Domen toimituksen valinnat 2013, osa 1: Huolestuttavin trendi, pahin PR-katastrofi, suurin pettymys…

29.12.2013 18:00 | Jukka O. Kauppinen

Vuoden lähestyessä loppuaan Domen toimitus palkitsee taas vuoden pelejään, mutta emme tee sitä ihan sen perinteisimmän kaavan mukaan. Ketä muka kiinnostaa tietää, mikä oli meidän mielestämme vuoden paras peli milläkin alustalla? Ei ketään, eikä meitäkään kiinnosta sitä miettiä.

Niinpä käytimme aikamme toisin ja mietimme taas uuden vuodenvaihteen kunniaksi uudet, vähän mielikuvituksellisemmat kategoriat, joissa pelejä niin palkitaan kuin dissataan. Suomalaisen huumorin perinteiden mukaisesti tarjolla on niin kunniaa kuin pientä piikittelyäkin.

Ensimmäisellä toimituksen valinnat –listalla ollaan vähän negatiivisempia.

 

Huolestuttavin trendi: Mikromaksut

Juho Anttila

Viime vuosien aikana mikromaksut ovat lyöneet läpi voimakkaasti tapana rahoittaa pelejä. Erityisesti mobiilimarkkinoilla, jossa tarjonta on hurjaa ja kilpailu raakaa, pelaajat tarttuvat mieluummin ilmaiseen peliin kuin teokseen, josta joutuisi heti kättelyssä maksamaan täyden hinnan. Ei sitoumuksia tai velvoitteita, ainoastaan mahdollisuus kohentaa pelikokemusta rahaa vastaan, jos peli tuntuu sen arvoiselta.

Sen lisäksi, että mikromaksuista on tullut mobiilipelien pääasiallinen maksumalli, on niin kutsuttu ilmaispelaaminen käytännössä elvyttänyt World of Warcraftin varjossa riutuneet muut verkkoroolipelit. Parasta on vaikea haastaa kuukausimaksuilla, mutta kun oma tuote tarjoillaan erilaisella maksumallilla, tavoitetaan aivan uusi yleisö.

Kaikki hyvin tähän mennessä. Toki maksumalli on monen pelin kohdalla suunniteltu sen verran ahneeksi, ettei pelistä saa mitään irti ilman kukkaronnyörien raottamista. Tämäkään ei ole ongelma, sillä rahansa voi aina viedä muualle, jos sille ei koe saavansa tarpeeksi vastinetta.

Huolen aihetta aiheuttaa sen sijaan vuoden aikana selvästi yleistynyt ilmiö, jossa mikromaksuilla rahoitettavia lisäherkkuja on lisätty myös täysihintaisena myytäviin peleihin. Täyden hinnan maksettuaan odottaisi saavansa täyden kokemuksen. Jos tekijöillä on käsi ojossa jo heti, kun uuden pelin starttaa ensimmäistä kertaa, tuntuu se haljulta monestakin syystä.

Reiluusnäkökulma tulee esille erityisesti moninpeleissä. Jotta pelikokemus olisi kaikille samanvertainen, tulisi rahalla ostettavien lisäherkkujen olla puhtaasti visuaalisia. Aina ja kaikissa tapauksissa tämä ei kuitenkaan toteudu. Rehellisin keinoin pelaavaa harmittaa, kun kaveri ajaa vierestä ohi luottokorttiturbolla.

Erityisen harmillista ja huolestuttavaa on kuitenkin huomata, että mikromaksujen lisääminen täysihintaisiin peleihin rampauttaa pahimmassa tapauksessa myös yksinpelikokemuksen. Räikein esimerkki tästä on Turn 10:n Forza Motorsport 5, jossa eteneminen ilman rahallista lisäpanosta tehtiin alun perin niin hitaaksi, että se tuntui tavallisesta pelaajasta suorastaan ilmaispeleistä tutulta maksumuurilta.

Uuden Forzan suhteen nähtiin onneksi myös pelaajayhteisön voima. Pettymystä mikromaksuihin ilmaistiin äänekkäästi sekä kriitikoiden että pelaajien toimesta. Turn 10 heräsikin pelaajien pettymykseen ja päivitti peliä niin, että eteneminen nopeutui merkittävästi myös ilman rahallisia lisäsijoituksia. Tästä huolimatta selitykset vapaaehtoisesta kiihdytyskaistasta sekä sen kieltäminen, että kyse olisi ahneudesta, jättivät ikävän jälkimaun.

