Uusimmat

Lopunperä 1: Lopunperän tarinat on tarina suomipelistä, joka ei koskaan kuoriutunut

10.09.2010 19:29 Jukka O. Kauppinen

Lopunperän tarinat on sarjakuvaksi jokseenkin erikoinen tapaus. Sitä aiemmin lukeneet tuntevat ovat luultavasti iältään vähän nuorempaa väkeä, sillä sarja ilmestyi monen vuoden ajan Koululainen-lehdessä. Sarjakuvan historia on kuitenkin taruakin ihmeellisempää, sillä alkujaan Lopunperä oli suunniteltu suomalaisvoimin toteutettavaksi seikkailupeliksi.

Seikkailupeliä ei kovasta yrityksestä huolimatta syntynyt, mutta pelin suunnittelija Miha Rinne oli miettinyt kokonaisuutta tavallista monimuotoisemmin. Pelin ohella Rinne oli alusta alkaen pyöritellyt päässään myös pelihahmoihin pohjautuvaa sarjakuvaa. Monen mutkan ja vuoden jälkeen syntyi Lopunperän tarinat -sarjakuva, jota Rinne kokoaa nyt koviin kansiin, tyylikkääksi sarjakuvapaketiksi.

Tänä viikonloppuna Helsingin sarjakuvamessuilla julkaistava Lopunperä 1: Lopunperän tarinat -albumi on kovakantinen, 48-sivuinen aloitus tarinalle, josta olisimme saattaneet nauttia kovin erilaisessa muodossa viime vuosikymmenellä, jos tähdet olisivat olleet toisin.

Rinne kertoo pelin taustasta:

Lopunperä alkoi ideatasolla vuonna 2001. Sen oli määrä olla konsolipeli, jota halusin kehittää Housemarque-studiolla. Halusin kokeilla koko perheen peliä, joka olisi lämminsydäminen ja hauska. Hain peliin vaikutteina muun muassa Jeunetin elokuvista (Amelia, Kadonneiden lasten kaupunki), Miyazakin animaatioista (Mononoke), Päättymättömästä tarinasta sekä jopa vanhan Space Harrier -pelin bonuskentästä, jossa sai ratsastaa karvaisella lohikäärmeellä.

Piirtelin pelin ideoita syksyllä 2001 ja kauppasin pelikonseptia Housemarquelle, kuitenkin sillä ehdolla että jos peliä ei synny, niin voin lisensoida hahmot takaisin sarjakuvaversiota varten.

Kaupat syntyivät ja kahden kuukauden aikana suunnittelin päähenkilön, pelin lokaatioita, lohikäärmeitä, tarinaa ja tilanteita. Tämän kaltainen fantasiapeli tosin vaati valtavasti suunnittelu- ja toteutusaikaa, joten koska olin protovaiheessa ainoa artisti, olivat mahdollisuuteni kokonaisen maailman suunnitteluun rajalliset. Olin kuitenkin innoissani, sillä sain kerrankin luoda omaa fantasiapeliä.

Saimme Housemarquella aikaan pelattavan demon, jota kutsuimme nimellä Furry Dragons. Keväällä 2002 esittelimme peliä E3-messuilla, mutta peli tyssäsi markkinointiosastojen hämmennykseen. Jatkoimme konseptin kehittämistä ja peli esiteltiin onnistuneesti Euroopan Nintendolle, joka suositteli pelin julkaisua aina Japanin pääkonttorissa saakka. Julkaisusopimusta ei kuitenkaan syntynyt.

Pelin luonnosgrafiikkaa

Pelin luonnosgrafiikkaa

Työllä ja tuskalla valmistunut fantasiamaailma hahmoineen hylättiin lopulta vuonna 2003. Peli meni jäihin, mutta Rinne lisensoi hahmonsa takaisin aiemman sopimuksen mukaisesti. Tästä alkoi uusi prosessi, jonka mittaan Rinteeltä meni kokonainen vuosi luoda päätöiden ohessa 40-sivuinen sarjakuva-albumi. Albumi ei ollut löytää ensin lainkaan julkaisijaa ja Lopunperän sarjakuvaversio oli saamassa pelillisen sisarensa kohtalon. Pelastajaksi tuli kuitenkin Koululainen-lehti, joka julkaisi Lopunperää uskollisesti monen vuoden ajan. Näin tarina jatkui edelleen ja pääsi loppupisteeseenkin saakka.

Rinne arvioi tilannetta alkuvuodesta 2010 Kvaak-sarjakuvafoorumilla:

Pitkän, noin 200-sivuisen tarinan sovittaminen kuukausittaisiksi kahden sivun jaksoiksi oli epäkiitollinen ja oikeastaan mahdotonkin tehtävä. Alkuperäinen syy siihen oli se, ettei sarjan ensimmäistä osaa kirjoitettu jatkosarjan muotoon.

Kun olen kohta tehnyt Koululaiseen tarvittavat loput jaksot, minulle jää puolisen vuotta (=juuri ja juuri) aikaa saattaa tarina loppuun, ennen kuin päivätyöt on pakko aloittaa. Mutta nytpä voinkin tehdä sen rauhassa; ilman ulkopuolelta tulevia paineita. Mikä on oikeastaan aika erinomaisen hyvä asia. Tarina kuitenkin toimii paremmin albumimuodossa, ja tuntuu hyvältä että voin tehdä päätöksestä sellaisen kuin haluan, ilman että tarvitsee hermoilla mitä toimittajat siitä tuumaisivat.

