Toimittajan puheenvuoro: Far Cry 5:n kalat naurattavat, mutta oikeasti ei ole samantekevää, miten eläimiä peleissä kohdellaan

16.11.2018 09:00 | Tuukka Hämäläinen

Peleissä eläimiä metsästetään, keräillään ja laitetaan taistelemaan keskenään. Asian kritisointi saattaa vaikuttaa pikkumaiselta, mutta kaksi elokuvamaailman esimerkkiä osoittavat, kuinka paljon eläinten kohtelulla voi olla väliä.

Eläinoikeusjärjestö PETA on usein tuominnut eläimiin kohdistuvan väkivallan peleissä. Viimeksi tänä vuonna järjestön saksalaissiipi pyysi Ubisoftia poistamaan Far Cry -peleistä mahdollisuuden kalastaa, sillä Far Cry 5:n kalastusmekaniikan nähtiin ”glorifioivan ja banalisoivan metsästämistä ja kalojen tappamista”.

Aiemmin PETA on kritisoinut esimerkiksi valaanpyyntiä Assassin’s Creed IV: Black Flagissa (2013), kuten Game Rant kertoo. Ja onpa järjestö julkaissut oman Pokémon-parodiapelinsäkin: Pokémon Black and Blue -ilmaispelissä tavoitteena on vapauttaa hirviömäisten kouluttajien vangitsemat ja taisteluun pakottamat Pokémonit.

PETA:n esittämistä kritiikeistä on pelimediassa, niin Suomessa kuin ulkomaillakin, uutisoitu usein pilke silmäkulmassa tai suorastaan vähätellen. Tämän osoittaa vaikkapa Newsweekin epäuskoinen otsikko: ”PETA Condemns ‘Far Cry 5’ for… Fishing?”

PETA:n kritiikit saattavat näyttää yliampuvilta: eiväthän Pokémonit ole oikeita eläimiä, ja voihan sitä pelissä kalastaa, vaikkei tosimaailmassa koskaan tarttuisi onkivapaan.

Valitettavasti asia on kuitenkin vähän monimutkaisempi. Representaatiolla, eli sillä, millaisina ja miten asiat kuvataan ja esitetään, nimittäin on merkitystä – todistetusti. Tämä ei siis varsinaisesti ole mielipidekysymys.

Elokuvien maailmasta löytyy kaksi kiehtovaa esimerkkiä, jotka antavat suuntaa myös pelien vaikutuksen pohtimiselle.

Ensimmäinen esimerkkitapaus on Steven Spielbergin Tappajahai (Jaws, 1975). Elokuvan täyttäessä aikoinaan 30 vuotta Nature-lehti uutisoi (Wayback Machine -verkkoarkiston kautta), millainen vaikutus elokuvalla oli todelliseen maailmaan. Floridan yliopiston haibiologin George Burgessin mukaan elokuvan ensi-ilta käynnisti haikantojen laskun Yhdysvalloissa, sillä niitä alettiin kalastaa entistä enemmän.

”[Tappajahai] vahvisti myyttiä ihmisiä tappavasta, verenhimoisesta haista – – vaikka todennäköisyydet joutua meressä haihyökkäyksen kohteeksi ovat lähes olemattomat”, Burgess kuvaili. Samaan aikaan elokuva kuitenkin lisäsi kiinnostusta haita kohtaan. Tämä näkyi Naturen mukaan lisääntyneenä tutkimusrahoituksena.

Tappajahailla oli siis kahdenlainen vaikutus ihmisten käyttäytymiseen, vaikka elokuvantekijät tuskin pyrkivät demonisoimaan haita, ja harva katsojakaan varmaan todella uskoi, että hait ovat pelkkiä hirviöitä. Representaation vaikutus on hienosyisempi: se vahvistaa, ylläpitää ja muokkaa yleisön ja kansan mielikuvia.

