Legot esiin kaapista: Dark Side Developer Kit

13.12.2000 14:11 | Jukka O. Kauppinen | 143

Useissa meissä asuu pieni kiusankappale jonka sormet alkavat kutiamaan kummasti kun eteen tulee jokin uusi mielenkiintoinen vempele. Monien lapsuus kului mukavasti legojen parissa, joista syntyi ties minkälaisia autoja ja muita vempaimia. Päästäpä sitten lauma kolmikymppisiä kakaroita Legon uusimman tuotteen, Dark Side Developer Kitin, kimppuun.

Eikä ollut enää tylsää. Lapsuuden leikit palasivat mieleen ja eDomen väki kasautui pöydän ääreen tutkimaan laatikon sisältöä. Eikä kestänyt kauaa kun sisältö oli levitetty pöydälle ja manuaalit joutuivat tarkan selailun kohteeksi. Yleisen ihastelun seasta kuului joitakin vaikertavia kommentteja tyyliin ”miksei tällaisia ollut minun aikanani.” Jonkin ajan päästä allekirjoittanutkin istui rauhassa tuolillaan työn ääressä kun takaa alkoi kuulua kummaa surinaa ja piipitystä. Ja mitäs, sieltä rullasi Star Wars-robotti laserit uhkaavasti ojossa. Jaahas, pojat käkättävät kulman takana, ehtivät näemmä rakentaa uuden lelun aivan huomaamatta.

Dark Side Developer Kitistä onkin vaikea laittaa paremmaksi tekniikkalelujen saralla: moottoroituja omalla voimallaan liikkuvia legolaitteita Star Wars-hengessä. Näytti niitä kelle tahansa oli reaktio ”mistä näitä saa, paljonko maksaa” tyylinen. Vähänkin värkkäilyhenkisempien ja vauhdikkaan mielikuvituksen omaavien henkilöiden lompakot ovat välittömästi vaaravyöhykkeessä.

Hyvin suunniteltu kokonaisuus

Pakkaus on mielenkiintoinen kokonaisuus jonka kaikkiaan 576:sta osasta voi rakentaa toistakymmentä moottoroitua Star Wars-laitetta. Voiman pimeällä puolella kun ollaan on paketissa ohjeet muun muassa Kauppaliiton taisteludroidin. Lisäksi ohjeissa on haasteita – esimerkkejä mitä osista voi myös rakentaa, kuten Kauppaliiton panssarivaunu, mutta jätetään varsinainen näpräys itse tekijän päänvaivaksi. Mutta Imperiumin nelijalkainen AT-AT –kävelijä on joukon ehdoton kingi. Koolnes!

Tekniseltä kannalta Dark Sideä voi kuvailla nerokkaaksi. Se että legoista voi rakennella vaikka mitä ei ole uutta kellekään, ainakaan toivottavasti. Mutta kaikkia niitä vauhdittaa yksi ainoa keskusyksikkö, Micro Scout-mikrotietokone, jossa on pattereilla toimiva moottori. Ja siitä voi sentään virittää ryömiviä, pyörillä ajavia ja jaloillaan käveleviä laitteita. Legolla onkin ollut töissä varsin veikkoja, jotka ovat keksineet yksinkertaiset mekaaniset keinot joilla yhdestä aj samasta keskusyksiköstä voidaan siirtää liikevoima monella eri tavalla liikkuvaan laitteeseen. Micro Scoutissa on lisäksi valosensori, jolla rakennettuja laitteita voidaan kauko-ohjata valomerkeillä.

Taistelurobotti syntyy vilauksessa

Dark Side on muutoinkin fiksu kokonaisuus. Lähes kaikkia osia käytetään useassa eri laitteessa eivätkä ne silti näytä ylettömästi toistensa kopioilta. Lisäksi rakentaminen on helppoa erinomaisten ohjeiden ansiosta.

Rakennussarjat on jaettu kolmeen vaikeusasteeseen:

  • Sith Oppipoika
  • Sith Lordi
  • Sith Mestari

Laitteet perustuvat keskusyksikön ympärille rakennettavaan perusrunkoon, käytännössä tietynlaiseen voimansiirtolaitteistoon. Kunkin ytimenä on Micro Scout. Runkoja on yksi jokaiselle vaikeustasolle. Esimerkiksi Oppipoika-tason laitteita varten keskusyksikön ympärille rakennetaan Y-Frame –runko.

Kuten oheisista esimerkeistä näkyy on kukin rakennusvaihe esitetty todella selkeästi. Kukin toimenpide näytetään tarkoin, välillä varmuuden vuoksi kahdellakin eri kuvalla, sekä esitetään millainen tuloksen pitäisi olla. Toki taitoa ja näppäryyttä tarvitaan jotta osat varmasti löytäisivät yhteen ja pysyisivät kiinni, mutta ennen kaikkea rakentajalla on oltava vain innostusta ja leikkimieltä, muu tulee kyllä itsestään.

