomoitavia ominaisuuksia, joilla niitä viilataan ja tehostetaan. Tehostelu ei kuitenkaan tarkoita überöitymistä tai pay-to-winiä, vaan hyvin kekseliästä mekaniikkaa, jossa taisteluväsyneet koneet kunnostetaan uudenveroisiksi.

Sitä roolipelimäisyyttä taasen löytyy miehistön koulutuksesta. Sotalennoilta kertyy kokemuspisteitä, joita voi pistää omaan pilottiinsa, pommikoneen ampujiin tai mekanisteihin – ja kaikille on merkitystä. Tosin osalla enemmän historical- ja realistic-taisteluissa, mutta silti.

Arcade-tilasta löytyy myös yksi lentopelien nerokkaimmista oivalluksista ikiaikoihin. Näet, jos hangaarissasi on useita koneita, niin peli ei suinkaan lopu siihen kun sinut ammutaan alas. Silloin otetaan seuraava kone! Game on over vasta kun viimeinenkin koneesi tuhoutuu. Tai matsi muutoin päättyy voittoon tai häviöön.

Tämä tuo pelaamiseen jännää strategiaa ja vaihtelua. Satunnaistaisteluun liittymisen jälkeen katsotaan mikä pelitila ja kartta ruudulle aukeaakaan, sitten mietitään millä tapaa taisteluun lähdetäänkään. Rynnäköiden? Pommarilla? Kevyellä tai raskaalla hävittäjällä? Mitä haluaisitkaan tehdä? Rikkoa viholliskoneita, maakohteita tai kiinteitä varustuksia? Menisinkö ajamaan tiukkaa kurvaa tai otanko rakkaan kaksimoottorimersuni ja jahtaan korkealla lentäviä pommareita, omia tukikohtia suojaten? Ja niin edelleen. Vaihtoehtoja riittää, fiiliksen ja koneiden mukaan.

Eikä siinäkään kaikki. Taistelun voittamiseenhan riittää vaihtoehtoja. Yleensä homma hoituu kotiin joko pieksämällä vastustajan infrastruktuuria niin paljon, että tämän sotapisteet valuvat nolliin. Tätä voi nopeuttaa vaikkapa strategisesti tuhoamalla vastustajan tukikohtia ja pommittamalla lentokenttää. Toisaalta myös tämän taktisten kohteiden, kuten tykistön, bunkkerien ja panssarijoukkojen, murskaaminen tuo voiton kotiin. Ja tietenkin kaikkien viholliskoneiden pudottelu. Historical- ja realistic-tiloissa pätevät samat säännöt, mutta haastavammin.

War Thunder on ilahduttavalla tavalla jakomielitautinen peli. Räiskintämäisyys toimii mahtavasti, mutta niin myös simuilu. Hiiriohjauksella on kiva lentää, mutta simumpi kuski voi lytätä koneeseensa kunnon HOTAS-ohjaimet ja TrackIR-ohjaimen, ja lentää ihan tosissaan. Eikä satunnaisemmankaan pelaajan tarvitse osata ilmasodan historiaa kannesta kanteen, vaan kuka tahansa voi nauttia niin hyvästä pelistä kuin ilmailun siipien havinastakin. Tällaiseen yhdistelmään ei ole moni peli yltänyt, eikä varsinkaan näin nautinnollisella tavalla.

Ilmaispelattavuuskin toimii hienosti. Pelaajaa ei pakoteta oikean rahan käyttöön, mutta sillä saa toki nopeutettua etenemistään. Oikealla rahalla ei saa sen kummempia pelillisiä etuja kuin pelaamiseta saatavalla leikkivaluutallakaan, mitä nyt kultaisilla kolikoilla voi ostaa hangaariinsa enemmän miehistöjä sekä vähän erikoisempia lentokoneita. Ilmaispelaaminen kuitenkin onnistuu sujuvasti vain tiettyyn rajaan saakka, sillä taisteluvaurioituneiden koneiden korjaaminen ja ammusten täydentäminen maksaa tarpeeksi hintavilla koneilla jo melkoisen paljon. Enemmän kuin mitä ilmaistilillä pelaava tienaa hyvinkään menneestä matsista.

