Juliet Jones Sydän – manuaali maltilliseen comebackiin – Osa 2
Juliet Jonesin Sydämen comeback–kiertueen viimeisellä keikalla istahdimme alas laulaja-kitaristi Kari Hyvärisen kanssa. Kahvin lomassa ynnäiltiin kulunutta kesää ja keikkojen tunnelmia, mutta ehdittiin haksahtaa myös musiikkibisneksen uudempiin ilmiöihin.
1980-90-lukujen taitteessa JJS vähensi radikaalisti keikkailua ja siirtyi periodityyppiseen keikkakalenteriin. Samassa kohtaan Kari hankki päivätöitä kaupalliselta alalta. Töitä löytyi muun muassa levykauppiaana ja musatukkurina Warnerilla.
”Oon seurannut suomalaista musiikkibisnestä kuitenkin joka päivä työkseni. Musa on kuulunut sillä tavalla koko ajan kuvioon, että jos en ole soittanut, niin on ollut muulla tavalla mukana sähläämässä”.
Kotimaista viihdebisnestä seuraava on nähnyt, miten erilaiset reality-musiikkiohjelmat ovat vallanneet ohjelma-aikaa ruuduista hyökyaaltona. Monet artistit ovat huutaneet näkemyksiään musiikkibisneksen tilasta maailmalle mutta vain harva onnistuu siinä yhtä hyvin kuin Anssi Kela. Karille kehityksen rattaat tuntuvat olevan vain tuttua taustakolinaa.
”Jos ajatellaan historiaa Suomen median ja viihdebisneksen kautta, niin ensimmäinen tällaisella formaatilla tehty juttu oli Pop-Stars, joskus vuosituhannen vaihteessa. Täytyy muistaa, että sieltä pärähti ekalla kierroksella Gimmel, jossa lauloi Jenni Vartiainen. Hän on rakentanut Suomessa aika helvetin hienon uran. Myynyt, voisko sanoa, (anatomiaan ja määrään viittaava sana) levyjä. Näin se parhaimmillaan toimii, näin sen on ajateltu toimivan.”
Mutta kun hyvää lähdetään monistamaan ja samalla karsitaan kuluista, materiaaleista ja arvoista, tullaan vääjäämättä spektrin toiseen päähän.
”Välillä sitä hommaa on tehty niin helvetisti ja välillä vähän hutasemalla. On unohdettu mikä musiikissa on se juttu. Eli jos musa, sisältö tai tunne riittävästi häviää, niin siitä tulee aika paskaa ja aika nopeasti. Vastareaktio on silloin valtaisa, miten yleisö sen kokee. Kyllä se aika pahaksi on äityny vaikkapa Voice of Finlandin osalta, mutta toki sielläkin on mukana lahjakkaita ihmisiä.
Musiikin lisäksi erottamaton osa bisnestä on julkisuus. Uusien ja vanhojen artistien työhön kuuluu, halusi tai ei, myös oman työnulkopuolisen elämän ruotiminen palstoilla. Sosiaalipornon ja julkisuuden rajat ovat Karin mukaan hyvin lähellä toisiaan.
”Sosiaalipornoa on aina, kun on julkisuutta. Mediahan elää sillä, että jotkut sählää ja toiset vielä tyhmyyksissään avaavat vaatekaappiaan kaikkien katsottavaksi. He antavat median tunkeutua yksityisalueelle.”
Nykyään on julkkiksia, jotka ovat tunnettuja siitä, että ovat julkkiksia. Tämä paradoksi osoittaa todeksi sen, että julkisuuteen pyritään, ja nostetaan, entistä useampi ja aggressiivisemmin. Monet ovat valmiita esittelemään itseään mahan toimintaa myöten saadakseen 15 minuuttiaaan parrasvaloissa. Pahiten julkisuuden kaipuu riivaa nuoria, mutta toki myös uudemmista tähdistä osa on osannut varjella omaa yksityisyyttään.
Karin mukaan kyse on omasta valinnasta.
