”Olen melkoinen paskiainen”: Haastattelussa Simon Hanselmann – Megg, Mogg & Pöllö -sarjakuvan isä
Narkkarinoita, tämän jalkoväliä lipova puhuva kissa, raiskattu pöllö ja yllytyshullu ihmissusi. Siinä ovat Helsingin sarjakuvafestivaalien vieraaksi kutsutun Simon Hanselmannin tunnetuimmat luomukset.
”Australialaisen Simon Hanselmannin sarjakuva Megg, Mogg & Pöllö käsittelee vakavia aiheita mustan huumorin kautta. Huumeriippuvainen noita Megg, hänen kissansa Mogg ja heidän kämppiksensä Pöllö yrittävät selviytyä maailmassa, jossa riittää masennusta, ahdistuneisuutta, huumeita, köyhyyttä, työttömyyttä, kunnianhimon puutetta sekä monimutkaisia suhteita. Soppaa hämmentää omalta osaltaan myös Meggin nuoruudenrakkaus Ihmissusi-Jone. Sanomattakin lienee selvää, että erilaiset arvomaailmat ovat törmäyskurssilla.”
Megg, Mogg & Pöllö -sarjakuvan suomalaiskokoelman (Kumiorava, 2015) virallinen esittely ei valehtele, mutta kuulostaa liian akateemiselta ja sisäsiistiltä verrattuna kansien väliin ahdetun maailmaan rujouteen. Kuvittele Max Cannonin Raakaa lihaa -sarjakuva, Danny Boylen Trainspotting-elokuva ja Beavis & Butthead -tv-sarja ryhmäseksisessioon Piritorin keskelle, odota yhdeksän kuukautta – ja kas, kätilön käsissä on kauniit kolmoset: Megg, Mogg ja Pöllö.
Aluksi Megg, Mogg & Pöllö – tai Megahex, jolla nimellä sarjakuva maailmalla tunnetaan – voi tuntua sitcom-tyyliseltä naureskelulta huumehörhöille ja seksuaalisille perversioille. Kun Helen Nicollin ja Jan Pieńkowskin lastenkirjojen innoittamaan sarjakuvaan kuitenkin pääsee pinnan alle, huomaa sen todellisen luonteen. Simon Hanselmann käsittelee tarinoissaan hyvinkin inhimillisiä tunteita, pelkoja ja tilanteita – tosin äärimmilleen kärjistettynä.
Tai ehkä kun on sittenkin väärä sana.
Megg, Mogg & Pöllö nimittäin sisältää niin rankkaa kuvastoa, ettei sitä todellakaan ole suunnattu koko kansan viihteeksi. Voisin kuvitella, että moni laskee sarjakuvan käsistään jo parin sivun jälkeen. Naivistisesti piirretty Megg, Mogg & Pöllö poikii helposti kiusaantuneen, jopa kuvottavan, olon.
Hyvä mittatikku siihen, kannattaako Simon Hanselmannin luomukseen ylipäänsä tarttua, on ”Pöllön syntymäpäivät” -tarina. Siinä ylemmyydentuntoinen, mutta jatkuvasti ”ystäviensä” uhriksi joutuva Pöllö menettää hallintansa henkilökohtaiseen tilaansa. Tarinan odottaa koko ajan saavan koomisen käänteen, joka vapauttaa Pöllön ahdingosta. Koominen käänne toki tuleekin, mutta se ei päästä syntymäpäiväsankaria pulasta. Pöllön syntymäpäivät on tosiaan tarina, jossa puhuva lintu raiskataan (ainakin henkisesti, omasta mielestään myös fyysisesti).
Voisi kuvitella, että Simon Hanselmannin päässä viiraa pahemman kerran. Ehkä näin onkin, mutta mies itse kokee olevansa onnellinen.
Tai no:
”Ainakin onnellisempi kuin mitä olen koskaan ollut. Samalla olen kuitenkin äärimmäisen masentunut. Vuosi on ollut synkkä. Kaikki menee kivasti ’ammatillisessa’ mielessä, mutta tuntemani ihmiset vetävät yliannostuksia ja tekevät itsemurhia. Hyvää matskuahan tästä kaikesta sarjakuviin toki saa, kun voi ammentaa oikeista tunteista”.