Vaikka Turn 10 käänsikin takkinsa ainakin osittain, pelkään, että mikromaksut tulevat vain yleistymään myös täysihintaisissa peleissä. Kasvavia kehityskuluja ja osakkeenomistajien vaatimuksia pyritään täyttämään keinolla millä hyvänsä. Maksumiehiksi joutuvat pelaajat ja lisäkustannus piilotetaan mikromaksujen taakse.

Kyynistä ehkä, mutta mikromaksuilmiö muistuttaa selvästi muutaman vuoden takaista keskustelua ladattavista lisäsisällöistä. Jo silloin pelijulkaisijoita syytettiin ahneudesta ja yrityksestä rahastaa pelaajilta ylimääräistä sisällöllä, jonka olisi pitänyt kuulua jo alkuperäiseen pelikokemukseen. Vaikka protestiääniä kuullaan yhä, pelaajakunta tuntuu jo tottuneen jopa julkaisupäivän maksulliseen DLC-rahastukseen.

Toivon syvästi, että mikromaksujen kohdalla kipuraja ylittyy niin, että Forza 5 ja Turn 10:n järkiintyminen eivät jää vain yksittäistapaukseksi. Mikromaksuille on aikansa ja paikkansa, mutta rajanvetoa sille, mikä tämä aika ja paikka on, kaivataan kipeästi.

Lisää aiheesta: f2p/mikromaksupelit

 

Pahin PR-katastrofi: Xbox One E3-messuilla

Juho Anttila

Uusi konsolisukupolvi oli menneen vuoden kantava teema. Nintendo ehti julkaisemaan oman laitteensa jo viime vuoden puolella, mutta vuonna 2013 valokeila kohdistui Microsoftin ja Sonyn uusiin laitteisiin. Jokavuotiset E3-messut olivat tilaisuus, jossa laitteista oli tarkoitus ottaa mittaa. Microsoftin kohdalla messut kääntyivät kuitenkin varsinaiseksi PR-painajaiseksi.

Siemenet tapahtumille kylvettiin jo kevään aikana. Julkisuuteen tihkui tietoja ja arveluita niin pelikonsolien verkkopakosta kuin myös käytettyjen pelien myymisen estämisestä. Kuvainnollinen paskamyrsky keräsi voimia pelaajien spekuloidessa sillä, kuinka pahasti heidän oikeuksiaan tullaan polkemaan.

Jännittävää kyllä, Microsoftin E3 -lehdistötilaisuus ei vielä itsessään räjäyttänyt patoa. Toki esiteltävät järjestelmät olivat melko pitkälti sellaisia kuin pelättiinkin. Verkossa oli pakko piipahtaa vähintään kerran vuorokaudessa ja käytettyjen pelien myymisestä oli tehty kovin vaikeaa. Kansa oletti kuitenkin kilpailijan laitteen sisältävän aivan samanlaisia rajoituksia ja kuluttajien oikeuksien polkeminen ehdittiin laskea koko konsolisukupolven synniksi. Katseet kohdistuivat peleihin, jotka näyttivätkin perin lupaavilta.

Todellisuus valkenikin vasta PlayStation 4 -lehdistötilaisuudessa. Sony oli tulkinnut pelaajien odotuksia ja pelkoja oikein. Lehdistötilaisuudessa vedettiin Microsoftia kölin alta oikein kunnolla niin käytettyjen pelien kuin konsolin hinnan ja verkkoyhteyspakon osalta. Jos ihan rehellisiä ollaan, ei Sony esitellyt sen parempia pelejä kuin Microsoftkaan. Omasta mielestäni tarjonta oli jopa ohkaisempi. Tämä jäi kuitenkin toissijaiseksi huoleksi, kun firma löi iskun toisensa perään Microsoftin vyön alle.

Seuraavien päivien ajan Microsoftin PR-osasto tuntuikin olevan paniikin vallassa. Johdon kommentit, joissa muun muassa toivotettiin verkkovaikeuksista kärsivät pelaajat vanhan Xbox 360 -konsolin pariin, eivät auttaneet tilannetta. Moni ehti tuomita PlayStation 4 -konsolin uuden sukupolven varmaksi voittajaksi siitä huolimatta, että konsolin varsinaiseen julkaisuun oli aikaa vielä lähes vuosi.

