Uusimmat

Mahtaa Todd McFarlanea hatuttaa! Neil Gaiman vie Spawnista tutun Angelan Marvelin sarjakuvauniversumiin

22.03.2013 09:13 Muropaketin toimitus

Angela

Hetkeen ei ole tullut sarjakuvakentällä vastaan yhtä herkullista uutista kuin tämä: Neil Gaimanin luoma Angela-hahmo siirtyy Image-kustantamolta Marvelille.

1990-luvun alussa, kun vastaperustettu Image Comics -kustantamo pyrki vakiinnuttamaan lehtiensä saavuttaman jättisuosion, pestasi se Alan Mooren, Frank Millerin ja Neil Gaimanin kaltaisia tähtinimiä työskentelemään Todd McFarlanen Spawn-sarjakuvan parissa. Oman työrupeamansa aikana Neil Gaiman loi Spawnin maailmaan muun muassa sotaisan enkelihahmon nimeltä Angela, joka saavutti nopeasti fanien suosion.

Angela osoittautui kuitenkin hankalaksi tapaukseksi. Todd McFarlanen mielestä hahmon oikeudet kuuluivat Imagelle, jonka perustajajäsen hän oli. Gaiman oli eri mieltä. Loppujen lopuksi asiaa puitiin oikeudessa ja sen ulkopuolella vuosikausia, kunnes Angelan sekä parin muun hahmon oikeudet siirtyivät virallisesti Neil Gaimanille.

Nyt Neil Gaiman on päättänyt tuoda Angelan Marvel Comicsin sarjakuvamaailmaan, ikään kuin näpäytyksenä hänelle ryppyilleelle McFarlanelle, joka lähti parikymmentä vuotta sitten Marvelilta perustamaan Image Comicsia – tyytymättömänä kustantamon tapaan kohdella työntekijöitään. Erityisesti McFarlanea ja muita Imagen perustajia (mm. Erik Larsen ja Jim Lee) kismitti Marvelin tapa omia itselleen myös niiden hahmojen oikeudet, jotka piirtäjät ja käsikirjoittajat olivat itse luoneet…

Touché!

Angela nähdään parhaillaan käynnissä olevan Age of Ultron -tarinan jälkimainingeissa kesällä ja vierailee sen jälkeen Guardians of the Galaxy -lehden viidennessä numerossa, jonka Neil Gaiman käsikirjoittaa yhdessä Brian Bendisin kanssa. Angelan sen jälkeisistä vaiheista ei ole tietoa, mutta tokkopa neidon esiintymiset tähän jäävät. Innokkaimmat ovat jopa povanneet, että Angela voisi esiintyä tekeillä olevassa GotG-elokuvassa, mutta tuskinpa sentään…

Angelan paluun lisäksi Neil Gaimanilta nähdään tänä vuonna uusi Sandman-minisarja, jonka julkaisu on tosin siirtynyt kesältä syksylle.

Spawn

Teksti: Tatu Junni
Lähde: Bleeding Cool 

Muropaketin uusimmat