”Jokainen voi katsoa peiliin, sillä mediaa on turha syyttää yhtään mistään. jokainen voi säätää sitä, millä kulmalla haluaa yrittää läpi mediassa. Onko sisältö pääasia vai onko se jotain henkilökohtaista. Kuitenkin fakta on se, että any publicity is good publicity”.
Tuo vanha PR-jermujen viisaus pitää hyvin kutinsa vielä tänäänkin. Keskustelu ajautuu vääjäämättä kohti muotiaihetta: median murrosta. Uudet mediakanavat ovat harvan taitajan hallussa, joten tuuria ja volyymia tarvitaan, että kohinasta erottuu. Isojen mediatalojen johtajat eivät kerää Karilta paljoa pisteitä. Enoja on jäänyt veneestä ja nalleja on kalliot täynnä.
”Siellä kuviteltiin liian pitkään, että tää jatkuu näin maailman tappiin”.
Korporaatioiden torneissa, yhteisesti fakseilla sovitut jutut, ovat pitäneet pintansa pitkään, mutta ne eivät enää riitä.
”Yht’ äkkiä, kun yleisö ja kuluttajat eivät enää toimikaan niin kuin halutaan, niin kaikki on ihan paskat housussa”.
Siitä tärkeästä sopimusfaksista on tullut pyyhintätyökalu. Median räpiköimistä omassa liemessään on hauska seurata, mutta kieltämättä keskustelua maustaa musta huumori.
”niin mihin me jäätiin…”
Nykymenoa ihmeteltyämme pääsemme jälleen vetävälle uralle, aiheeseen joka kiinnostaa kaikkia keikoilla käyneitä faneja. Biisivalinnat ovat herkkyyttä ja älyä vaativa alue, jossa bändi luovii yleisön odotusten karikossa, pitäen silti yllätysmomenttia läsnä. JJS:n kesän keikkasetti rakennettiin noin 25 biisistä. 80-90 -luvun keikoilta mukaan löytyi melkein heti kymmenen vakiosettiin kuulunutta kipaletta. Helppo elämä, Rakkauslaulu, Albaania tulivat mukaan tätä kautta.
Alkuun hommaa lähdettiin kasaamaan vanhan setin rungon päälle.
”Sitten todettiin, ettei Eeron laulamia biisejä voi oikein esittää, raksittiin ne pois. Ajateltiin, että toi kantri on kuitenkin sellanen biisi, minkä Parkkonen vois laulaa. Samin biisejä täräytettiin settiin vaikka kuinka monta. Kidin Jussi and the boys oli ihan must. Kyllä se siitä lähti sitten turpoon. Ennen kun julkaistiin levy, niin osa tuli livesettiin ja osaa ei koskaan soitettu livenä. Jälkimmäisiä ei soiteta nytkään. Kaikki on nyt niitä, joita ainakin hetkellisesti soitettiin livenä.”
Levytyshistoria oli myös yksi vaikuttava tekijä biisilistaa kasattaessa. Jokaiselta levyltä pyrittiin ottamaan mukaan jotain, viimeiseksi jäänyttä sinkkua myöten. Hai-levyn biisivalinnoissa mukana oli historiaa ja omia mieltymyksiä
”Settiin saatiin meikäläisen toiveesta Mihin katosi mies, eli CD:n eka biisi. Ensinnäkin se on meikäläisen laulamista biiseistä sitä rauhallisinta juttua. Mää haluan laulaa muutakin kuin rokkia, varsinkin kun mä oon 53-vuotias”.
Myös X-mies ja Renault 4 olivat ehdolla, mutta allekirjoittaneen suosikkibiisi ohitti molemmat. Paratiisi on Karin Ruukkilaisen lapsuudenystävän, Seppo Kansanojan, tekemä biisi. Sen levyversiossa on mukana Dave Lindholm, joka laulaa levyllä kappaleen kolmannen säkeistön.
”Miksi juuri kolmossäkeistön? Se lähtee sanoilla ”aamulla kun heräsin”, eli ”I woke up this morning”!”. Mikäpä sopisi blues miehen suuhun paremmin kuin tuo lause ja savuke. Kaikkinensa setistä tuli enemmän tai vähemmän ”the best of”- henkinen, mutta sitä juuri pitää lähteä yleisölle tarjoamaan, kun kyseessä on comeback-rundi.
