Life is Strange Episode 1: Chrysalis (PC, PS3, PS4, Xbox 360, Xbox One)

18.02.2015 14:00 Miikka Lehtonen

Tekijä: Dontnod Entertainment
Julkaisija: Square Enix
Testattu: PlayStation 4
Saatavilla: PC, PlayStation 3, PlayStation 4, Xbox 360, Xbox One
Laitteistovaatimukset: PC Windows Vista tai uudempi, 2,0 GHz tuplaydinprosessori, 2 Gt muistia, 512 Mt näytönohjain
Pelaajia: 1
Muuta: Ladattava episodipeli, myydään joko viidessä osassa tai yhtenä kausikorttina
Pelin kotisivu: http://lifeisstrange.com
Arvostelija: Miikka Lehtonen

Elämä on outoa. Ainakin jos sattuu olemaan teini-ikäinen tyttö, joka yrittää etsiä paikkaansa uudessa kotikaupungissa ja samalla painia yliluonnollisten voimiensa kanssa.

Näin hämmentävistä lähtökohdista ponnistaa ranskalaisen Dontnodin uusi seikkailupeli, joka palaa pikaisesti paljon maanläheisempiin ja kiinnostavampiin aiheisiin. Mutta elämä, se on silti outoa.

Ranskalainen Dontnod nähtiin viimeksi pelintekopuuhissa muutamaa vuotta sitten, kun tiimi julkaisi Remember Me -mätkintäpelinsä. Sen maailma ja tarina olivat ihan kiinnostavia, mutta kömpelö pelattavuus petti pahasti. Niinpä voisi kuvitella, että rauhallisempi ja perinteisempi seikkailupeli voisi olla juuri se tiimin juttu.

Life is Strange on tämä seikkailupeli. Viisiosainen episodipeli kertoo tarinan Maxista, teini-ikäisestä tytöstä, joka opiskelee valokuvausta oregonilaisessa taidekoulussa. Max ei kuitenkaan ole kuka tahansa teini, sillä pelin alkuhetkillä hän huomaa omaavansa yliluonnollisen kyvyn kääntää aikaa taaksepäin. Halutessaan Max voi keskittyä ja videonauhurin tavoin rullata aikaa taaksepäin muutaman minuutin verran, tehden näin uudelleen asioita, jotka ensimmäisellä kerralla menivät pieleen.

Ajan pyörä

Kuten moni muukin samassa tilanteessa, aluksi Max kokeilee voimiaan arkisiin asioihin: tunnilla pieleen menneen vastauksen uusimiseen, pöydältä putoavan kameran pelastamiseen ja niin edelleen. Kohta hän kuitenkin huomaa, että voimilla voisi myös auttaa ihmisiä välttämään pienempiä ja suurempia vastoinkäymisiä.

Käytännössähän Maxin voima tarkoittaa sitä, että pelaaja voi rassata läpi keskusteluja ja ongelmatilanteita niin monta kertaa kuin haluaa, tai kunnes saavuttaa sen haluamansa lopputuloksen. Tai ainakin sellaisen, jonka kanssa voi elää. Koska elää sen kanssa täytyy, sillä Life is Strangessa pelaajan valinnat vaikuttavat tarinan kulkuun. Joskus ne vaikuttavat siihen, miten ihmiset näkevät pelaajan. Jos vaikka ei kahden henkilön välisessä riidassa mene kaverinsa apuun, kaveri voi pahoittaa mielensä. Toisaalta joskus valinnat avaavat tai sulkevat kokonaan uusia kohtauksia. Uskallatko käräyttää koulukiusaajan rehtorille jos riskinä on, että tämä tulee myöhemmin sinun perääsi?

Kuten esimerkeistäkin voi jo ehkä aistia, Life is Strange on sangen maanläheinen tarina. Se kertoo pikkukaupungista, joissa monilla on kurja olla. Rahat ovat vähissä, perhesuhteet usein kovilla ja ihmissuhteet ongelmallisia. Monen vuoden tauon jälkeen Seattlesta kaupunkiin palaava Max joutuukin outoon tilanteeseen kohdatessaan vanhoja tuttujaan, jotka ovat hänen tapaansa kasvaneet omiin suuntiinsa ja muuttuneet kovasti ihmisinä viimeisten vuosien aikana. Miten käy ihmissuhteille ja mikä on Maxin paikka tutussa, mutta muuttuneessa maailmassa? Se on eräs pelin keskeisistä teemoista.

Toki siinä sivussa viritellään sitten niitä suurempia tarinoita, jotka tulevat määrittämään viisiosaisen pelin vaiheita. Vaikka lopussa panokset nostetaankin aika kovalle, peli on silti kovin maanläheinen. Missään vaiheessa kuvioissa ei näkynyt mitään muukalaisinvaasioita tai hallituksen salaliittoja, vaan peli pysyttelee aika arkisissa asioissa. Ja se on hyvä.

Life is Strange on nimittäin parhaimmillaan, kun se pistää pelaajan keskelle arkisia tilanteita. Sellaisia, joihin osaamme suhtautua omien moraalikäsitystemme ja persoonallisuuksiemme pohjalta ja joissa joudumme nyt aika erikoiseen välikäteen. Hauskasti kun tekee jonkin valinnan, peli kertoo, että valinta tuli nyt tehtyä. Usein Max myös arvuuttelee, että tulikohan nyt tehtyä oikein vai olisiko äskeisessä tilanteessa sittenkin pitänyt — esimerkin mainitakseni — mennä auttamaan kaveria tämän vihaisen isäpuolen edessä.

