Pelien väkivalta puhuttaa – lukijoiden mielipiteet
Kyselimme taannoisessa pääkirjoituksessamme lukijoittemme mielipiteitä pelien väkivaltaisuudesta. Ja kyllähän sitten sohaisimmekin ampiaispesään, sillä saimme aivan valtavan suuren määrän vastauksia. Kiitos niistä!
Vaikka useimmat myönsivätkin, että väkivaltaiset pelit eivät välttämättä sovi kaikille, niin sensuuriin suhtauduttiin kuitenkin kielteisesti. Ikärajojakin moitittiin siitä, että ne saattavat toimia vain yllykkeenä pelin hankkimiselle. Monet peräänkuuluttivat kuitenkin vanhempien vastuuta lastensa pelaamista peleistä. Vaan kuinka moni vanhempi ylipäätään tietää minkälaisia pelejä jälkikasvu huoneessaan pelailee?
Väkivallastahan ja nimenomaan tietokonepeliväkivallasta on nyt paljon keskusteltu. Useat tietooni tulleet tutkimukset ovat osoittaneet etteivät väkivaltaiset tietokonepelit lisäisi pelaajien aggressiivisuutta päinvastoin vähentäisivät sitä. Monia tapauksia on kuitenkin tullut ilmi joissa väkivaltainen käytös on ehkä peilautunut jostain väkivaltaviihteen tuotoksesta, joka kattaa niin pelit kuin elokuvatkin. Miksi pelit sitten lisäisivät nuoren väkivaltaista käytöstä enemmän kuin elokuvat?
Tietokonepeleissä pelaaja on itse kaikessa mukana. Hän on kokemassa, päättämässä ja toteuttamassa itseään haulikoin ja raketinheittimin, voiko harmiton huvi sitten päättyä psykopaattiseen käyttäytymiseen ja murhiin? Ainakin on mielestäni helppo syyttää peliä, joka antaa pelaajalle mallin, jossa kaikki tapetaan. Voisiko sellainen peli sitten virittää pelaajan alitajunnassa olevan kostonhimon: tunteen pelaajan oman minuuden suuruudesta, mahdolisuudesta olla yli-ihminen, joka kostaa vääryydet oikean elämän kurjuudesta toisille ihmisille. Näin mielestäni kävi rapakon takana Amerikassa, kun ne kaksi amerikkalaista lukiolaista murhasi koulussa 11 (11 muistaakseni) koulutoveriaan. Heillä tuntui nimenomaan olevan ajatus omasta suurudestaan, uhriensa ollessa surkeita tapauksia, joille he näyttävät. Murhaajien innovaatioon vaikutti mielestäni osaltaan tietokonepelit: nehän juuri luovat kuvaa pelaajan suuruudesta, luovat pelaajalle maailman, jossa he ovat suuria ja vahvoja.
Tietenkään kaiken pahan aluksi ja juureksi ei voida tässäkään tapauksessa syyttää ainoastaan tietokonepelejä. Oman vaikutuksen olivat mitä ilmeisemmin tuoneet elokuvat, kirjallisuus, maailman oikeat tapahtumat ja kasvatus ja sen seurauksena syntynyt moraali ja itsetunto. Itsetunto murhaajilla tuntui nimenomaan olevan alamaissa -he kuvittelivat itse olevansa suuria ja vahvoja, joilla on voima vaikuttaa toisiin. Mutta mielestäni ei kuitenkaan mieleltään terve ihminen voi saada ratkaisevaa vaikutetta väkivaltaviihteestä, mutta mistä erotat terveen ennen kuin hän tarttuu puoliautomaattiseen ja niittaa puolet koulutovereistaan itsensä lisäksi?
— Zunam
– – – – –
On tullu pelailtua näitä pelejä jo vuosia. Ketään en ole tappana saati lyöny ainakaan vielä. Eiköhän se syy väkivaltaiseen käytökseen löydy jostain aivan muualta. Tai saattaa sitten olla niin, että jotkut ihmiset on vaikutteille paljon alttiimpia kuin toiset.
Mutta silloin vaikuttimeksi kelpaa muutkin mediat (uutiset jne.) ja todellisuudessa tapahtuvat asiat, kuten huono koulu numero :) tai menestyminen muuten elämässä. Eli eihän autoiluakaan kielletä vaikka ihmiset ajaa juovuksissa tai muuten vaan vaarallisesti.