Millaiseksi videopeli alkujaan suunniteltiin? Miten sen tarina ja maailma kääntyi sarjakuvaksi? Miha Rinne kertoo eDomelle:

Pelimaailma oli tarkoitettu vapaasti liikuttavaksi avoimeksi maailmaksi Zeldan tyyliin. Pelihahmo olisi kyennyt hyppäämään vapaasti lohharin selkään ja matkaamaan. Tämän esikuvana oli muinainen Iremin kolikkopeli Dragon Breed.

Xbox-demossa kuitenkin tyydyttiin kontrolloimaan lohikäärmettä ja keräämään kolikoita.

Pelissä oltaisiin etupäässä etsitty ja pyydystetty karvalohhareita, kasvatettu uusia munista ja yritetty risteyttää niistä lohikäärmeitä, joilla on uusia erityisominaisuuksia. Pelin juonta liimattiin yhteen erilaisilla tehtävillä, joihin tarvittiin aina tietynlaista lohikäärmettä.

Pelin Xboxille tehdyn myyntidemon kuvia. Kuvia ei ole julkaistu koskaan aikaisemmin.

Pelin maailma ja sitä kansoittaneet hahmot siirrettiin designdokumentista ja muistiinpanoista kolmeen ensimmäiseen albumiin lähes sellaisenaan, juuri mitään ei ole jätetty käyttämättä.  Olen julkaissut tähän mennessä peliprojektista ainoastaan ne luonnokset, jotka liittyvät jotenkin tällä hetkellä ilmestyneeseen albumiin, etten spoilaa tulevista mitään.

Juoni koki paljon muutoksia, koska sen oli toimittava sarjakuvan formaatissa. Pelin juoni sellaisenaan ei olisi toiminut sarjakuvassa, eikä sarjakuvan juonta voisi sellaisenaan peliversiossa käyttää. Tämä oli tietoinen valinta, sillä jokainen esitysmuoto tarvitsee oman lähestymistapansa.

Käsikirjoitusta ja juonta en voi spoilaamatta sen tarkemmin valottaa, tästä pahoitteluni. Mutta voin sanoa että päähenkilöiden taustat ja luonteenpiirteet ovat samoja kuin peliversiossa, ja että sarjakuvaversiossa on muutama sivuhenkilö jotka luotiin nimenomaan sarjakuvaa varten.

Ja se Lopunperä 1 -albumi itse? Se koostuu osittain uudelleenpiirrettynä 2006-2007 julkaistuista ja julkaisemattomista jaksoista sekä Lopunperän tarinan laajemmasta historiikista. Itse tarinassa seurataan maapallolta peräisin olevan kahden keksijän sekä heidän rakentamansa mekaanisen Lili-tytön elämää oudon fantastisella Lopunperä-planeetalla. Planeettaa asuttaa paljon outoja ja ihmeellisiä olentoja, eivätkä kaikkien tekemiset ja motiivitkaan ole aivan yhtä puhdasperäisiä kuin päähenkilöillä.

Humoristiset tarinat pienine yksityiskohtineen ja monenlaisine päähenkilöineen ovat kiintoisaa luettavaa aikuiseenkin makuun. Siinä missä sarjakuvien ystävät voivat nauttia albumista ihan vain tarinan ja vekkulin piirrostyylin merkeissä, videopelien harrastajille ja pelibisnestä tunteville se on myös oivallinen kurkistus kulissien taakse, pelien luomisen ja suunnittelun maailmaan.

Pelialan kulissien taakse kurkistaneet tietävät myös, että jokaista julkaistua peliä vastaan löytyy useita pitkällekin kehitettyjä tarinoita ja prototyyppejä, jotka eivät ole koskaan saaneet julkaisusopimusta. Moniko hieno pelimaailma on jumiutunut markkinointidroidien pöydille, kun nämä eivät ole uskaltaneet panostaa uusiin ideoihin ja tarinoihin? Lopunperän kohtalo on tässä mielessä sentään onnekas, sillä Rinteen sinnikäs puurtaminen rakkaan aiheensa parissa on pelastanut tarinan useimpien kohtalotoveriensa osalta: roskapöntöltä ja unohdukselta.

ISBN 978-952-67409-1-1
Hinta: 13,50 euroa
Koko 210 x 297 mm, 48 sivua, kovat kannet
Lisätietoja: http://www.lopunpera.fi/

Lisää aiheesta

Pelistä sarjakuvaksi: Lopunperän tarinat albumina

Lue myös

Dead Nation -ensikosketus – suomalaiset zombit ovat ihanan ällöjä

Gran Turismo 5 – pintaraapaisussa Sonyn odotettu ajopeli

Kinect ensitesti: PIM! Olet pelissä!

Kinect-ensitesti: Sinä olet ohjain

Logitech G510 -pelinäppäimistö on iso kasa ohjelmoitavia nappeja

Matkalla Minecraftin maailmassa

PlayStation Move – otimme tuntumaa PS3:n uuteen peliohjaimeen

Space Alert (Lautapeli)