Toimituksen suosikkipelit 2012: Tero

31.12.2012 16:00 | Tero Lehtiniemi

Vuosi lähestyy loppuuaan ja toimitus valitsee vuoden suosikkipelejään. Yhteiset valinnatkin tehtiin, mutta niiden ohella jokainen kynnelle kykenevä sai nimetä vuoden omat suosikkipelinsä muiden mielipiteistä tai pelimausta piittaamatta.

Tehtävä oli yksinkertainen: jos peli julkaistiin vuonna 2012 Euroopassa ja sitä pystyi peliksi kutsumaan, se kelpasi listalle. Mutta sitten menikin vaikeaksi? Miten rajaat listan vain kymmeneen peliin, kun vaihtoehtoja riittäisi? Nyt ongelman kanssa painii Tero.

Kingdoms of Amalur: Reckoning

Kymppipaikka on aina itselleni vaikeampi kuin ykköspaikka, ja tämä peli on pakko nostaa esille. Kingdoms of Amaluriin liittyy ehkä vuoden surullisin pelialan tarina. Sangen viihdyttävä toimintaroolipeli ilmestyi juuri taktisesti hieman Skyrimin ja Dark Soulsin jälkeen ja näiden kahden pelin jonkinasteisena välimallina se jäi hieman molempien jalkoihin. Liian harvoja luolastopohjia lukuun ottamatta Kingdoms of Amalur tarjosi viihdyttävän tarinan sekä hauskan hahmonkehitysjärjestelmän ja oli pelinä äärimmäisen toimiva. Uskoin pienen hiomisen onnistuvan jatko-osan myötä, mutta pelin kehitystiimin keikahtaminen saa toiveeni tuntumaan melko turhilta.

Call of Duty: Black Ops 2

Call of Dutyjä on yleisesti melko helppo vihata ja vielä helpompi pilkata, mutta Black Ops II antoi sarjalle omalta osaltaan aivan uudenlaista toivoa. Odotin tuttuun tapaan lineaarista putkiräiskintää, mutta sainkin vaihtoehtoisia reittejä, useita loppuja ja mahdollisuuksia vaikuttaa tarinan kulkuun. Ei maata järisyttävää, mutta selkeä merkkipaalu ja edistysaskel sarjan historiassa.

Pandora’s Tower

Äärimmäisen tunnelmallinen toimintaseikkailun, roolipelin ja treffisimulaattorin yhdistelmä. Nuoren ritarin on estettävä rakkaansa muuttuminen hirviöksi keräämällä puzzleilla täytetyistä torneista näitä asuttavien hirviöiden lihaa. Kasvissyöjänä koko ikänsä eläneen tytön totuttautuminen hirviölihaan lähentelee jo pornografiaa, mutta toimiva pelimekaniikka ja eteerinen mutta silti painostava tunnelma tekevät Pandora’s Towerista yhden vuoden tunteikkaimmista peleistä. Sääli että se on vain Wiille.

Legend of Grimrock

Dungeon Mastereiden ja Eye of Beholderien parissa kasvaneelle kotimainen Legend of Grimrock oli hyvällä tavalla tuulahdus menneisyydestä. Kun ruutu kerrallaan liikkumisesta oli toipunut noin kahdessa ja puolessa millisekunnissa, olin myyty suorilta. Vanhojen pelien fiilis oli onnistuttu vangitsemaan täydellisesti, mutta näiden pelien suhteen pelottaa ehkä eniten se, etteivät pelien esikuvia kokeilemattomat näe tässä samaa hienoutta kuin me muut. Mitä olettekaan menettäneet!

Torchlight II

Ensimmäinen Torchlight oli ihan potentiaalinen ja toimiva kokonaisuus, mutta kenttien teemat ja yleinen kaava alkoivat toistaa itseään lopulta aivan liikaa. Torchlight II on siinä mielessä erittäin onnistunut jatko-osa, että se takertuu edeltäjänsä heikkouksiin ja korjaa ne tehokkaasti. Kentät ovat vaihtelevia, tarina etenee ja peli on pullollaan kaikkea pientä ja yllättävää. Pahaksi pettymykseksi osoittautuneen Diablo III:n jälkeen Torchlight II oli äärimmäisen mukava yllätys.

The Last Story

JRPG-legenda Hironobu Sakaguchin Mistwalker-studion aiemmat tuotokset eivät ole juuri tajuntaa räjäyttäneet mutta The Last Story on firman selkeästi paras yritys. JRPG-rintamalla ei viime aikoina ole ollut liikaa kilpailua, mutta siitäkin huolimatta TLS on lajin mittapuulla hyvätunnelmainen ja äärimmäisen viihdyttävä peli, jonka erityisenä vahvuutena on kirjamainen tarinankerronta.

Bad Piggies

En erinäisistä syistä pidä Roviota kovin kovassa huudossa, joten sitäkin suuremmalla syyllä en voi kuin nostaa hattua Bad Piggiesille. Vaikka idea ei ole kovinkaan kaukana Amazing Alexiin viitoittamasta Incredible Machine -apinoinnista, on konsepti ja koko pelaamisen surkuhupaisuus niin käsittämätöntä, että peli jää kyllä mieleen yhtenä vuoden parhaista ja helpoiten lähestyttävistä peleistä.

Borderlands 2

Toimintaroolipelin ja 3D-räiskinnän hybridi Borderlands oli mitä mainioin peli, ja jatko-osa Borderlands 2 ei todellakaan jättänyt kylmäksi. Vanhaa konseptia kehitettiin eteenpäin lähes joka osa-alueella niin, ettei vanhasta versiosta löytänyt jälkikäteen kuin kehitettävää. Kaikin puolin loistavaa viihdettä, niin yksin- kuin moninpelinäkin.

Dishonored

Hiivintäseikkailut ovat yleensä melko tympeitä, eivätkä vähiten sen takia että ne pakottavat hiiviskelemään idioottimaisilla perusteilla. Vaikka Dishonored selkeästi yrittää vihjata että hienovaraisemmat lähetysmistavat saavat aikaan paremman lopputuloksen, pystyi pelaaja halutessaan ja hyvin kätevästi lahtaamaan viholliset myös avoimessa taistelussa. Ihan hirveästi peli ei jättänyt toivomisen varaa, korkeintaan uudelleenpeluuarvo jäi ehkä hieman heikoksi.

Mass Effect 3

Kenellekään ei varmaan tule yllätyksenä, että tykkään Mass Effecteistä. Trilogian päätösosa työnsi monella tavalla tuttua konseptia jälleen eteenpäin ja lopetti kaksi osaa rakennetun juonikaaren ehkä yllättävämmällä tavalla kuin kukaan olisi uskonut. Pelimaailman merkittävimmän science fiction –eepoksen kunniakkaasti päättävä teos, joka jätti ainoastaan kaipaamaan lisää.

Lisää huomenna!

Muuta vuoden peli -setitystä:

Osallistu myös vuoden pelit -äänestykseenVuoden 2012 parhaat pelit -äänestys – nimeä ehdokkaat!

Äänestä vuoden epäonnistujia:Vuoden 2012 suurimmat epäonnistujat

Vuoden pelit:

Tällainen oli uutisvuosi 2012

Vuoden pelit, osa 1

Vuoden pelit, osa 2

Toimituksen suosikit:

Toimituksen suosikit 2012: Juho

Toimituksen suosikit 2012: Eric

Toimituksen suosikit 2012: Jukka

Toimituksen suosikit 2012: Kalle