Kesän keikoilla nähtiin myös pitkästä aikaa faneja.
”Jotenkin se 15 vuotta on sulanut oudosti pois. Fanit ovat vanhentuneet, ihan niin kuin mekin. Ihan samoja ihmisiä ja sitten niillä on toinen sukupolvi matkassa. Siellä on aikuisia lapsia mukana, siitä huomaa sen ajankulun. Vanhoja faneja on paljon ja ne on rumbanneet tässä aika pitkää rinkiä. ”
Mitenkään poikkeuksellista ei ole se, että keikoille kuljetaan pitkiä matkoja. Fanitus kuuluu myös keikan aikana yleisöstä, totta kai yhteislauluna.
”Tavastialla miksaaja lähti miksaamaan bändiä yleisön laulun mukaan, joka kuulosti lavalle todella ihmeelliseltä”.
Kuluneesta kesästä löytyy helposti yksi huippukohta ylitse muiden. Q-stock-keikalla lavalle nousi Eero Hyyppä, jonka mukanaolo kosketti niin bändiä kuin yleisöä. Tuo keikka on myös Karille Kesän mieleenpainuvimpia hetkiä. Siitä latauksesta, mitä yleisön ja bändin välillä oli, liikkuu legendoja paikalla olleiden tarinoissa. Toki Karilla nousee myös muita huippukohtia vaivatta mieleen.
”Tampereen Tullikamarilla 1500 ihmistä jaksoi odottaa, vaikka me soitettiin vasta puolilta öin. Olihan ne vähän väsyneitä, mutta ei ne kesken lähteneet pois”.
Kidin kotikaupungissa Porissa orkesteri nousi legendaariselle Kirjurinluodon lavalle, jonka aikaisemmista esiintyjistä Kari mainitsee Miles Davisin, Steve Ray Vaughanin ja Ringo Starin.
”Mulle kuitenkin Oulun Q-stock oli tärkein paikka soittaa”.
Jos olisi pitänyt etukäteen arvuutella, niin ei Kari olisi uskonut kesän kaltaiseen huikeaan onnistumiseen.
”Tiesin, että ihan kivaa tulee olemaan. Soittaminen rokkibändissä on kaikkien meidän mielestä nastaa. Se, että palaute on ollut näin hyvää, tuli yllätyksenä”.
Luonnollisesti fanit miettivät, että mitä mikä on seuraava askel.
”Kyllä me lähdettiin sillä ajatuksella liikkeelle, että nyt tehdään tää, eikä murehdita turhia tulevia. Totta kai, kun rundin loppupää alko häämöttämää, niin alettiin keskustelemaan, että mitkä on kunkin ajatukset. Kaikki totesivat yhteen ääneen, että on tämä niin kivaa, jotain pitää tehdä. Se tarkoittaa ainakin sitä, ettei nyt pidetä ainakaan 15-vuoden breikkiä .”
Rokkilavojen ulkopuolinen elämä on samanlainen rajoite niin bändille kuin faneille, mutta pienellä tuurilla JJS:ää on mahdollista nähdä pistokeikoilla myös tulevaisuudessa.
”Keikkatarjoukset pohditaan case-by-case, mutta ainakin haluja soittamiseen on”.
Ja niin lauantai-ilta hämärtyi ja muuttui yöksi. Klubiin virtasi ihmisiä läheltä ja kaukaa, joita kaikki yhdisti rakkaus suomirokkiin. Harvalukuinen oli se joukko, joka ei keikkaa odottaessa törmännyt johonkin tuttuun, jota ei ole nähnyt vuosiin. Salin täyttänyt odotus palkittiin kun bändi kiipesi lavalle ja pisti rokkirullat pyörimään.
”Olihan se nyt ihan helvetin hyvä” sanoi joku taksi jonossa.
Kiitokset Karille haastattelusta ja koko bändille kesän keikoista.