Kieltämättä Tappajahain vaikutus on kuitenkin hankala esimerkki siksi, että tieteellistä tutkimusnäyttöä elokuvan yhteydestä mainittuihin vaikutuksiin ei tietääkseni ole. Toinen esimerkki on kuitenkin vahvempi, sillä sen tueksi on olemassa useampia tutkimuksia.

Roland Emmerichin katastrofielokuva The Day After Tomorrow (2004) poiki koko joukon vertaisarvioituja tieteellisiä tutkimuksia. Elokuvan vaikutusta katsojien ilmastonmuutosta koskeviin asenteisiin analysoitiin kaikkiaan viidessä haastattelututkimuksessa, jotka tehtiin Yhdysvalloissa, Saksassa, Japanissa ja Isossa-Britanniassa. (Tiedejulkaisujen maksumuurien taakse pääsevät voivat etsiä käsiinsä Fritz Reusswigin ja Anthony Leiserowitzhin tuloksia kokoavan artikkelin ”The International Impact of The Day After Tomorrow”, julkaisusta Enviroment 47:3, 2004.)

The Day After Tomorrow -elokuvan tapaus on kiehtova, sillä vaikka elokuvaa on laajasti kritisoitu epärealistisuudesta, sillä oli kuitenkin selkeä vaikutus ihmisten käsitykseen ilmastonmuutoksesta. Esimerkiksi Yhdysvalloissa tehdyssä tutkimuksessa saatiin tulokseksi, että peräti 49% vastaajista oli elokuva nähtyään joko jokseenkin tai paljon huolestuneempia ilmastonmuutoksesta – ja vain yksi prosentti vastasi, että elokuva vähensi heidän huoltaan ilmiöstä.

Jatkokyselyn mukaan enemmistö vastaajista myös valitsi elokuvan muusta syystä kuin siksi, että he olisivat kiinnostuneita ilmastonmuutoksesta aiheena. Näyttää siis siltä, että Emmerichin kritisoitu ja sanalla sanoen hölmö viihdepläjäys onnistui nostamaan ilmastonmuutoksen vaarat sellaisen katsojakunnan tietoisuuteen, joka ei muuten ollut aiheesta innostunut.

Saavutus on melkoinen, kun ottaa huomioon, että The Day After Tomorrow oli julkaisuvuotensa kuudenneksi katsotuin elokuva kansainvälisten lipputulojen perusteella. Box Office Mojon mukaan elokuva ansaitsi 544,3 miljoonaa dollaria lippuluukuilla, ja se on heittämällä yksi genrensä menestyneimmistä elokuvista. Elokuva onnistui siis välittämään arvomaailmansa lopultakin todella monelle katsojalle.

Esimerkkien valossa ei ole mitenkään ihmeellistä, että PETA pitää tasaisin väliajoin meteliä eläimien kohtelusta peleissä. Vaikka representaation vaikutus ei ole suora ja yksioikoinen, mediakuvat ylläpitävät ja vahvistavat aina jotakin katsantokantaa ja arvomaailmaa – eikä tässä kohtaa ole oikeastaan väliä, puhutaanko elokuvista, peleistä tai jostakin muusta ilmaisumuodosta.

Näin esimerkiksi Far Cry 5:n kalastaminen ja saaliiden koolla kilpaileminen ylläpitävät ajatusta siitä, että kalastus on urheilua, jossa eläimet nähdään vain välineinä pisteiden keräämiseksi. Ja Pokémon taas ylläpitää ajatusmallia, jossa ihmisellä on oikeus pyydystää luonnossa vapaana eläviä olentoja ja usuttaa ne kilpailun nimissä taistelemaan keskenään, koira- ja kukkotappeluiden malliin.

Representaation kysymykset ovat tietysti monisyisiä, eikä yksiselitteisiä johtopäätöksiä ole helppo tehdä: esimerkiksi Pokémonissa kuvataan kyllä myös hoivaavaa suhdetta ihmisten ja Pokémonien välillä. Tarkoitukseni ei siis ole tuomita ja demonisoida mitään yksittäistä peliä, vaan kiinnittää huomiota niiden mahdollisiin ongelmakohtiin.

