Uusimmat

SideWinder X4 -pelinäppäimistö – funktionaalisen yksinkertainen pelilaite

06.05.2010 15:20 Juho Anttila

Näppäimistö ja hiiri ovat PC-pelaajan tärkeimmät työkalut, joilta tosiharrastajat vaativat paljon. Nykyaikaisilta laitteilta edellytetään moitteettoman teknisen toimivuuden lisäksi myös ohjelmoitavia makroja sekä muita pelaamista ja työtekoa helpottavia ominaisuuksia.

Microsoftin SideWinder -sarjan uutukainen, X4-näppäimistö on kevyempi ja pienikokoisempi vaihtoehto X6-näppäimistölle. Valmistajan kertoman mukaan ominaisuuksista ei olla kuitenkaan tingitty. Testasimme, pitävätkö lupaukset paikkaansa.

Olen itse suosinut suhteellisen pienikokoisia laitteita, osasyynä säännöllisesti ahtaaksi käyvä työpöytäni. Aiemmin käytössäni ollut Razerin Reclusa-näppäimistö on osoittautunut sekä tuntumaltaan että muotoilultaan raskaanpuoleiseksi, siksi lupaus tehokkaasta ja suhteellisen pienikokoisesta pelinäppäimistöstä herätti runsaasti ennakko-odotuksia.

Ergonomisia ongelmia

Paketista kuoriutuva laite miellyttääkin heti koollaan. Näppäimistöllä on leveyttä 48 senttimetriä, pystysuunnassa mitta jää rannetukineenkin hieman runsaaseen 19 senttimetriin. Muotoilu on kulmikasta ja funktionaalista, tilaa ei syödä ylimääräisillä kaarilla.

Kallistuskulman voi valita kahden vaihtoehdon välillä. Pohjan asialliset kumitassut kestävät varmasti kulutusta, mutta itse olen tottunut pitämään näppäimistöä viistossa asennossa. Sen mahdollistavat tuet tuntuvat miellyttävän tukevilta.

Kirjoitusasennon kohdalla törmätään sen sijaan ergonomiseen ongelmaan. Varsinaisen rannetuen sijaan laitteessa on vain kova, karheapintainen ja suora liuska. Esimerkiksi Reclusan kaarevaan rannetukeen tottuneelle ratkaisu tuntuu oudolta. Tuki jää kyseenalaiseksi ja tasainen etureuna ohjaa kädet epäluonnollisen suppuun. Luiska vie lopulta aivan turhaan tilaa, sillä sitä ei ole mahdollista irrottaa.

Kunnollisen rannetuen puute olikin suurin syy siihen, että kirjoitus- ja pelituntuman löytymiseen tarvittava totuttautumisjakso venähti epätavallisen pitkäksi. Vaikka virhelyönnit vähenivätkin ajan myötä, ei asento tuntunut missään vaiheessa täysin luonnolliselta. Tilannetta ei pääse korjaamaan, sillä näppäimistön toteutus ei mahdollista monista muista malleista tutun irrotettavan rannetuen käyttöä.

Näppäintuntuma ansaitsee sen sijaan kiitosta. Painikkeissa on sopivasti vastusta ilman, että esimerkiksi kirjoittaminen tuntuisi tahmealta. Hieman lonksahteleva tuntuma oudoksutti aluksi välilyöntinäppäimen kohdalla, mutta pienen totuttelun jälkeen ilmiötä ei enää edes huomannut.

Teknisellä toteutuksella briljeeraaminen kuuluu pelilaitteiden markkinointijargoniin. X4:n uusi juttu on kyky tunnistaa jopa 26 yhdenaikaista näppäimenpainallusta. Hurja luku, jonka rajat tuskin tulevat vastaan normaalifysiologialla varustetulla pelaajalla. Haamulyöntejä ei joka tapauksessa esiintynyt testijakson aikana, vaan laite toimi tältä osin moitteettomasti.

Makroja ja pikanäppäimiä

Ei pelinäppäimistöä ilman makroja ja pikanäppäimiä. X4 ei kilpaile isompien kanssa nappuloiden määrässä, mutta laite osaa silti muutamia mielenkiintoisia temppuja. Standardinäppäinten vasemmalla puolella sijaitseville kuudelle makronappulalle voidaan kullekin ohjelmoida kolme eri toimintoa. Vaihtaminen eri käskyjen välillä käy helposti laitteen vasemmassa yläreunassa sijaitsevalla nappulalla.

