Illuusio: Peliteollisuus matkustaa itään
Valot himmenevät. Kankaalle heijastuu vanhat seikkailupelit mieleen tuovaa tekstiä. Kaiuttimista pauhaa räjähdyksiä ja eeppistä musiikkia. Tämä on Illuusio-seminaari, suomalaisen peliteollisuuden kohtaamispaikka idässä.
Musiikki taukoaa ja lavalle nousee Ari Pulkkinen, todellinen suomalainen pelimusiikkiguru, mies niin Angry Birdsin kuin vaikkapa Trine-pelikaksikonkin äänimaailman takana. Pulkkisella on tärkeää kerrottavaa pelien audiosuunnittelusta ja brändäämisestä.
Pulkkinen on yksi Illuusio-seminaarin asiantuntijapuhujista. Seminaari järjestetään toista kertaa, mutta vasta ensimmäistä kertaa nykyisessä muodossaan ja laajuudessaan. Paikalle on kutsuttu käytännössä kaikki paikalliset peliammattilaiset, joukko kiinnostuneita harrastajia ja tietenkin nippu kotimaisia pelialan huippunimiä.
Paikaksi on valikoitunut Joensuun Tiedepuiston netWork Oasis. Näyttävät ja modernit työtilat ovat kärsineet ajoittaisesta alikäytöstä, mutta nyt tupa on täynnä. Verkkokeidasta tullaan hyödyntämään jatkossakin entistä tehokkaammin, kun uusi pelialan yrityshautomo Oasis Game Inc. aloittaa toimintansa sen tiloissa.
Rokin kyljessä
Tapahtuma-aikaa ei olla valittu sattumanvaraisesti. Samana viikonloppuna vietetään myös perinteistä Ilosaarirock-festivaalia. Kauempaakin tulevan vieraan on helpompi motivoitua idänmatkailuun, kun samaan kokemukseen voi yhdistää myös vierailun yhdelle Suomen suosituimmista festivaaleista. Moni seminaarivieras jatkaakin seminaariohjelman päätyttyä suoraan suosikkibändiensä pariin.
Tapahtuman ensimmäisenä päivänä ohjelma on suhteellisen kevyt. Pääosaan nousee verkostoituminen alan toimijoiden kesken. Tarjoilu pelaa, ihmiset viihtyvät ja myös saunaosasto on kovassa käytössä. Joensuu toivottaa myös kauempaa paikalle saapuneet vieraat lämpimästi tervetulleeksi.
Toki perjantaille on varattu virallistakin ohjelmaa. Illan aikana käydään paneelikeskustelu pelimusiikista ja pelien äänimaailmasta. Lavalla nähdään paikallinen pelialavaikuttaja Veikko Miettinen, Ari Pulkkinen ja muutama muu tuttu pelinimi.
Rentoa mutta asiapitoista jutustelua on mukava seurata. Tiesittekö muun muassa sen, että Ari Pulkkinen haki inspiraatiota Angry Birds -tunnusmusiikin säveltämiseen rentouttavan kaljakellunnan parissa?
Myös Max Payne -pelin äänimaailmasta kuultiin hauska kertomus. Peliä ja sen ääniä testattiin useiden pelaajien toimesta. Alun perin liian munatonta rynnäkkökiväärin pauketta vahvistettiin tuntuvasti. Pelitestaajien reaktio yllätti. Moni ilmoitti pelitasapainon menneen pilalle ja aseen muuttuneen liian voimakkaaksi, vaikka ainoa muuttunut asia oli laukauksen ääni.
Kaikki puhujat ovat yhtä mieltä siitä, että pelien musiikilla ja äänimaailmalla on valtava merkitys teoksen tunnelman kannalta. Esimerkiksi musiikki syö pelin budjetista usein vain 2-7 prosenttia, mutta lopputuloksen kannalta sen merkitys voidaan arvioida jopa kolmasosan arvoiseksi. Toisaalta AAA-tason pelien kasvaneet budjetit mahdollistavat myös yhä kunnianhimoisempien pelimusiikkiprojektien toteuttamisen.
Tässä piilee kuitenkin oma vaaransa. Jos pelin äänimaailma on pelkkää Hollywood-tyylistä Hans Zimmer -paisuttelua, jää tunnelma yksipuoliseksi. Onnistunut soundtrack sisältääkin monenlaista musiikkia ja erilaisia vaikutteita, unohtamatta kuitenkaan sitä, että jokaisen pienimmänkin risahduksen on sovittava pelin tunnelmaan.
Mielenkiintoisen paneelikeskustelun jälkeen aikaa jää vielä virkistäytymiselle, verkostoitumiselle ja saunomiselle. Lopulta porukka hajaantuu omille teilleen, kuka kotiinsa, kuka taas Ilosaarirockin puolelle bongaamaan illan viimeisiä esiintyjiä.
Lauantai on päivä uus
Vaikka seminaariohjelma starttaakin lauantaina jo aamupäivästä, lähes kaikki osallistujat jaksavat raahautua paikalle alusta saakka. Siitä huolimatta, että rokki on pitänyt monet hereillä aamuyöhön saakka. Hyvä niin, sillä lauantain ohjelmaa ei kannata missata.
Estradin valtaa ensimmäisenä tuttu mies, Ari Pulkkinen. Lähes tunnin mittaisessa esitelmässä käydään läpi pelien audiosuunnittelua ja -brändäystä tinkimättömällä asiantuntemuksella. Äänisuunnittelu on nimittäin jotain aivan muuta kuin pelkkien hittibiisien säveltämistä.