Aluksi luulin, että peli yritti näin vääntää minun valintojani “oikeaan” suuntaan ja varoittaa, että olin nyt tekemässä olevinaan väärää valintaa. Mutta kun palasin ajassa taaksepäin ja tein toisenlaisen valinnan, tulos oli sama. Max näki tässäkin valinnassa huonoja puolia ja arvuutteli, että olisiko sittenkin pitänyt pysyä piilossa ja antaa kaverin hoitaa asiat itse.

Tämä on siis hyvä juttu. Oikeastikaan elämässä ei ole hirveän paljon puhtaan oikeita tai vääriä valintoja, vaan oikeilla valinnoillakin voi olla ikäviä seurauksia ja vääriinkin voi liittyä hyviä — tai hyvältä tuntuvia — piirteitä. Nostan siis hattua Dontnodille siitä, että pelin moraalinen tie on uskallettu pitää harmaana ja sen verran leveänä, että pelaaja saa tehdä omia valintojaan.

Ongelmia ajassa

Maxin taikavoimalla ei vain rullata aikaa taaksepäin ikävien dialogivalintojen välttämiseksi, vaan myös ratkotaan ongelmia. Tyypillisessä ongelmassa kaikki ei ensimmäisen yrityksen jälkeen mene ihan nappiin, vaan aikaa pitää kelata taas taaksepäin, jotta voi siirrellä vertauskuvallisia dominopalikoita vähän eri paikkoihin ja antaa tapahtumien taas avautua vähän eri tavalla, kunnes tuloksena on oikea lopputulos. Puzzleissa kyse on todellakin oikeista lopputuloksista, sillä ne joko ratkeavat tai eivät. Ja joskus se tuntuu vähän hölmöltä.

Eräässä puzzlessa Maxin tarvitsema ruuvarisarja on korkean pesukoneen päällä. Ensin yritetään pistää pesukone päälle ja ravistella ruuvarisarja liikkeelle. Mutta voi, nyt se putosikin työpöydän taakse ja Max ei sinne ylety sitä ottamaan. Kelataan aikaa taaksepäin ja työnnetään lattialla oleva pahvilevy työpöydän alle, jolloin ruuvarit putoavat sen päälle ja ne voi vetää esiin. Mutta miksi? Miksi Max ei vain kurota kättään ja ota ruuvarisarjaa kiinni ilmasta, kun tietää sen putoavan tiettyä reittiä pitkin? No tietenkin sen takia, että kyseessä on videopeli, mutta kun periaatteessa kaikki on mahdollista, tuntuu vähän hölmöltä, että vain yksi vaihtoehto on edes sallittu.

Kun sitä aikaa täytyy rassata niin paljon edestakaisin, on kiva, että se on tehty helpoksi. Aikaa voi kelailla vapaasti ohjaimen liipasinten avulla ja useissa kohtauksissa voi palata suoraan edelliseen valintaansa vasenta olkanappia painamalla. Ja kun kohtauksia katsellaan uudelleen, aiemmin nähdyt pätkät ja dialogit voi ohittaa, kunnes edessä on jotain uutta.

Kokonaisuutena Life is Strange miellytti. Kyseessä on hyvin persoonallisen näköinen ja kiinnostava seikkailupeli, jonka arkinen aihepiiri kiinnosti. Dialogissa kuulee välillä aika selvästi, että asialla ovat olleet muuta kuin englantia äidinkielenään puhuvat kirjoittajat, mutta se on vain kauneusvirhe. Telltale-pelien tavoin jätän mahdolliset peukutukset ja niiden harkinnat sinne kauden päätökseen, mutta siihen asti totean, että Life is Strange on hyvinkin mielenkiintoinen ja tutustumisen arvoinen seikkailupeli, joka leikkii mukavasti ajan ja pelaajan ratkaisujen kanssa.

Nelinpeli:

Lisätietoja: https://muropaketti.com/pelit/nelinpeli/

Lisää upeita pelivideoita (e)Domen videokanavalta osoitteesta https://www.youtube.com/user/wwweDomenet

Remember Me tekee erittäin positiivisen ensivaikutelman. Minulle tuntemattoman Dontnodin kehittämä peli sijoittuu tulevaisuuden Pariisiin, joka pääsisi ainakin lähelle palkintopallia vuoden parhaita visuaalisia ilmeitä palkittaessa. Pelimaailma yhdistelee todella upeasti Pariisin arkkitehtuuria ja visioita siitä, millaista se voisi tulevaisuudessa olla.

Häikäisevän kauniin Pariisin päälle on heitetty vielä aimo annos futuristista augmented reality –tekniikkaa, sillä päähenkilön päähän upotettujen piirien ansiosta tämä näkee kauppojen ovilla kelluvia menuja ja muuta hauskaa. Tuloksena on todella kiehtova ja kiinnostava pelimaailma. Sellainen, jota olisi todella mielellään vain kierrellyt ja tutkinut vaikka tuntikausien ajan. Miten harmillista onkaan tämän jälkeen todeta, että itse peli on tuikitavallinen mätkyttely- ja kiipeilypeli.

Remember Me (PC, PS3, Xbox 360)