Ominaisuus on tuttu jo isoveli X6:sta, kuten myös mahdollisuus ohjelmoida makronappulat peli- ja sovelluskohtaisesti. Automaattinen profiilin valinta käynnistettävän sovelluksen mukaan tekee käytöstä helppoa, kertaohjelmoinnin jälkeen makrot ovat käytettävissä ilman, että niitä joutuu valikoimaan erikseen. Halutessaan erilaisia profiileita voi määritellä oman vaikka jokaiselle käyttämälleen sovellukselleen.

Laitteen ylälaidalle on myös mahdutettu toiminnallisuutta. Medianappuloiden lisäksi oma pikanäppäin löytyy makrojen pelinaikaiselle äänittämiselle, laskimelle ja näppäimistön taustavaloille. Kolmen eri kirkkausasteen välillä säädettävä punainen taustavalo näyttää päivänvalossa kirkkaimmallakin asetuksella miehekkään vaaleanpunaiselta, mutta valaisee näppäimistön pimeässä hyvin häiritsemättä ympäristöä.

Näppäimistön hallinnointiin tarkoitettu ohjelmisto täyttää tehtävänsä, mutta käytettävyys jättää toivomisen varaa. Toimintojen sijoittelu ei ole aivan intuitiivista, eikä makrojen muokkaaminen käsin ole yhtä selkeää kuin vaikkapa käytössäni olevan SteelSeries XAI -hiiren hallinnointisovelluksessa.

Pieni ja kätevä kompromissi

SideWinder X4 jätti lopulta hieman ristiriitaisen jälkimaun. Funktionaalisesti muotoiltu laite sopii erinomaisesti hieman ahtaammalle työpöydälle, mutta muotoilun mukana on kadotettu annos tuiki tärkeää ergonomiaa. Selkä- ja hartiavaivaisten kannattaa hankkia suosiolla sellainen näppäimistö, johon on mahdollista liittää asianmukainen rannetuki.

Tekniikkapuolella asiat ovat sen sijaan paremmin. Miellyttävä näppäintuntuma viehättää, eikä laitteen toimivuudessa löytynyt testijakson aikana minkäänlaista valittamisen aihetta. Erityisen mukavaa on huomata, kuinka paljon ohjelmoitavuutta näinkin kompaktiin laitteeseen on saatu mahdutettua.

Näppäimistön varsinainen myyntipointti, liioittelun puolelle lipsahtava anti-ghosting -teknologia saattaa tuntua hieman turhalta. Sen sijaan valttikortiksi muodostuu suhteellisen edullinen hinta. Noin 50 euroa teknisesti pätevästä, hyvillä makro-ominaisuuksilla varustetusta langallisesta pelinäppäimistöstä tekee X4:stä harkitsemisen arvoisen vaihtoehdon niille, jotka eivät kaipaa pöydälleen avaruusaluksen komentosillan kaltaista laitehirviötä.

 

SideWinder X4

Valmistaja: Microsoft

Hinta: noin 50-60 euroa

Lisätietoja: SideWinder X4  

Juho Anttila

 

Tekniset tiedot:

  • Leveys: 482 mm
  • Korkeus: 192 mm
  • USB-liitäntä
  • Advanced anti-ghosting -teknologia, tunnistaa 26 yhdenaikaista näppäimenpainallusta
  • Kolme yhdellä nappulalla vaihdettavaa näppäintilaa
  • Automaattinen profiilin vaihto ajettavan sovelluksen mukaan
  • 6 ohjelmoitavaa makronäppäintä, yhteensä 18 makroa profiilia kohden
  • Sovelluksen sisäinen makron nauhoitus
  • Taustavalot kolmella eri kirkkausasetuksella
  • Medianäppäimet
  • Vaatii toimiakseen Windows XP, Windows Vista tai Windows 7 -käyttöjärjestelmän

 

Lue myös

CH Eclipse Yoke sopii niin mopocessnoille kuin jumbojeteille

Creative Sound Blaster Wireless Music System – langatonta musiikinkuuntelua

DSi XL – Nintendon jättitaskukonsoli pikakokeessa

Dual SFX Frag Pro – langaton unelmaohjain PS3:lle ja PC:lle?

Logitech Flight System G940 – muhkea mutta lötkö PC-ohjainpaketti

Logitech G330 -kuulokemikrofoni – edullista mukavuutta

Steelseries Siberia V2 – pätevä pelikuuloke mukavuudenhaluisille