Kuten tiedämme, Microsoft pyrki korjaamaan tilannetta jälkikäteen poistamalla konsolistaan valtaosan kiistellyistä rajoituksista ja ominaisuuksista. Parempi myöhään kuin ei milloinkaan, mutta tapahtumista jäi firman kilpeen tahra, joka muistetaan pitkään.

Jälkikäteen voidaan spekuloida, että paremmalla suunnittelulla katastrofi olisi voitu välttää. Niiden kiistellyimpien ominaisuuksien ohella Xbox One sisälsi myös tukun todella kiinnostavia uusia verkko-ominaisuuksia. Kuuntelemalla pelaajien tunnelmia etukäteen ja suuntaamalla viestintä positiivisiin ja kiinnostaviin asioihin viestistä olisi voinut jäädä aivan toinen maku. Nyt näin ei osattu tehdä. Seuraukset tullaan muistamaan vielä pitkään.

Lisää aiheesta: E3 2013

 

Suurin pettymys Aliens: Colonial Marines

Teemu Viemerö

Siinä on pelin nimi, joka aiheuttaa syöpää. Sen kuuleminenkin tuo pinnalle katkerat tuntemukset, joita ei pese pois millään saippualla. Aliens: Colonial Marines aiheutti fanikansan keskuudessa totaalisen paskamyrsky, jota eivät aiheuttaneet pelkästään typerä tarina ja toiminnan puuduttavuus. Suurin masennuksen syy oli tapa, jolla Gearbox petti antamansa lupaukset.

Gearbox lupasi useissa haastatteluissa pelin olevan sitä mitä fanit haluavat ja Randy Pitchford kertoi, ettei halua pelin päätyvän muiden lisenssipaskeiden joukkoon. Yhtiö lupasi kohdella saamaansa lisenssiä kunnioituksella. Vuoden 2013 E3-messuilla esitelty demo näyttikin suunnan olevan oikea.

Pelin päätyessä lopulta kauppoihin paljastuikin karu totuus siitä, että Gearbox oli antanut vastuun pelinkehityksestä sittemmin lakkautetulle TimeGate Studiosille. Samalla kun Sega ja fanit syyttivät Gearboxia, Randy Pitchford otti väärän asenteen. Mies syytti TimeGatea heidän tekemänsä työn tuhoamisesta eikä virheitä voinut enää korjata, kun pelin toimittaminen Segalle lähestyi uhkaavasti.

Pettyneet pelaajat valmistelivat joukkokanteen Gearboxia vastaan ihmisten huijaamisesta, jonka Randy tuomitsi ”enemmän kuin perusteettomaksi toiminnaksi”. Mies ei ole tähän päivään mennessä myöntänyt yhtiönsä virheitä tai pyydellyt anteeksi. Mies puolustelee yhä firmansa tekoja, vaikka nöyrtyminen ja virallinen anteeksipyyntö olisi tässä kohtaa oli paras ratkaisu.

”Kaikki virheet on anteeksiannettavissa, jos on rohkeutta myöntää virheensä,” sanoi Bruce Lee vielä eläessään. Siispä ennen kuin Randy myöntää yhtiön virheet, he eivät tule enää ikinä saamaan minun rahojani.

Lisää aiheesta: Aliens: Colonial Marines

 

Tämä sarja joutaisi jo roskikseen: Call of Duty

Kalle Laakso

Niskavillat pystyyn pelaajat, uusi Call of Duty julkastiin! Julkisuutta joka suuntaan niittänyt pelisarja pääsi hiljattain jo kymmenenteen versioonsa. Kevään ja varsinkin kesän aikana E3-messuilla Eminemin ja Activisionin toimitusjohtajan Eric Hirshbergin säestyksellä hehkutetun Call of Duty: Ghostsin kanssa luvattiin taas kuuta taivaalta faneille. Yksi asia nousi kuitenkin ylitse sen kaiken yli-hypetyksen, ja siitä asiasta sitten luettiinkin ympäri nettiä ties minkälaisia juttuja. E3:a ja Ghotsin kehitystä seuranneet arvaavat varmaan, että kyseessä on ihmisen paras ystävä, söpösti ruudulle koodattu saksanpaimenkoira Riley.

