Lehtikatsaus: X-Men 2/2013 ei suosi uutta lukijaa, mutta tissejä on sentään tarjolla
On taas Dome.fi:n supersankarilehtikatsauksen aika. Tällä kertaa perehdymme X-Menin eli Ryhmä-X:n numeroon 2/2013, jossa muutoksen tuulet puhaltavat mutanttikansalle!
Helmikuun numero on hyvä esimerkki siitä, millainen sarjakuva Ryhmä-X on. Sen tarinasta ei ota selkoa, jos ei ole lukenut aikaisempia numeroita, merkittävä tarinakokonaisuus jätetään väliin ilman sen kummempia perusteluita – ja isoja tissejä riittää.
Tällaisena Ryhmä-X muistetaan, tällainen se on.
Lehden alkuosa on omistettu tolkuttoman tylsän ja jo lähtökohdiltaan teennäisen Pelko itse -jatkokertomuksen loppuhuipennukselle. Uusi tai Ryhmä-X:n pariin vasta palannut lukija ei ota sen kuvioista mitään selvää, vaikka suomalaistoimitus huomaavaisesti aikaisemmat tapahtumat onkin tiivistänyt esittelysivulle. ”Pelon” alusta asti lukenut seuraa toimintapainotteista tarinointia melko tympääntyneenä. Kieron Gillen ei ole kehittänyt mitään järin mielenkiintoista tarinan loppuun. Namor vikittelee Emma Frostia, Kitty Pryde ja Kolossi angstailevat taas ja Kyklooppi pullistelee lihaksiaan San Fransiscon pormestarille.
Greg Landin kuvitus on tasan yhtä hengetöntä kuin aina. Mies osaa kyllä kopioida valokuvista näyttäviä kasvoja ja asentoja mutanttisankareille, mutta kuvakerronnassa ja tarinan kuljettamisessa Land on uskomattoman kömpelö. Sivuilla ei ole lainkaan liikettä tai dynamiikkaa, joten Ryhmä-X:n viime vuosien ykköskuvittaja sopisi korkeintaan kansikuvia rustaamaan.
Jatkossa Greg Landin rooli Ryhmä-X:n sivuilla onneksi vähenee.
Ryhmä-X 2/2013:n puolivälissä tehdään aikahyppy. Oikeaoppisesti tässä kohtaa olisi pitänyt nähdä Kykloopin ja Wolverinen tulehtuneisiin väleihin keskittyvä Schism-tarina, jota taannoin jo lupailtiinkin Suomeen. Suunnitelmista kuitenkin luovuttiin, koska tarina ”koettiin turhan pitkäksi ja laadultaan vaatimattomaksi”. Selitys maistuu melko ontuvalta, sillä kyllä Jason Aaronin käsikirjoittama ja muun muassa Alan Davisin ja Adam Kubertin kuvittama minisarja Gillerin ja Landin tuotokset hakkaa.
Ilman Schismin lukemista voi helmikuun Ryhmä-X:n loppupuoli tuntua hieman epäselvältä jopa lehteä vakituisesti seuraaville.
Tilanne on siis tämä: Ryhmä-X on pitänyt viime vuosina päämajaansa San Fransiscon edustalla sijaitsevalla Utopia-saarella. Kyklooppi on ottanut entistä vahvemmin johtajan roolin ja rakentanut mutanteista itselleen armeijan. Oppilaita ei siis enää ole, on vain sotilaita.
Wolverine on ollut eri kannalla kuin Kyklooppi. Miesten vuosikymmeniä kytenyt riita purkautui Schismissä, joka huipentui Wolverinen ja Kykloopin välirikkoon. Sen seurauksena Wolverine ja joukko muita mutantteja päätti hylätä San Fransiscon ja perustaa oman koulun, jossa lapset saavat varttua rauhassa ennen kuin heidät tempaistaan mukaan sotatantereelle.
Helmikuun lehden viimeinen numero käy läpi näitä tapahtumia jäähyväisten ja Herra Pahuuden monologien merkeissä. Kyseessä ei itse asiassa ole lainkaan hullumpi muistelohetki, joka petaa samalla tulevia tapahtumia.
Schismin julkaisematta jättämisestä on sentään yksi hyvä puoli. Ensi numerossa alkaa massiivinen Kostajat vastaan Ryhmä-X -tarinakokonaisuus. Se on aivotonta supersankaripurkkaa isolla rahalla ja sopii mainiosti niillekin lukijoille, jotka eivät ole viime vuosina seuranneet kummankaan sankariryhmän vaiheita.
Ryhmä-X:n maaliskuun numero on siis mainio paluu Marvel-maailman pariin, jos moista siirtoa olet harkinnut.
Teksti: Tatu Junni
