Toimituksen suosikkipelit 2011: Miikka
Vuosi lähestyy loppuaan ja niin Domen toimitus kuin lukijatkin pohtivat ja palkitsevat vuoden suosikkipelejään. Ennen kuin pureudumme toimituksen suosikkivalintoihin ja lukijoiden vuoden peliin, liikumme henkilökohtaisemmalla linjalla. Kullekin toimituksen jäsenelle esitettiin yksinkertainen kysymys: mitkä olivat vuoden 2011 suosikkipelisi?
Kriteerit olivat mitä yksinkertaisimmat: jos se ilmestyi vuonna 2011 ja sitä pystyi pelaamaan – oli alusta sitten PC, konsoli, kännykkä tai vaikka lautapeli – se kelpasi listalle. Nyt vuorossa on Miikka.
Pelivuosi 2011 oli uskomattoman tiukka. Siis historiallisen. Kun ryhdyin kasaamaan tätä listaa, se paisui alunperin yli 20 pelin mittaiseksi jopa sen jälkeen kun olin henkisesti raakannut listalta paljon todella hyviä pelejä. Ja sitten alkoi todella tuskallinen karsinta. Aivan hilkulla olivat muun muassa Rayman Origins, Dead Space 2, Battlefield 3, Kirby: Mass Attack ja monet muut pelit.
Tuskallinen paini ratkesi lopulla yksinkertaisella ajatusleikillä: nämä olivat pitkältä listaltani ne pelit, joita haluaisin tällä hetkellä pelata uudelleen tai entistä enemmän. Tässä siis vuoden 10 suosikkipeliäni.
Trine 2 (PC, PS3, Xbox 360)
Kuten olet ehkä saitilta joskus lukenut, pidän kovasti Trinestä. Suomalaisen Frozenbyten satuseikkailu yhdistää huikean hempeää grafiikkaa mainioon soundtrackiin ja todella addiktiiviseen fysiikkapuzzleiluun. Trine 2 on jo yksin koettuna todella palkitseva ja mukaansatempaava pelikokemus, mutta todellisiin oikeuksiinsa se nousee vasta kahden hyvän kaverin kanssa koettuna. Ja jos tunnette minut, varmin tie päästä sydämeeni on hyvän co-op-toiminnan kautta.
Kirby’s Epic Yarn (Wii)
Pidin sanani. Viime vuoden listallani lupasin, että mikäli Kirby’s Epic Yarn olisi ilmestynyt Euroopassa vuonna 2010, se olisi ollut vuoden suosikkipelieni listalla. Tänä vuonna se sitten ilmestyi ja listallahan se on. Ja miten muka ei olisi? Kuten toimittajakollegani Tero Lehtiniemi äskeisessä keskustelussamme teoreettisesti kysyi, koska muka on ollut huonoja Kirby-pelejä? Aivan, ei koskaan.
Epic Yarn hurmasi minut aivan valtavalla söpöydellään. Kangashenkinen grafiikka, hempeä hahmosuunnittelu ja fantastinen musiikki ovat aineksi, jotka sulattivat sydämeni kerran toisensa jälkeen. Peli ei ole vaikea, mutta oudosti silti todella palkitseva kokemus. Ainoa haittapuoli on se, että pelin parissa awwitellessaan kuulostaa vähintään tavallista hitaammalta henkilöltä.
Shadows of the Damned (PS3, Xbox 360)
Japanilaisen dream teamin kasaama Shadows of the Damned ei ole välttämättä objektiivisesti tarkasteltuna vuoden parhaita pelejä, sillä se olisi kaivannut vähintään new game+ -tuen ja hieman viilailua. Mutta tämä lista ei olekaan objektiivinen. Niinpä se on sillä mukana.
Shadows of the Damned hurmasi minut jo alkuintronsa aikana. Japanilaisella tyylittömyystajulla toteutettu yhdistelmä grindhouse-elokuvaa ja meksikolaisia tunnelmia oli jotain aivan käsittämättömän halluista. Siinä sivussa se tarjoili persoonallisen ja kiinnostavan näkemyksen helvetistä, sekä yhden vuoden kahdesta suosikkihahmostani: Garcia ”Motherfucking” Hotspurin apurin, fallos-henkisen demonipyssy Johnsonin.
Space Marine (PC, PS3, Xbox 360)
Olen Miikka ja olen Warhammer-fani.
Häkkikellarissani on oikeasti kahden metrin pino miniatyyreitä ja niiden oheistarvikkeita. Olohuoneessani on pari laatikollista maalausta odottavaa materiaalia niin Warhammerin, Warmachinen kuin toisen maailmansodan historiallisten pelien parista.