Hirshbergin hehkutus Rileysta jätti lähes kaiken muun pelistä pimentoon, ja siitäkös vasta oltiinkin ylpeitä. Herran hymy oli kuin Naantalin aurinko, kun ruudulle pöläytettiin läähättävä koira. Siihenkö ollaan tosiaan tultu, että kun rahkeet eivät riitä uudistaa pelisarjaa kunnolla, niin keksitään jotain todella mainiota pientä kivaa, jonka kanssa uusinta versiota pelistä myytäisiin taas lukuisia määriä? Kyllä. Tai niin uskotaan ainakin Activisionilla.

Eihän Codit tietysti ole olleet pelkästään pientä kivaa, vaan onhan Codeissa ollut esimerkillisen tiukka pelattavuus aina. Codeista yksi, kaksi ja nelonen, eli Modern Warfare vetävät varmasti hilpeimmätkin hiihtäjät vakaviksi, kun aletaan puhumaan historian eeppisimmistä pelikokemuksista ja -kohtauksista. Joskus vielä Codeissa oli ihan oikeasti hyvät yksinpelit ja moninpeli tuli vain mukana, kuten sarjan kaksi ensimmäistä peliä osoittavat. Mordern Warfaressa puolestaan balanssi kahden välillä oli harmoninen, ja siitä nautti ihan oikeasti sekä yksin että interwebissä.

Mikä sitten on se juju, joka saa pelaajat niin tuhottoman koukkuun, että lähes väistämättä on uusin tulokas Codi-sarjaan rikkonut edellisen pelin myyntiluvut? Sitä on vaikea sanoa varmuudella, mutta sarjaan tulokkaina tutustuneille on kynnystä madallettu todella paljon. Kun tästäkin sarjasta löytyy botteja, niin aivan hoo moilasena ei tarvitse lähteä ammuttavaksi ilman karttatuntemusta. Ja onhan Codien pelattavuus muutenkin automaagisen liimatähtäimen ja nuubituubien kanssa hyvin paljon puoliautomaattista FPS-räimettä, joka suosii varsinkin kasuaalipelaajia. Kilpapelaajille sarjaa myös yritetään tehdä, mutta moninpelin perkit luovat liikaa satunnaiselementtejä matseihin, jolloin taitopelaaminen syrjäytyy huomattavasti, eikä todellisuudessa nähdä kuka on oikeasti pelin paras pelaaja.

Codeja siis ihaillaan ja vihataan, mutta jotain silti halutaan aina yhdessä yhteisessä rivissä, oli ihailija tai vihaaja, nimittäin muutosta. Sarjasta kun joko pidetään tai sitten ei, koska se ei muutu, vaikka olisikin notkeampi muuttumaan muiden FPS-jättien keskellä tiiviimmän julkaisutahdin ansiosta. No, tällä kertaa Infinity Wardin oli tarkoitus uudistaa peliä, ja muuttuihan se. Hyvään vai huonoon suuntaan, sen päättäköön jokainen itse, mutta jälleen Ghostsin kanssa on ollut paljon itkupotkuhuutonaurua ilmoilla, kun se on muuttunut liikaa, tai sitten pysynyt edelleen liian samana. Codin kohtalo on vain olla se vuotuinen kohde, johon puretaan tunteet. Lähiaikojen yksi överimmäksi vedetty asia on Domessakin uutisoitu tapaus, kun Treyarchin David Vonderhaar ilmoitti, että tiettyjen aseiden damagea ja tulitusnopeutta lasketaan, mikä sai aikaan uhkauksia kiukkuisilta pelaajilta. Edellä mainittu asia kertoo jo yksistään sen, että Codin kanssa koetaan tunteita, niin lapset kuin kusipäätkin ja me loput, jotka tunnemme myötähäpeää tuommoista perseilyä kohtaan.

Niin tai näin, uusi Call of Duty on taas nähnyt päivänvalon. Siitä taas joko tykätään tai sitten vihataan, eikä se asia muuksi muutu. Ehkä taas ensi vuonna voidaan odottaa jotain uutta, tai sitten ei. Ehkä ensi vuonna ovat Codin kanssa kasvaneet marakatit aikuistuneet ja hyväksyvät tasapainoviilauksia peliin ilman kiukuttelua. Kenties myös jatkossa ei enää Codeja työkseen vihaavat vihaa, koska se on muodikasta ja niin mainstreemiä. Ehkä. Tai sitten olemme taas saman asian äärellä vuodenkin päästä, koska se nyt vain on niin kivaa draamailla.

Lisää aiheesta: Call of Duty

 

Lisää listoja ja äänestyksiä:

 

Muropaketin uusimmat