Tätä asiaa jauhetaan vaan sen takia et pelaajat on mukamas nuoria. Täten oisikin ehkä mahdollista kieltää peleissä esiintyvä toiminta ja raakuus, mutta epäilen kuitenkin meistä löytyvän sellaisen voimavaran pistämään vastaan, että muut säikähtää.
Tai sit tulee ruumiita.
— Tuula
– – – – –
Nauran koko ikärajoitukselle. Sitä on melkeinpä mahdotonta valvoa ja eikä mielestäni pelien väkivaltaisuus vaikuta mitenkään ihmisen luonteeseen. Tästä on minulla itselläni kokemusta aika lailla. Olen pelannut tietokonepelejä aktiivisesti jo 5-6 vuotiaasta asti ja olen nyt kohta 15. Räiskintä ja tappaminen on tietysti muodissa niin elokuvissa kuin peleissäkin, mikä tekee niistä addiktiivisia ja kohottaa ”vau, miten siisti”-tunnetta.
Jännittävimmätkin pelikokemukseni (Hired Guns,System Shock,Doom jne.) ovat katkenneet vähintään siihen kun äiti huutaa syömään. Peleissähän on kyse ainoastaan taidosta, Refleikseistä, eloonjäämisen nokkeluudesta ja taktiikkatajusta. Pelon tunne on nykypeleissä aika yleistä, kiitos kehittyneen äänentoiston. Karmivia viboja olen saanut enää harvoissa nykyajan peleissä, joka ehkä johtuu tottumisesta, mutta sitten uudemmista tulokkaista ei voi olla niinkään varma.
Tervejärkisillä ihmisillä, jotka tietävät kuinka pelit on tehty ja osaavat itse muokata niitä merkittävästi (modit), ei ole minkäänlaista tekemistä ikärajoituksien kanssa. ne ovat heille yksinkertaisesti hyödyttömiä, pelkkää ilmaa.
— Ville Karppinen
– – – – –
Jos pelien tms väkivalta vaikuttaa epäedullisesti johonkin yksilöön, syynä on asianomaisen oman pääkopan suhina.Väkivaltainen peli saattaa toimia laukaisijana mutta eihän siitä voi itse peliä syyttää. Silloinhan pitäsi puuttua kaikenlaiseen toimintaan, joka saattaa aiheuttaa käyttäjässä väkivaltaisia tai muuten arveluttavia toimintoja. Tulee mieleen vuosien takainen Aku Ankka-sensuuri kemiläisten hörhöjen ”suurena” voittona!
Jos jälkikasvusi riehuu raivokkaasti raitilla, syy ei ole pelin, videon eikä sarjiksen vaan omissa kasvatusmetodeissasi ja arvoissasi.
— Teppo Tenhunen
– – – – –
Mielestäni väkivaltaisten pelien kieltäminen tai sensuroiminen on aika typerää.
Vaikken olekaan mikään psykologi, olen kuitenkin sitä mieltä, että jos jonkun pelin pelaaminen panee tappamaan oikeasti, täytyy kyseisen henkilön olla jotenkin vinksahtanut. Esimerkiksi ne pari kaveria, jotka ampuivat USA:ssa koulutovereitaan, olivat kylläkin ’harjoitelleet’ jollain pelillä, mutta he olivat muutenkin jotenkin ’pimeitä’.
Olen itsekin pelannut kaikenlaisia pelejä, kuten Doom, Duke Nukem ja Quaket, mutta ei minulle silti tulisi mieleenkään mennä kadulle ammuskelemaan ihmisiä. Päin vastoin, noihin tappopeleihin on aika helppoa purkaa agressioitaan. Ehkä joku kaistapää voi saada tällaisistakin ärsykkeistä viimeisen yllykkeen mennä tappamaan kadulle, mutta silloin toisaalta pitäisi kieltää kaikki väkivaltaelokuvat, kirjat jne., mikä taas menisi jo ihan älyttömyyksiin. Tietääkseni mikään tutkimus ei ole pystynyt osoittamaan peleillä ja oikealla väkivallalla olevan mitään yhteyttä.