Helpoimman vaikeusasteen L-8GO Navigatorin, neljällä pyörällä rullaavan droidin, rakentamiseen ei valehtelematta kulunut montakaan tuhistusta. Kakkostason osittain kävelevä, osittain raahautuva, taisteludroidi oli jo astetta monimutkaisempi luomus – mutta kasautui samaten melkeinpä sujauksessa, kun näpit olivat jo muistaneet legoilla rakentelun periaatteen.

Imperiumin vastaisku

Huipennus on tietenkin Imperiumin Vastaisku –elokuvasta tutuksi tullut kävelijä, AT-AT. Upea nelijalkainen taistelukone marssimassa ryhdikkäästi pöydällä tai lattialla, ”klonk klonk klonk.” Huikeaa. Vaikea kuvitella että legoista voisi rakentaa jotain näin tyylikästä. Ainoa puute, mistä muistutetaan Lego MindStormsinkin nettisivuilla, on etteivät laserit ammu oikeasti.

Eikä käy kieltäminen, AT-AT oli välitön hitti. Kukapa ei olisi vaikuttunut tasaisesti marssivasta sotakoneesta, joka etenee uhkaavasti kahvipöydällä kohti pullalautasta? Tai kun sitä marssittaa kovalla lattialla entistä kovemman ääniefektin saamiseksi. Liian liukas alusta tosin voi aiheuttaa lieviä lipsumisefektejä, mutta etenemistahti ja marssin määrätietoisuus on näyttävää esimerkiksi tasaisella matolla. Myös kävelijään tuttavuutta tehneet kotieläimet olivat samaa mieltä, päättäen yhdessä sohvatuolien alustan olevan sopiva paikka mokoman tarkkailuun.

Micro Scout-tietokone sisältää seitsemän valmista ohjelmaa joilla eri legosaavutukset voivat liikkua. Ohjelmat ovat yksinkertaisia ja pääsääntöisesti ne liikuttavat robotteja eteen- ja/tai taaksepäin. Viidessä ohjelmassa on myös valo-ohjaus. Robotit reagoivat esimerkiksi taskulamppuun ja niitä voi tavallaan kauko-ohjata valovälkytyksillä. Eräs harkitsemamme idea oli asettaa AT-AT –kävelijä illalla töiden loputtua valmiusasemiin toimiston pöydälle – ja sammuttaa valot. Valitulla ohjelmalla AT-AT olisi valojen sytyttyä antanut hälytysäänen ja ryhtynyt marssimaan edestakaisin. Seuraavan päivän ensimmäinen toimistoon saapuja olisi kokenut yllätyksen…

Eroon arjesta

Nykyajan teknolegoilla leikkiminen osoittautui yhtä riemastuttavaksi kuin ennakkoon uskallettiin toivoa. Touhussa oli hupaisa ”isot miehet irrottautuvat arjesta” meininki ja rakentelu oli toden teolla vapauttavaa näpräystä. Touhu oli sekä hauskaa että kuitenkin sopivalla tavalla haastavaa, ja on tietysti hyvä bonus jos väsääjällä on vaikkapa Star Wars- tai scifitaustaa. Se kun antaa puuhailulle vielä mainiota lisävibaa. Vakavamieliset yrmyttäjät pysykööt kaukana, sillä Dark Side Developer Kitin parissa riemua riittää.

Rakentelun yhteydessä ei havaittu rajoitteita sen enempää iän kuin sukupuolenkaan suhteen. Tuotetta suositellaan vähintään yhdeksänvuotiaille mutta reippaasti kolmekymppisetkin innostuivat legoilemaan täysin vallattomasti. Laitteet voivat olla mainiota viihdettä myös perheen pienemmillekin jäsenille, ja heillehän legoissa on vielä bonuksena käsien teknisen taidon kohentuminen. Legoissa on lisäksi sekin etu että laite ei ole tuomittu aina samanlaiseksi – koneen voi purkaa ja rakentaa uuden, joko ohjeiden mukaan tai päästäen mielikuvituksensa irralleen. Jos legoja on enemmänkin voi Dark Siden laitteista kehittää vaikka miten upeita luomuksia.

Muut tiedot

Legon MindStorms-tuoteperheeseen kuuluu myös kapinaliiton laitteita tarjoava Droid Developer Kit. Sen voi tilata 399 markan hintaan esimerkiksi Sonera Plaza Kauppakanavalta.

576 osaa.
Ei sisällä paristoja. Käyttää normaaleja sauvaparistoja.
Suositus 9 vuotta ja vanhemmille.

Dark Side Developer Kit on saatavissa muun muassa hyvin varustetuista tavarataloista ja lelukaupoista.
Valmistaja ja maahantuoja: Lego Finland
Hinta: riippuu ostopaikasta.

Linkit

Lego
Lego MindStorms: Dark Side Developer Kit
Lego MindStorms
AT-AT