Jos olen ymmärtänyt oikein, Megg, Mogg ja Pöllö ammentaa enemmän tai vähemmän oikeista tapahtumista. Oletko itse kokenut näitä asioita vai syntyvätkö tarinat läheistesi kertomuksista?
”Kaikki paska on lähtöisin sekoiluista vuoden 2005 Hobartissa, Tasmaniassa, ja sitten taas minun ja HTMLflowersin mulkkuiluista vuodesta 2007 tähän päivään. Joitain juttuja on liioiteltu, mutta usein kaikki on esitetty niin kuin oikeasti tapahtui. Esimerkiksi Pöllön syntymäpäivät –tarina, jossa on hirveä seksuaalinen päällekarkaus, tapahtui kaverilleni Karlille juuri samalla tavalla kuin mitä sarjiksessa esitetään. Hän tuli sen jälkeen kämpilleni ja kertoi mitä oli tapahtunut. Viisi vuotta myöhemmin siitä tuli Megg, Mogg & Pöllön tarina. Se on tarina, johon ihmiset suhtautuvat joskus todella ikävästi. Samalla se selittää, miksi saan niin paljon yhden tähden arvioita Amazonissa. Mutta joo, Pöllön syntymäpäivä on oikea tapahtuma. Ne olivat outoja ja hyviä aikoja. Lepää rauhassa, Karl!”
Olet tehnyt sarjakuvia lapsesta asti. Jos joku katkoisi kätesi ja kiskoisi silmäsi irti, mitä tekisit (muuta kuin olisit sokea ja kädetön)?
Olisin aika järkyttynyt hetken aikaa, mutta sitten varmaan alkaisin laulaa bändissä tai jotain. Voisin yhä soittaa thereminiä tai pianoa, jossa on isot koskettimet. Vaikka sellaista lattiapianoa, jollainen oli Big-elokuvassa. Voisin yhä myös kirjoittaa. Kirjoittaisin Simpsoneita. Hengailisin vain käsikirjoittajien huoneessa, söisin pizzaa ja huutelisin vitsejä ja ideoita muille. Simpsoneiden 30. kaudesta tulisi ihan vitun synkkä ja häiriintynyt. Yhdessä jaksossa kuvattaisiin vain mustaa ruutua ja jossain kaukaisuudessa Homer nyyhkyttäisi.
Moni tuntee nimesi Vice-lehden sivuilta. Kuinka päädyit tekemään sarjakuvia sinne?
Vicen Nick Gazin tarjosi minulle töitä nähtyään juttujani netissä. Hän on ollut hyvin avokätinen. Vice on hyvä ja harvinainen sarjiskeikka, joka tarjoaa paljon näkyvyyttä. Kiusaan Nickiä ilmoittamalla säännöllisesti irtisanovani itseni. Tein niin juuri äskenkin. Mutta joo, Vice on sikäli rankka keikka, että joka viikko pitää tehdä uutta. Kunpa voisinkin tehdä sitä joka viikko, mutta olen nyt ihan kypsänä lyhyisiin sarjistrippeihin. Haluan tehdä paljon pidempiä Megg ja Mogg –juttuja. Mielestäni lyhyet stripit alkoivat olla vähän luokattomia ja aloin jo huolestua brändini arvon laskemisesta.
Ihmiset reagoivat sarjakuviisi varmasti hyvin eri tavoin. Mikä on paras kohteliaisuus, jonka olet saanut?
Matt Groening tiesi kuka olin, kun tapasin hänet. Se oli tajuton kohteliaisuus lapsuuteni komediajumalalta – ja sopii hyvin yksiin sen kanssa, jos päädyn kädettömänä ja silmättömänä Simpsoneiden käsikirjoittajaksi. Muutama viikko sitten joku kertoi minulle Comic-Conissa sarjakuvani auttaneen hänet yläasteen läpi ilman itsemurhaa, mikä on sekä siistiä että hälyttävää ja surullista. Useimmiten ihmiset kuitenkin pitävät minua roskana ja sylkevät suuntaani minut nähdessään.
