Uusimmat

Kunnon kalkkunaleffassa 1980-luvulla esiintynyt Marvelin Howard the Duck saa taas oman sarjakuvalehden

24.11.2014 13:51 Muropaketin toimitus

Marvelin omituisimmasta sankarista tuli taas suosittu Guardians of the Galaxyn avulla.

Useimmat muistavat Marvelin kahjoimman sankarin Howard the Duckin vuoden 1986 elokuvasta. Se oli muksuna aivan loistava, mutta todellisuudessa aivan järkyttävän huono, kunnon kalkkuna.

Howard oli mukana reilu vuosi sitten julkaistussa Lego Marvel Super Heroes -pelissä, mutta nyt ankka tekee kunnon comebackin.

Jo vuonna 1973 ensiesiintymisensä sarjakuvissa tehnyt otus pääsi mukaan lopputekstien jälkeen näytettyyn, muutaman sekunnin kohtaukseen Guardians of the Galaxyssa.

Nyt sille puuhataan uutta säännöllisesti ilmestyvää sarjakuvalehteä todella pätevien kavereiden toimesta – asialla ovat Sex Criminalsista tuttu Chip Zdarsky ja Joe Quinones.

Lehti alkaa ilmestyä keväällä 2015, ja sen kantavana ideana on Maahan jumiin jääneen, tilanteeseen leipiintyneen, etsivätoimiston perustavan Howardin seikkailut Marvelin universumissa. Kyllä, siinä samassa todellisuudessa jossa Hämähäkkimies, Wolverine ja kaikki muutkin tutut hahmot elävät.

Tässä taidetta ja hahmotelmia: 



Teksti: Aki Lehti
Lähde: EW