Jotta pelimusiikki ja pelin äänimaailma tukisi peliä oikealla tavalla, on audiosuunnittelijan ymmärrettävä sekä pelikehityksen realiteetit että työn alla oleva peli syvällisellä tasolla. Tekniikka ja sen rajoitukset on syytä tuntea perinpohjaisesti ja pelin henki ja tunnelma on sisäistettävä täysin.
Pulkkisen esitelmässä riittäisi materiaalia aivan omaksi artikkelikseen, mutta mies ei suinkaan ole päivän ainoa puhuja. Käsiteltävät aiheetkaan eivät rajoitu pelkkään pelimusiikkiin, vaikka se tämän vuoden seminaarissa onkin ehkä keskeisin aihe.
NeoGamesin Koopee Hiltunen tuntee pelialan viimeisimmät käänteet. Hiltusen tarjoama tiivis tietopaketti alleviivaa sitä, kuinka merkittävässä kasvussa peliala Suomessa tällä hetkellä on. Pelkästään vuosien 2010 ja 2012 välillä Suomeen on syntynyt 35 uutta pelialan yritystä ja alalla työskentelevien määrä noussee yli 1600:n tämän vuoden aikana.
Vuonna 2011 pelialan puhdas liikevaihto oli jo 165 miljoonaa. Tämän vuoden aikana sen arvioidaan rikkovan 200 miljoonan haamurajan. Näissä luvuissa ei ole edes mukana esimerkiksi ulkopuolisia sijoituksia, jotka nostavat summan vielä korkeammaksi. Merkittävä havainto on myös se, että pelialan liikevaihdosta yli 90% tulee viennistä. Se tekee suomalaisesta pelialasta jo nyt elokuvateollisuutta ja musiikkiteollisuutta merkittävämmän vientivaltin.
Pitkän linjan kokemusta
Housemarquen toimitusjohtaja Ilari Kuittisella puolestaan riittää kokemusta peliyrittämisen ylä- ja alamäistä. Housemarque perustettiin jo vuonna 1995 ja matkan varrelle on mahtunut niin huippumenestyksiä kuin virheliikkeitäkin.
Kuittisen esitelmän tavoite on tarjota uusille pelintekijöille näkökulmaa vuosien varrella tehtyihin päätöksiin ja erityisesti niihin virheisiin, joihin Housemarquekin on ajoittain sortunut. Esimerkiksi firman nettiroolipeliprojekti kaatui otollisten markkinoiden puuttumiseen. Muutama vuosi myöhemmin sama peli olisi voinut hyvinkin kerätä merkittävää menestystä.
Yhtä lailla vaikeaa on ollut ajoitus konsolialustan valintojen suhteen. Dreamcastiin panostaminen oli virheliike eikä PlayStation 2 -konsolin parissa olisi ehkä kannattanut viihtyä loputtoman pitkään, vaikka vanha kunnon pleikkari pärjäsikin lopulta monia arvioita pidempään.
Ehkä tärkein viesti Ilari Kuittisen esitelmässä on kuitenkin se, että pelialalla on syytä olla mukana oikeista syistä. Menestys vaatii kovan työn lisäksi myös paljon onnea. Ilman oikeaa motivaatiota vaikeiden aikojen yli ei jaksa. Jos töitä tekee sen sijaan rakkaudesta peleihin, kantaa se pitkälle, ja menestyskin seuraa aikanaan.
Tekesin Kari Korhosen ja yrityshautomovaikuttaja Veikko Miettisen puheenvuorojen jälkeen onkin aika pistää tämänvuotinen Illuusio-seminaari pakettiin. Järjestäjillä riittää syytä tyytyväisyyteen. Tapahtuma on onnistunut loistavasti ja viikonlopun aikana on kerätty kontaktien lisäksi kullanarvoista kokemusta, jota voidaan hyödyntää seuraavina vuosina.
Illuusio-seminaarin tuottama hyöty Pohjois-Karjalan pelialalle on merkittävä. Paikalle on saatu houkuteltua paljon nimekkäitä tekijöitä ympäri Suomea. Tieto kulkee kahteen suuntaan. Ammattilaisten tarjoamat neuvot ja kokemukset ovat korvaamattoman arvokasta pääomaa aloitteleville pelikehittäjille. Samanaikaisesti saadaan levitettyä tietoisuutta pohjois-karjalaisesta pelikehityksestä myös muualta tulleille.
Alueella on valtavasti potentiaalia kattavan koulutustarjonnan ja yrityshautomotoiminnan muodossa. Osaamista, kokemusta ja kontakteja tarvitaan kuitenkin lisää. Illuusio-seminaari on yksi työkalu tämän tavoitteen saavuttamiseksi. Osallistujien iloisista ilmeistä päätellen nyt on tehty oikeita asioita oikealla tavalla. Tästä on hyvä jatkaa maakunnan pelialan kehittämistä.
Kuvat: Samuli Longi
Lue myös
FragFX Piranha – hännällinen PS3-pelihiiri
Gioteck EX-02s: Uuden sukupolven kuulokemikrofoni
Sound Blaster Recon3D Fatal1ty Professional -äänikortti testissä
Sound Blaster Tactic3D Wrath – oivat langattomat kuulokkeet pelaajalle
Steelseries Spectrum 5XB – Xbox-pelikuulokkeet eivät sovi kissatalouteen
Turtle Beach XP 400 – hyvät kuulokkeet