Uusimmat

Känninen Jokeri päätyi mielentilatutkimukseen New Yorkissa

11.02.2013 13:38 Muropaketin toimitus

Jokerin nerokas juoni johti mielentilatutkimukseen.

Kännispäissään tulee kaikenlaisia mieleenjuolahduksia, kuten vaikkapa Jokeriksi pukeutuminen ja ravintolassa häiriköiminen.

24-vuotias Aaron Chase päätti repäistä pukeutumalla vihreään peruukkiin ja Heath Ledger -tyyliseen Jokeri-maskiin ennen iltaa kaupungilla, mutta tällä kertaa reissu päätyi poliisin huostaan ja psykiatrisiin tutkimuksiin. Humalainen ja rahaton Aaron pidätettiin hänen vaadittuaan palvelua Applebee’s-ravintolassa ja häiriköityään asiakkaita oudolla käytöksellään, minkä jälkeen hän oli kieltäytynyt poistumasta.

Aiemmin Aaron oli heitetty ulos samalla kadulla olevasta baarista, jossa hän oli tehnyt ”ase-eleitä” baarimikon suuntaan. Baarin omistajan mukaan Chase on saapunut Jokeri-maskissa juomasille ainakin kolme kertaa edeltävän kahden viikon aikana.

Chase toimitettiin mielentilatutkimukseen, sillä mm. Auroran elokuvateatteriammuskelun jälkeen Yhdysvaltojen poliisi ottaa superpahistamineissa sekoilemisen aiempaa vakavammin.

Teksti: Janos Honkonen
Lähde: Huffington Post / The Smoking Gun