UUSIMMAT

Flow Festival 2015: Major Lazerin humalaisen sekopäinen aerobic-jumppatuokio

15.08.2015 12:58 | Muropaketin toimitus

Varttia vaille yksitoista perjantai-iltana Flow-festivaalilla unohdettiin hienostelu, shamppanjalasi kädessä poseeraaminen ja annettiin meikkien valua pitkin poskia.

Pääesiintyjä Major Lazer soitti edellisen kerran kekkereillä viisi vuotta sitten. Hauskantörkeä show taitaa olla edelleen yksi Flow’n viihdyttävimmistä vedoista, jota paikalla olleet muistelevat vieläkin hymy korvissa. 

Nyt puitteet bailuille olivat jotain aivan muuta. Kolmikko järjesti tälläkin kertaa kunnon bileet, bileet joissa musiikki jäi taka-alalle ja pääosassa oli näyttävä show ja sekoilu. Visuaalisesti tykitys oli aivan hiton komeaa katsottavaa ja jengin hurmos tarttui, vaikka ei kokoonpanon musiikista välittäisikään. 

Nuorisolaisten bailuja ihmetellessä olo oli välillä kuin Weekend Festivalilla. Ja tämä oli tarkoitettu kehuksi. 

Lediseinät tuuttasivat epileptisen kohtauksen sairaudesta kärsiville aiheuttavaa vilkutusta, väriä ja kuvia Suvilahden yöhön, ja Dj Diplo, Jillionaire ja Walshy Fire saivat aikaan bassojumputuksellaan aivan taatusti useamman valituksen lähialueen asukkailta.

Lähemmäs 20 000 katsojaa kutenkin viihtyivät miesten hilluessa lavalla naistanssijoiden kanssa, ampuen paperisilppua yleisöön ja käskyttäen tätä riisuuntumaan, juoksemaan päättömästi ympäriinsä, kyykistymään ja sekoamaan. 

Juniorit tekivät mitä käskettiin, koko tunnin ja vartin kestäneen jumppatuokion ajan. Tämän aerobic-tunnin osallistujien kunto tuskin koheni, sillä suoritukseen osallistuttiin alkoholin ja muiden päihteiden vaikutuksen alaisena. Yrtin katku leiju ilmassa vahvana koko keikan ajan. 

Esityksen rakenne oli genreä tuntemattomille varmasti omituinen. Hienojen biisien kuten Lean Onin ja Get Freen sekaan sotkettiin ties mitä muuta alkaen aina Reel 2 Realin I Like to Move It -hitistä vuodelta 1994. Suurin osa esityksestä eniten villiintyneistä ei ollut edes syntynyt sen ollessa listojen kärjessä.

Vanhempi väki ihmetteli onko Major Lazerilla biisejä lainkaan nostatusten toistuessa vähintään minuutin välein. Mixtape-tyylillä toteutettu klubimusiikki taisi olla tuntematon juttu. 

”Oikeilla” instrumenteilla soitettua konserttia kaivanneet olivat auttamatta väärässä paikassa, mutta muut viihtyivät spektaakkelimaisen sekoilushow’n parissa.

Flow’n avauspäivästä löytyi jopa liikaa kiinnostavia keikkoja ja elämyksiä taatusti jokaiselle.

Hienoja vetoja tarjoilivat muun muassa kahdella intiimillä banjonkuritussetillään Lännen-Jukkana Bright Balloon 360° -pallolavalla soittanut J. Karjalainen ja yleisökadosta kärsinyt intensiivistä konemusaa mustassa teltassa tarjoillut englantilainen Clark

Sisätiloista The Other Sound -lavalta löytyivät jälleen tapahtuman häröimmät ja monella tapaa kiinnostavimmat esiintyjät, kuten kokeellista konemusaa, suhinaa, meteliä, melodioita ja virtuoosimaista jazzahtavaa soittoa tarjoillut rumpali Olavi Louhivuori yhdessä elektroniikasta vastanneen Teemu Korpipään kanssa.

Legendaarisen shoegazing-orkesteri Riden paluukeikka oli päivän ainoa pettymys. Bändin ulosantiin olennaisena osana kuuluva kirskuva kitaramekkala uupui esityksestä kokonaan. Kitaravallin ja ja kliinisemmän soundin vuoropuheluun perustuva musiikki ilman meteliä oli nolon löysää muniinpuhaltelua.

Tsekkaa jättimäinen kuvagalleria kemuista Flow’n viralliselta Flickr-sivulta.

Teksti: Aki Lehti
Kuvat: Samuli Pentti, Aki Lehti, Tomi Palsa