Tärkeää olisi myös huomata se, että useimpien tappopelien perusmoraali on kuitenkin ihan kunnossa: yleensä peleissä on selkeä hyvä vastaan paha -ajatus. Tämäkin tietysti oikeuttaa tappaamaan pelissä, mutta jos vastassa on jotain hirviöitä, niin ei sillä todellisuuden kanssa ole paljonkaan tekemistä. Hyvin harvoissa peleissä on ihan silkkaa raakutta tai esimerkiksi ohikulkijoiden tappamista. Tosin uusista peleistä esimerkiksi King Pin menee minunkin mielestäni ehkä vähän liian pitkälle. Sitäpaitsi peleissä olevat raakuudet (ruumiinjäsenten lentely jne.) harvoin näyttävät lähellekään niin pahoilta kun väkivaltaleffoissa.
En tiedä, olisiko siinä mitään järkeäkään, että joku viranomainen valvoisi pelien ikärajoja. Nytkin elokuvavalvonnasta on lähinnä huonoja kokemuksia. Useimmissa peleissähän on jo nyt ihan vapaaehtoisesti suositusikärajat. On kai lähinnä vanhempien asia valvoa, ettei jälkikasvu pelaa +17 merkinnällä varustettuja pelejä. Tuskin vanhemmat antaisivat lastensa katsoa videoltakaan moottorisahamurhaajaa. Myös liikkeet voisivat tietysti olla myymättä pikkupojille aikuisille tarkoitettuja pelejä.
— Ville Elomaa
– – – – –
Uskon, että ”normaaleille”, väkivallan ymmärtäville ja sellaisille ihmisille, jotka erottavat toden ja tarun, väkivaltaisten pelien pelaaminen ei ole haitallista. Etenkään esim. Hidden & Dangerous, jossa ihmiset todella voivat kuolla ensimmäisestä laukauksesta, Quaket jne. voivat olla pahempia, koska niissä voi ampua sata luotia viholliseen eikä verta edes lennä.
Mutta ihmisille, jotka ovat syrjäytyneitä, tyytymättömiä, tietämättömiä ja jo valmiiksi väkivaltaisia, voivat pelit tehdä vahinkoa. He voivat saada peleistä inspiraatiota ja virikkeitä, mutta en silti usko, että väkivaltaiset pelit ovat väkivaltaisuuden tärkeimpiä syitä.
— Jyri Lehtinen
Pelien väkivaltaisuudesta höpiseminen on mielestäni melko turhaa. Keskiverto tietokonepelaajahan on se kuuluisa 16,9 vuotias mies. Tuskin tämän mieleltään terveen – normaalia elämää viettävän nuoren miehen mieli pahemmin kyseisistä ”väkivalta-eepoksista” järkkyy. Useimmissa ns. väkivaltaisiksi julistetuissa peleissä esiintyvä kauhea väkivaltahan on lähinnä koomista, eikä niinkään realististista. Näin minä ja n. 16-vuotiaat ikätoverini asian näemme. Miksi sitten pelien sensurointia pohtivat nämä 40-vuotiaat naiset, jotka eivät tiedä peleistä mitään? He näkevät peleissä vain väkivallan ja kuvittelevat sitten oman 6-vuotiaan taaperonsa koneen ääreen. Miksi siis kieltää 18 vuotiaille suunnattu peli joka sattuu sisältämään väkivaltaa jota terve pelaaja ei edes sen ihmeemmin ajattele? Eihän näin tehdä elokuvillekkaan, miksi siis peleille. Nämä ylimieliset vanhukset vain vainoavat kaikkea uutta jota he eivät sisäistä tai ymmärrä.
Kuuluuhaan pc-pelaajien laajaan joukkoon myös nuorempia, mutta miksi ihmeessä sille perheen pienimmälle sitten pitäisi ostaa joku quake? Onhan markkinoilla pienemmillekin soveltuvia pelejä, mutta silti suurin osa on suunnattu yli 16 vuotiaille. Mutta minkä ihmeen takia pienten lasten yleensäkkään pitäisi päästä koneen ääreen. Lapsiperheeseenhän kannattaa mieluummin ostaa playstation tai joku muu vastaava konsoli. Konsolipuoleltahan löytyy runsaasti pienemmillekin suunnattuja pelejä. Tokihan konsoleillekkin löytyy myös aikuiseen makuun suunnattuja pelejä, mutta vanhempien tehtävähän on valvoa mitä lapset pelaavat – ei valtion kuten esimerkiksi saksassa. Mahdollisesti väkivaltaa sisältävän pelinhän erottaa yleensä jo pelkästä kansikuvasta, joten ostoksien valitsemisen ei pitäisi olla vaikeaa.