Ilmaispelurien onkin jossain vaiheessa mietittävä, että millä koneilla lentää ja miksi. Haluatko grindata kokemusta ja rahaa? Vai lentää ja nauttia? Mitä paremmat koneet, sen korkeammat panokset, sitä vakavammaksi homma menee. Ja oikeastaan meiningistä häviää hauskuuskin siinä vaiheessa, kun koneet ovat yhä suorituskykyisempiä ja paremmin aseistettuja. Peruskoneilla pommittelu ja vääntäminen nyt vain on niin lystiä hommaa, että välillä pidempäänkin pelanneen kuskin on kiva vaihtaa hangaariinsa kokoelman alkupään kalustoa ja hurvitella, kurvitella, kurwailla.

Kaikin puolin hyvä peli siis. Yhteisö tosin on välistä jokseenkin huvittavaa poppoota, sillä kun pelaajien taustat ovat enemmän Quaken kuin lentosimujen suunnalta, niin ”keskustelujen” taso niin linjalla kuin foorumeilla tuppaa olemaan aika teinixiä. Ilmailulliset perustiedot ovat myös monilla hyvin, hyvin hakusessa. Foorumia lukiessa välillä  ihan sattuu aivoon, kun keskustelun faktuaalinen taso on niin vesirajan alapuolella.

Vaan ei anneta sen haitata hupia. Lennetään!

Jukka O. Kauppinen

 

 

Myös PlayStation 4:lle

War Thunder löytyy myös PlayStation 4 -konsolille. Vähän on vaikea keksiä miksi, mutta löytyy kuitenkin. Ei se näet hirveän hyvä konsolipelinä ole. Ainakaan minä en päässyt kovin hyvin kiinni padipohjaiseen lentämiseen, vaan tuskailin ja kiroilin ja ähersin kovasti kärsien.

Sitten laitoin konsoliin kiinni hiiren. Yhtäkkiä olin jumala. Ja totesin myös, että hiirellä tätä on muutenkin tosi paljon parempi käyttää, ihan valikoista lähtien. Mutta olin jumala. Lentäessäni pelkästään PlayStation 4 -pelaajista koostuvalla areenalla pystyin hiirelläni tähtäämään ja keikuttamaan konettani aivan ylivertaisella taidolla. Osuin mihin halusin ja tuhosin viholliset. Olin über.

Nyttemmin peli osaa jo heittää PS4-pelaajat samalle areenalle tietokonesotureiden kanssa, mikä tekee pelaamisesta tasaväkisempää. Pahus.

Konsolipelinä War Thunder on vähän silleen ja näin. Kyllä se toimii ja onhan sitä ok pelata. Padilla lentäminen on kuitenkin väkisinkin epätarkempaa, ja PS4-padin kosketuslevy on tällaisen pelaamiseen ihan vitsi. Epätarkkuudesta varmaan oppii sitkeydellä pois ja kyllähän fakta on silti tasan se, että WT on sovitettu hyvin gamepad-ohjaimelle. Suosittelen silti vähän huijaamaan ja iskemään PS4:ään hyvän pelihiiren ja konffaamaan kaikki namiskat uusiksi. Tällöin pelaaminen on reilusti helpompaa ja mukavampaa. Kivasti peli tajuaa moninappisenkin hiiren.

PS4-versiosta paistaa tosin läpi PC-alkuperä, joskin nykyversiossa käyttöliittymä ja valikot on jo saatu toimimaan aika kivasti padillakin.

Summa summarum: kyllä War Thunderia pelaa myös konsolilla, mutta PC-kokemus on silti selvällä marginaalilla ylivertainen.

Jukka O. Kauppinen

 

PS4-lentelyä.

Lisää upeita pelivideoita eDomen videokanavalta osoitteesta https://www.youtube.com/user/wwweDomenet.

 

 

Lisää aiheesta

F2P saapuu rytinällä myös lentosimulaattoreihin 

Mulkaisu: World of Tanks Xbox 360 Edition 

Skydive: Proximity Flight (PS3, Xbox 360) 

War Thunder vs World of Warplanes – f2p-lentosimujen sota 

Wargaming.Netin synttärit olivat valkovenäläinen spektaakkeli 

Wings of Prey (PC) 

World of Tanks (PC) 

World of Warplanes (PC) 

World of Warships -ensikosketus – kunnon tykittelyä! 

World War II Online 1.0 (PC) 

 

Muropaketin uusimmat