Käytännössä kaikki pelit (ja muutkin mediatuotteet) kuvaavat maailmaa jonkinlaisena, jonkin arvojen mukaan, ja ihmiset viettävät yhä enemmän ja enemmän aikaa näiden representaatioiden parissa. Siksi niiden sisältöä ja arvomaailmaa on tärkeä tutkia ja tuoda esille. Tässä tekstissä halusin keskittyä eläimiin ja luontoon, mutta pelien representaatiosta voi toki puhua suhteessa moniin erilaisiin teemoihin ja arvokysymyksiin.

Loppuun totean tämän: viime viikolla satiirinen verkkosivusto The Onion julkaisi parodiauutisen, jossa Red Dead Redemption 2:n kerrottiin saavan uuden, kokonaan hevosen näkökulmasta kuvatun laajennuksen. Ihan rehellisesti tämä olisi mielestäni loistava idea! Tällainen versio pelistä muuttaisi täysin tavan, jolla pelaaja suhtautuu RDR 2:n ratsuihin.

Ajatusleikkiä voi jatkaa kysymällä, miksi eläinhahmoilla pelataan vain peleissä, jotka eivät pyri realismiin, ja RDR 2:n kaltaisissa, ainakin visuaalisesti realistisissa peleissä ei juuri koskaan? Asiaa sopii miettiä.

Keskustelu

Entäs ihmiset? Muistaakseni Muropaketissa uutisoitiin ennen siitä, miten videopeliväkivallalla ei ole yhteyttä todellisen elämän väkivaltaan.

https://muropaketti.com/pelit/peliu…eopelit-eivat-aiheuta-vakivaltaista-kaytosta/

https://muropaketti.com/pelit/peliu…skelu-tutkittiin-ei-yhteytta-videopeleihin-2/

https://muropaketti.com/pelit/peliu…-tee-haavoittavaisia-teineja-vakivaltaisiksi/

https://muropaketti.com/pelit/peliuutiset/tiede-videopelit-eivat-saa-tarttumaan-aseisiin/

https://muropaketti.com/pelit/peliu…videopelien-ja-vakivaltaisuuden-yhteydesta-2/

https://muropaketti.com/pelit/peliuutiset/doomin-tekija-vakivaltapelit-vahentavat-aggressioita/

Ovatko eläimet jostain käsittämättömästä syystä eri asia, vai oletteko muuttaneet mielipidettänne?

Kieltämättä metsästyksen pinnallinen käsittely on aina hiukan harmittanut peleissä – grindaa viisi ympäriinsä säntäilevää sakaalia, niin saat nätit rukkaset. Monster Hunteria en ole kokeillut, mutta siinä sentään taitaa olla syvempääkin ideaa ja kunnioitusta saaliita kohtaan.

"Ajatusleikkiä voi jatkaa kysymällä, miksi eläinhahmoilla pelataan vain peleissä, jotka eivät pyri realismiin, ja RDR 2:n kaltaisissa, ainakin visuaalisesti realistisissa peleissä ei juuri koskaan? Asiaa sopii miettiä."
Ihmiset eivät halua. Moinen olisi aika tylsää.

Muuten eläinten kohteluun pelissä. Pitäisikö väkivalta kieltää kokonaan kuten myös törkeä käytös ihmisiä että eläimiä kohtaan? Vai pitäisikö eläimiä kohdella samoin kuin natiiviamerikkalaisia red dead redemptionissa?

Kenties siten että väkivallan kohteet eivät saa muistuttaa mitään elävää? Taikka hyväksyä vain kaikille sallitut pelit?

Minusta ei. Peliväkivallalla ei ole huomattu olevan yhteyttä reaalimaailman väkivaltaan. Toki asiaa voisi tutkia lisää mutta ilman todisteita ei.

The Hunter on aika realistinen, sitä on tullut pelattua.

Muropaketin uusimmat