UUSIMMAT

Blitz (lautapeli)

09.12.2012 14:00 | Juho Anttila

Kun on tarkoitus saada saman pelipöydän ääreen koko perhe teineistä tenaviin aikuisia unohtamatta, on yksinkertaisuus usein valttia. Vuoden perhepeliksi valittu Blitz ei juuri yksinkertaisemmaksi voisi muuttua. Silti se hurmasi koko testiporukan.

Pienessä paketissa myytävää, useimmista kaupoista näin joulun aikaan noin 15 eurolla irtoavaa peliä ei olla materiaalin määrällä pilattu. Mukana tulee viisi puista esinettä ja korttipakka. Näistä eväistä saadaan kuitenkin kasaan mitä mainioin ajattelua ja refleksejä haastava perhepelikokemus.

Esinevalikoimaan kuuluu valkoinen aave, punainen nojatuoli, sininen kirja, vihreä pullo ja harmaa hiiri. Nokkelimmat huomasivat, että mukana on siis myös viisi eri väriä. Tämä on pelimekaniikan kannalta ensiarvoisen tärkeää.

Jokaisessa pakasta löytyvässä kortissa puolestaan löytyy kaksi yllä mainituista esineistä. Erona yllä lueteltuun värit eivät vain useimmiten ole samoja. Tähän perustuukin koko Blitzin idea, sillä tarkoituksena on löytää oikea esine- ja väriyhdistelmä mahdollisimman nopeasti.

Pelin aluksi korttipakka sekoitetaan ja esineet asetetaan keskelle pelialuetta, kaikkien ulottuville. Tämän jälkeen pakasta käännetään esille päällimmäinen kortti. Jos kortti sisältää jonkun esineistä oikean värisenä, yrittävät pelaajat poimia tämän esineen itselleen ensimmäisenä. Jos kortti puolestaan ei sisällä yhtäkään oikean väristä esinettä, on tarkoituksena löytää ainoa esine ja väri, jota kortissa ei näy.

Esimerkin kautta esitettynä jos kortissa näkyy vaikkapa sininen aave ja harmaa hiiri, yrittävät pelaajat tavoitella harmaata hiirtä. Jos kortissa puolestaan on vaikkapa harmaa pullo ja punainen aave, on nostettava sininen kirja, sillä kortissa ei näy sinistä tai kirjaa eikä esinevalikoimasta löydy punaista aavetta tai harmaata pulloa.

Oikean esineen napannut saa palkinnoksi viimeisimmän kortin. Väärään esineeseen langenneet puolestaan joutuvat maksamaan kierroksen voittajalle yhden omista korteistaan sakkomaksuna. Näin yhdellä oikealla valinnalla voi voittaa parhaimmillaan useita kortteja. Kun pakka on käyty läpi, voittajaksi valikoituu eniten kortteja kerännyt pelaaja.

Yksinkertainen pelimekaniikka muuttuu huikean haastavaksi, kun pöydän ympärillä on vaikkapa viisi muuta pelaajaa. Vaikka muuttujia on käytännössä vain kaksi, väri ja esineen muoto, vie oikean yhdistelmän löytäminen runsaasti tuiki tärkeitä millisekunteja. Kiire ja paine saa tekemään hätäisiä valintoja, jolloin usein käteen sattuu väärä nappula ja sitten maksetaan sakkoja.

Pelaaminen on nopeatempoista ja hauskaa, juuri sellaista, minkälaista perhepelin pitääkin olla. Pelimekaniikan luonne on tosin sellainen, että riitojakin voi syntyä. Kun kaksi pientä tai vähän isompaakin kättä hamuaa samaa nappulaa, voi tilanne äityä kiskomiseksi. Erotuomarille on välillä tilausta.

Pelin suositusikäraja on kahdeksan vuotta, mutta testiryhmän nuorin jäsen oli iältään vain 5-vuotias. Pienin pelaaja ei ihan pärjännyt isommilleen, mutta pystyi kuitenkin osallistumaan peliin. Suositusikärajaa nuoremmille peliä ei silti uskalla tarjota. Sen sijaan vähän vanhemmille pelaajille Blitz maistui todella hyvin ja välillä lautapeleihin nihkeästikin suhtautuvat pelaajat pyysivät oma-aloitteisesti uusintakierroksia.

Tuote on myös valmistettu laadukkaasti. Kortit ovat peruslaadukkaita ja puiset nappulat tarpeeksi tukevia kestääkseen myös tiukempiakin vääntöjä, kirjaimellisesti. Aavenappulan ympärille oli kääritty alun perin paperinenäliina ikään kuin lakanaksi, mutta tämä turhuus ei kestänyt ensimmäistä peliäkään, nauratti lähinnä. Ohjekirja on lyhyt mutta selkeä ja ilahduttavasti tarjolla on myös toinen, hieman haastavampi pelimuunnelma.

Blitz on kaikessa yksinkertaisuudessaan erinomainen perhepeli. Kun hintakaan ei ole kummoinen, uskaltaa sitä suositella lähes varauksetta pukinkonttiin. Pienestä ja yksinkertaisesta irtoaa joskus yllättävän paljon iloa.

 

Blitz

Suunnittelija: Jacques Zeimet

Julkaisija: Marektoy, Zoch

Ikäraja: 8+

Pelaajia: 2-8

Pelin kesto: 20 minuuttia

Hinta: 15 euroa

Juho Anttila

 

Lisää aiheesta

7 Wonders (lautapeli)

Angry Birds Space Race Kimble – klassikko toimii edelleen

Battlestar Galactica (Lautapeli)

Gears of War (Lautapeli)

Lue myös

Logitech F710 – hyvä korvike 360-ohjaimelle

Silent Hunter Online -ensikosketus

SteelSeries QcK – ajoiko aika klassikkohiirimaton ohi?

Vuoden 2012 parhaat pelit -äänestys – nimeä ehdokkaat!

 

Muropaketin uusimmat