Mikä on pääasiallinen tavoitteesi sarjakuvataiteilijana?
Olen ensisijaisesti viihdyttäjä. Mielestäni sarjakuvat ovat pohjimmiltaan eskapismia ja viihdettä, joten haluan saada ihmiset nauramaan ja itkemään ja tuntemaan jotain, mitä vaan. Pyrin huumorin ja (sosiaalisen) kauhun tasapainoon.
Megg, Mogg & Pöllö on sikäli ainutlaatuinen sarjakuva, että yhteenkään sen hahmoon on vaikea samaistua. Kaikki ovat mulkkuja, joskin joskus ihan rakastettavia. Mihin hahmoon itse samaistut eniten?
Jotkut eivät osaa samaistua näihin hahmoihin ollenkaan, mutta jotkut näkevät Meggissä ja Moggissa itsensä tai ystävänsä. Kirjoitan hyvin todellisista kokemuksista, ja vaikka hahmot ovat noita tai jättipöllö, koetan esittää asiat mahdollisimman ”realistisesti”. Kaikki sarjakuvan hahmot ovat osa minua, en osaa valita yhtä. Ne ovat kukin yksi osa aivoistani, jotka käyvät keskenään sotaa. Olen siis kyllä melkoinen paskiainen.
Olisitko kiinnostunut tekemään valtavirran sarjakuvia, jos voisit samalla säilyttää oman anarkistisen tyylisi? Mitä jos vaikka Marvel ehdottaisi Spider-Manin tekemistä viideksi vuodeksi?
Mieluummin menisin linnaan kuin tekisin sitä viisi vuotta, mutta kunnon palkkiota vastaan voisin tehdä yhden numeron mittaisen tarinan. Minulta kysyttiin tätä samaa, kun olin Comic-Conissa samaan aikaan Stan Leen kanssa. Haastoin hänet hoitamaan homman. Myöhemmin näin hänet tupakkapaikalla poseeraamassa kuvissa lasten kanssa, mutta hän vältteli katsekontaktia minun kanssani.
Mitä teet juuri nyt ja milloin pääsemme näkemään sen?
Sain juuri valmiiksi uuden minisarjiksen, jonka tein viikossa. Se on 28 sivun mittainen. Sen nimi on Landscape, ja sitä myytään sarjisfestareilla ja myöhemmin verkossa. Muuten työstän ensi vuonna ilmestyvää Megg, Mogg & Pöllö -kokoelmaa One More Year ja uusia stooreja erilaisiin antologioihin. Lisäksi listalla on muutamia uusia minisarjiksia ja paitojen suunnittelua. Enimmäkseen aika kuluu tuon OMY:n parissa ja ja sitten vielä suunnittelen taidenäyttelyä ensi vuodelle.
Saavut ensi viikolla Helsingin sarjakuvafestivaalien vieraaksi. Oletko ollut Suomessa ennen ja mitä odotat reissultasi?
Tulen Suomeen Lontoosta, jossa esiinnyn Safari-festareilla. Helsingistä odotan siistiä hotellihuonetta ja elävää ja innostunutta festivaalia. Heitän paskan ääniperformanssijuttuni Kutiklubilla, siitä pitäisi tulla hauskaa. Suomessa olen ollut kerran aikaisemmin. Vuokrasimme festariputken jälkeen mökin vaimoni kanssa. Meillä oli siellä sauna ja palju ja paskoimme ämpäriin. Hienoa aikaa. Kauniita puita ja hyvä wifi Netflixiä varten. Todella romanttista. Toivottavasti kuitenkaan tällä kertaa en joudu paskomaan ämpäriin.
Simon Hanselmann Helsingin sarjakuvafestivaaleilla:
Näyttely Turun Sarjakuvakaupan Pop-Up-liikkeessä 4.9. asti Hämeentie 26:ssa
Kutiklubi Kaisaniemen ravintolassa torstaina 1.9.2016 klo 21.00-02.00
Haastattelu Pääteltassa Kansalaistorilla lauantaina 3.9.2016 klo 15.00