— Sabo
– – – – –
Noh lyhyesti sanottuna olen mieltä että se väkivallan vaikutus katsojaan on riippuvainen tietty katsojasta eikä esm. mediasta ja väkivallan muodoista. Miksi?
Kasvamisympäristö vaikuttaa siis mielestäni perimän lisäksi siihen kuinka lapsi nähdessään väkivaltaa siihen reagoi. En kylläkään mene väittämään että realistisen/’pahan’ jatkuva näkeminen = lapselle ’kokeminen’ on kuitenkaan mitään vaikuttamaton asia sellaisellekaan lapselle joka ei muutenkaan ylireagoi asioita..
Voiko sitten jotain Quake 1-3 tms mieltää realistiseks väkivallaksi tai ’pahuudeksi’? Pakko sanoa että väkivaltahan voi olla hauskaa ja opettavaista, tyyliin maantiekiitäjä. Sehän on ihan sikailua väkivallalla, muttei siis kuitenkaan ’normaalille’ lapselle vahingollista.
Jos ihan itsestäni puhun, niin enemmän shokkina koin Ghostbusters 2:n pahan kuin Wolfensteinit Doomit yms. Peliväkivaltaan en ole koskaan reagoinut, sen sijaan muutamista kauhupeleistä, Bloodnet ja Legacy mm. olen kyllä kokenut lievää pelkoa.. Tuosta siis voinee vetää taas johtopäätöksen tyyliin että jos lapsi on herkkä väkivallalle yleensä (niinkuin minä kauhulle, inhoan kauhuelokuvia tms), niin kyllä sellainen lapsi voi saada vaikutteita. Quaket on kyllä aika koominen väkivaltaesitys, doomikin on minusta parempi siinä.
Voisi aiheesta tietysti vetää erilaisia kasvamisskenaarioita joissa joillakin on vahingoittavaa vaikutusta enemmän ja toisilla vähemmän, mutta kyllä se _oikea kasvamisympäristö_, eikä pelimaailma on se suurin vaikuttaja! En mene kuitenkaan siis spekuloimaan millaiseksi tietokoneeseen ja quakeen syntymästä liimattu lapsi on. Ja toivottavasti ei vielä lähitulevaisuudessa tarvitse. Kukapa nyt haluaisi elää kuin Matrixissa, ellei sitten ole rootguru :)
— Androidi
– – – – –
Pelien liiallisesta väkivallasta sitten jaksetaan hehkuttaa aina vaan. Mielestäni peleissä oleva väkivalta kuuluu osaksi pelaamista, loppujen lopuksi suurin osa peleistä on väkivaltaa sisältäviä ja ne myyvät juuri siitä syystä. Ilman ammuskelua ja räiskintää pelit eivät yksinkertaisesti jaksaisi kiinnostaa ketään, sillä peleistä haetaan juuri sitä vauhtia ja jännitystä mitä normaalissa elämässä tai todellisuudessa ei pääse kokemaan. Pelit eivät myöskään aiheuta väkivaltaa ja lietso sitä, vaan itse asiassa räiskintäpelit ovat hyvä tapa purkaa agressiota ja ottaa toisistaan mittaa kavereiden kesken ilman todellisen vahingoittumisen vaaraa.
Itse olen pelannut räiskintäpelejä laidasta laitaan ja en ole muuttunut yhtään väkivaltaisemmaksi tai kärsinyt mielenhäiriöistä, kuten jotkin pelien väkivallasta urputtavat henkilöt aina valittavat! Aina on jokin aihe mistä valittaa kun ei ole parempaa tekemistä ”nuoriso turmeltuu” ja ”pelit tekevät väkivaltaisemmiksi” paistavat melkein jokaisella palstalla. Just joo… Mitä jos pelien väkivallasta valittavat ottaisivat pari kunnon räiskintäpeliä ja pelaisivat niitä jonkin aikaa ja katsoisivat uudelleen kantaansa, suurin osa valittajistahan ei ole koskaan pelannut kyseisiä pelejä, vai mitä?!?
— Shalafi
– – – – –
Mä olen kyllä sitä mieltä, että pelejä ei voi mitenkään syyllistää. Jos pelien pelaamisesta tulee himo joku tappaa niin kyllä se vika piilee siellä korvien välissä.