Varma tapa saada minut pelaamaan peliä on lyödä kanteen jonkin Warhammer-maailman logo. Hitto, onhan hyllyssäni eeppisen kokoinen Warhammer Onlinen Collector’s Editionkin, jonka ostin ihan omilla rahoillani.
Kaiken tämän fanituksen jälkeen on mahdoton suhtautua objektiivisesi Warhammer 40K: Space Marineen, joka on mielestäni paras Warhammer-pelinäkemys ikinä. Se tajusi oikein paitsi 40K:n synkän maailman, myös ihmiskunnan kuolemattoman jumalkeisarin valiojoukot. Ja siinä sivussa se tarjosi niin munakasta tykitystä, että partani paukahti hetkessä puolimetriseksi.
Kuten totesin jo Space Marinen arvostelussani: Gears of War? Ketä kiinnostaa?
Bulletstorm (PC, PS3, Xbox 360)
Gears of War ei kiinnosta minua siitäkään syystä, että Bulletstorm teki sen homman jo paremmin heti alkuvuodesta. Puolalaisen People Can Fly –studion hillitön perseilyräiskintä ottaa jääkaappipakastimen kokoiset avaruusmariinit ja vääntää niistä vitsiä reilun kahdeksan tunnin verran.
Siinä sivussa Bulletstorm tarjoaa törkeän hauskaa pistejahtia ja kepeän humoristista teurastusta. Kuulostaako huolestuttavalta? No, onhan se toki sitä, mutta Bullestormia ei pidä ottaa vakavasti. Nauttikaa vain siitä yksinkertaisesta ilosta, jota kokee ampuessaan mutanttia kiveksille, potkaistessaan tämän räjähde kaulassa kaveriensa keskelle ja räjäyttäessään koko porukan palavana jättikaktusten piikkeihin. Ja tätä iloa Bullestormissa irtoaa noin 10 sekunnin välein.
Bastion (PC, Xbox 360)
Vuonna 2011 julkaistiin monta oivaltavaa ja erikoista peliä. Bastion ei välttämättä siinä porukassa tunnu ensisilmäyksellä kovin erikoiselta. Isometrinen toimintaroolipeli geneerisessä fantasiamaailmassa? No, ehkä pinnallisesti, mutta taustalta paljastuu paitsi eräs vuoden oivaltavimmista tarinankerrontamenetelmistä, myös vuoden parhaista peleistä. Taustalla tarinaa iskevä kertoja on yksinkertaisesti nerokas oivallus, joka tuo peliin valtavasti tunnelmaa ja persoonallista otetta.
Kun tähän yhdistetään vielä vuoden huikein pelisoundtrack ja todella toimiva ja viimeisen päälle hiottu pelattavuus, kasassa on vuoden kovin debyyttipaketti. Pelasin Bastionin läpi parissa eeppisessä istunnossa. Tuijotettuani lopputekstejä huuli pyöreänä ja oikeasti silmät hieman kosteina pelasin pelin läpi uudelleen.
Batman: Arkham City (PC, PS3, Xbox 360)
Tero totesi vuoden peleissään, että Batman on spede. Olen eri mieltä. Batman on rautaa! Jo vuosien ajan Batman on ollut Hellboyn ohella se ainoa supersankari-henkinen sarjakuva, jota meikäläinen jaksaa lukea. Enkä nyt puhu niistä marketin sarjakuvista, vaan Alan Mooren The Killing Jokesta ja muista varttuneemmista battis-tarinoista.
Ja tätä tarjoaa myös Batman: Arkham City. Se on suoraa jatkoa pari vuotta sitten minut aivan lääpälleen saaneelle Arkham Asylumille. Vaikka City menettääkin Asylumin uskomattoman tiukan ja kompaktin paketin tarjoamat edut, tilalla on oikeasti toimiva, kiinnostava ja käsin tehdyn tuntuinen avoin pelimaailma, joka sisältää ehkä vielä hiukeamman Batman-tarinan. Paras sarjakuvapeli ikinä.
The Elder Scrolls V: Skyrim (PC, PS3, Xbox 360)
Täytyihän sen Skyrimin olla listalla. Miten se voisi olla olematta? New Vegasin henkinen perillinen korjaa aiempien Elder Scrollsien tyhmyydet menettämättä kuitenkaan niiden hyviä puolia. Pelin hohtoa pohtiessani minun tarvitsee vain miettiä erästä lauantaita pelin ilmestymisen jälkeen.
Jo arvostelussa kertomassani tarinassa istahdan aamulla kalsareissani hetkeksi ihmettelemään Skyrimin craftaussysteemiä ja huomaan hetken päästä, että kello on jo pitkälti yli neljä ja istun yhä hikisenä ja kalsareissani pelin ääressä. Merkki epäterveistä elämäntavoista vai hyvän pelin tunnusmerkki? No, tällä listalla ei käsitellä itsetuhoista käytöstä, joten olkoon jälkimmäinen.
Portal 2 (Mac, PC, PS3, Xbox 360)
Muutaman vuoden takainen Portal oli aivan huikea peli. Vaikka netissä kaiken liian pitkälle ajavat idiootit pilasivatkin pelin parhaat oivallukset tauottomalla THE CAEK IS A LIE –rinkirunkkauksellaan, Valven ja entisten Digipen-opiskelijoiden yhteistuotos oli hurmaava ja kekseliäs älypeli, jota ympäröi mahtava tarina.
Ja kakkososa… no, se on prikulleen samaa. Co-opilla. Itse unohdin Reddit-idiootit ja muut kakkuperseilijät jo Portal 2:n alkuosion aikana ja viimeistään Dome-kollega Jani Halmeen kanssa yhden yön aikana läpipelattu co-op sai minut vakuuttuneeksi siitä, että Valve osaa yhä hommansa.
Sanotaan näin: jos tällä listalla rankattaisiin pelejä paremmuusjärjestykseen, Portal 2 olisi sen kärjessä.
The Witcher 2 (PC)
Alkuperäinen Witcher oli monilta osin erinomainen, mutta yhtä monilta osin ongelmallinen ja puutteellinen peli. Parasta siinä olivat mahtavan synkkä maailma, sekä sen harmaan sävyiset valinnat. CD Projekt Red lupasi jo pelin meille pelitoimittajille konseptitaidetta esitellessään, että lopullinen peli tulisi olemaan oikeasti aikuisten roolipeli, ja sitähän se olikin. Mutta huonolla pelattavuudella vesitettynä.
Tätä varten taivaan isä kuitenkin keksi jatko-osat. The Witcher 2:n myötä pelimaailma ja tarina saivat vihdoin arvoisensa pelattavuuden ja tuloksena oli peli, jota pelasin pakkomielteen omaisesti, kunnes lopputekstit pyörivät. Ja sitten olisin pelannut uudelleen, mutta jäin odottamaan CD Projekt Redin lupailemaa ja täysin ilmaista DLC-vyöryä. Nyt kun se on tullut, voisikin olla aika käydä kokemassa se toinen puolisko Geraltin tarinasta.
Erityispalkinto: Vuoden lautapeli: 7 Wonders
Tarkkaavainen lukija huomaa, että listalla ei ole yhtään lautapelejä. Syy tälle on selkeä: halusin nostaa sen erikseen esille. Domen virallisena lautapelifriikkinä olen vuoden aikana pelannut yhtä jos toistakin peliä, joista jotkut olivat monelle muulle jo vanhoja tuttuja mutta hurmasivat meidät vasta nyt (Battlestar Galactica). Mutta kärkisijalle nousi silti peli, joka (teknisesti ottaen) ilmestyi vuoden 2011 aikana: 7 Wonders. Okei, alkuperäinen peli ilmestyi jo vuonna 2010, mutta pelin toinen laitos ja mainio Leaders-lisäosa ovat vuoden 2011 kauraa.
7 Wonders on yksinkertaisesti fantastinen peli. Se on perussäännöiltään mitä simppelein: pelaajat saavat käteensä seitsemän korttia, valitsevat yhden ja antavat loput eteenpäin. Näin etenemällä pitäisi johdattaa omaa valtakuntaansa antiikin ajoista eteenpäin painottaen sotilasmahtia, tieteitä tai kaupankäyntiä. Pelin perusteet opettaa kirjaimellisesti parissa minuutissa, mutta mestariksi ei opi aivan pian.
Kuva: C. Ross Board Game Geekissä
7 Wonders on myös peli, joka sopii kaikenlaisiin tilanteisiin. Se toimii erinomaisesti kolmella pelaajalla, mutta skaalautuu myös mainiosti ylöspäin. Sitä voi pelata hardcore-pelaajien kanssa tai perheen illanistujaisissa. Kielitaitokaan ei ole este, sillä peli itsessään vaatii hyvin vähän kielitaitoa ja saatavilla on lisäksi Lautapelit.fi:n mainiosti lokalisoima suomalainen versio. Mitä lämpimin suositus.