Ei elokuvia, tietokonepelejä tms. voi pitää minään esimerkkinä eikä muunakaan. Kaikkien pitäisi ymmärtää, että pelit ovat pelejä, todellisuus on eri. Pelit ovat hyvä juttu kun haluaa olla joku muukin kuin tavaallinen tallaaja, pian oletkin mielessäsi suuri Rambo, joka on matkalla pelastamassa maailmaa… kun peli loppuu niin loppuu muukin. Ei siinä mitkään fiilikset jää, että ”JEsh, sepäs oli mahtavaa, menenpäs nyt ampumaan minigunilla naapurin äijän, mahtaako suolet lennellä kun äsken tossa pelissä”.
Mitä tuohon valvontaan tulee, niin kyllä on nykymaailma oudoksi mennyt, jos ei vanhemmat itse siihen puutu. Eikö vanhemmat vietä aikaansa ollenkaan lapsiensa kanssa? Jos viettää niin väkisinkin näkee joskus kun lapsi pelaa koneellaan.
Vanhemmat sitten voisivat päättää, että onko peli sopiva meidän juniorille vai ei.
Järjen käyttö on tässäkin asiassa sallittua, jos näen elokuvassa, että mies vetää huumeita ja hakkaa naistaan, niin pitäisikö minun sitten mennä vetämään huumeita ja hakata tyttöystäväni? No ei todellakaan. Pelit ovat pelejä, elokuvat ovat elokuvia, kenenkään maailman- ja mikä on oikein/väärin-asennetta ei pitäisi minkään pelin tai elokuvan heilauttaa.
Valvontaan voisi tehdä samanlaisen homman kuin ala-asteella on koulussa, pitää tuoda koe kouluun, jossa on vanhemman allekirjoitus. Jos siis lapset ovat alaikäisiä. Peleissä olisi lukitus, että sitä pystyy pelamaan 15pv, sitten se menee lukkoon jos en anna oikeaa koodia. Koodin saa kauppiaalta, kun kauppias on nähnyt, että lapsen huoltaja on nähnyt pelin kunnolla. Tilannetta ei tarvitsisi erityisemmin valvoa, joskus kerran kuukaudessa laitettaisiin testiostaja, jos kauppias myy pelin ja antaa suoraan lukituskoodin, niin kauppias linnaan ja tuotteet valtiolle.
— JM
– – – – –
Mielestäni lasten pelien valvonta on vanhempien velvollisuus. Jos joku peli ei miellytä sensoreita, ei se välttämättä tarkoita, että kyseinen peli on täysin sopimaton kaupiteltavaksi kaiken ikäisille.
Tietyn ikäiset pelaajat osaavat kyllä tehdä eron pelissä tappamisen ja oikean elämän välillä. Nämä pelaajat ovat yleensä paljon nuorempia, kuin mitä sensuurien ikärajat väittävät. Nuoremmat pelaajat, jotka eivät osaa tehdä eroa, eivät yleensä osaa ylipäätänsäkkään pelata Quaken kaltaisia nopeatempoisia 3d-räiskintöjä.
— Walter Richter
– – – – –
Oikeastaan pelaaminen (on se väkivaltaista tai ei) on ihan samaa kuin esim. jousiammunta ja minigolf. Peliä on siis kahdenlaisia. Ensinmainittu ”raaka” peli on esimerkiksi Quaket sun muut ja minigolftyylinen on vaikkapa juuri se Minigolf v1.234-peli. Eihän kukaan väitä jousiammuntaa raa’aksi, koska ketään ei ammuta oikeasti.
Entä jos joku, joka omistaa jousen ja pari nuolta, omaa huipputaidon, päättää mennä kadulle ”treenaamaan”? Ja sitten väitetään, että hän on oppinut ampumataidon pelaamalla Half-Lifeä ja käyttämällä ainoastaan jousipyssyä, pah. Bulkkikansa ajattelee pelit peleinä, ei kahtena (tai enemmän) eri kategorialla, kuten äskeinen jousipyssy/minigolfmalli. Näin koko perheen minigolfkin saa ”hullun pelin taudin” kansan keskellä (eikös se ole ”hullu lehmä” vai olenko nyt väärässä??). Se siitä.
Pelaamiseen vaaditaan aina tietyn rajan ylittämistä, sensuroijat ajattelevat sitä ikänä. Kuka mitenkin, mutta tärkeintä, ettei pelaaja sekoita peliä todellisuuteen. Or what?
— Tipani
