UUSIMMAT

Arvio: Myrskystä ja sateesta huolimatta Sideways oli onnistunut festivaalikesän avaus

19.06.2016 20:59 | Aki Lehti

Asiansa osaavien järjestäjien ansiosta festarista ei tullut katastrofia.

”Sade pilasi festarit”.

Otsikkoon teki mieli kirjoittaa jotain mukahauskaa hassuttelua mukaillen vanhaa Julkku-lehden pilapiirrosta, jossa laulaja Sade kailottaa lavalla pilaten festivaalit. Naljailu on täysin turhaa, sillä kaatosateesta ja vaarallisiin lukemiin yltyneestä tuulesta huolimatta Sideways-festivaalin järjestäjät tekivät hatunnoston arvoista työtä lauantaina, joutuessaan muokkaamaan koko päivän soittoaikataulut uusiksi. Päälava ja kaksi pienempää stagea jouduttiin sulkemaan kokonaan turvallisuuden takia. Vain kaksi suomalaista esiintyjää joutuivat perumaan keikkansa, kaikki ulkomaalaiset artistit soittivat.

Aloitetaan kuitenkin perjantaista ja sen päivän säädöstä.

Ensimmäistä kertaa Suomessa soittaneen PJ Harveyn keikkaa jouduttiin aikaistamaan illaksi luvatun myrskyn takia. Vaihtoehtona oli koko keikan mahdollinen peruuntuminen, sillä toisin kuin sosiaalisessa mediassa epäiltiin, ei kyse ollut artistin diivailusta. Harveyn bändin muusikot soittavat korvaamattomilla vintage-instrumenteilla, jotka eivät vain yksinkertaisesti kestä kastumista. Tieto keikan siirtymisestä tavoitti kiitettävän osan lipun ostaneista ja Harveyn aloittaessa klo. 19.00 oli paikalla noin 95 prosenttia lipun ostaneista.

PJHarvey_photo_TomiPalsa2

Harveyn setti keskittyi pääosin tuoreimpaan, huhtikuussa julkaistuun The Hope Six Demolition Project -levyyn, jonka laulut eivät ainakaan vielä olleet tuttuja kuin innokkaimmille faneille. Muusikon yhdeksäs soololevy ei ehkä kuulu hänen parhaimpiinsa, mutta vähän vanhemmista herrasmiehistä koostunut järjettömän kova yhtye soitti ne todella tyylikkäinä, sopivan hillittyinä sovituksina, jättäen tarpeeksi tilaa Harveylle olla huomion keskipisteenä. Näin olisi todennäköisesti tapahtunut, vaikka orkesteri olisi metelöinyt kuinka lujaa.

PJHarvey_photo_Vilma_Timonen

Polly Jean Harvey oli pelkkää karismaa, vaikka vähän rutiininomaiselta vetonsa tuntuikin. Hetkittäin bändin soittoon olisi kaivannut vähän enemmän rosoa. Esityksen huippuhetkiä olivat edellisen levyn Let England Shaken nimikkokappale, sekä tietysti loppuun säästetyt Down by The Water ja Bring You My Love.

Sideways-Ty-Segall

Jos Harvey oli hetkittäin liian sisäsiistiä, niin Plaza-lavalla meuhkannut Ty Segall and the Muggers täytti räkä poskella rähistyn autotallirock- ja garage-metelikiintiön. Ty Segall julkaisee levyjä melkoisella tahdilla ja tuoreimmalla Emotional Mugger -albumilla ja livebändissä on mukana salanimillä muun muassa King Tuffin, Bonnie ”Prince” Billyn ja Wandin kokoonpanoista tuttuja soittajia. Segallin “iso vauva” -konsepti, kohellus ja sekoilu oli helvetin hauskaa ja näytti ärsyttävän useita huumorintajuttomia nirppanokkia. Kotikuuntelussa Emotional Mugger toimii jopa omituisen hyvin surinapörinälevyksi, mutta livenä touhu nousi vielä aivan eri tasolle. Suosittelen katsomaan esimerkiksi tämän radiolivepätkän jos keikka jäi väliin:

Sisätiloissa Warehouse-lavalla soittanut vasta 20-vuotias Julien Baker vastasi koko festareiden parhaasta keikasta.

Aiemmin HC-punk- ja emorock-bändeissä soittaneen nuoren naisen hiljaisen rauhallinen ja folkahtava, syvälle sieluun menevä Sprained Ankle -debyytti on yksi parhaista viimeisen vuoden aikana ilmestyneistä levyistä. Omaelämäkerrallinen, koskettavan kauniisti itsetuhosta, kuolemasta, päihdeongelmista, ihmissuhteista ja henkilökohtaisesta uskosta kertova albumi on aivan täyttä ranteet auki -synkistelyä.

Reilun tunnin mittaisen haastattelun perusteella väitän Bakerin purkaneen suurimmat tuskansa levylleen, sillä siviilissä hän ei ole synkistelijä, vaan jatkuvasti itselleen naurava ilopilleri.

Sideways-Julien-Baker2

Lavalla laulaja repi itsensä täysin riekaleiksi, palaamalla jopa vähän liiankin rankkojen omaelämäkertaisten laulujen kertomien tarinoiden tunnelmiin. Miten hän moiseen pystyy ilta toisensa jälkeen on melko käsittämätöntä.

Baker onnistui hiljentämään myös suureksi osaksi vain sadetta sisälle pitämään tulleet hölöttäjät. Sen muutaman kerran kun taakseni vilkaisin, niin näin lähinnä paikalleen ihmetyksestä jähmettyneitä, suu auki lavalle tuijottavia ihmisiä. Bakeria on verrattu edesmenneeseen Elliot Smithiin, mutta hänen viimeisenä soittamansa Smith-coveri Ballad of Big Nothing kuulosti siltä, kuin se olisi ollut naisen oma sävellys. Eturivistä väijyttynä Bakerin esitys oli täysin pysäyttävä kokemus. Iho nousee kananlihalle ja silmäkulma tahtoo kostua vieläkin.

Sideways-Julien-Baker2

Bakerin jälkeen tapahtuman toiseksi suurimmalla Park Stage -lavalle esiintyneen Susanne Sundførin esitys ei tuntunut oikein miltään. Taidepoppia moderneihin konesoundeihin yhdistelevä norjalainen soitti viime syksynä ylistetyn keikan loppunmyydyssä Helsingin Juhlaviikkojen Huvila-teltassa, mutta aivan samalla tasolle laulajatar ei festivaaliolosuhteissa yltänyt, vaikka esityksessä ei mitään vikaa ollutkaan. Bakerin keikka oli niin kokonaisvaltainen, kauniin rankka vollotustutinakokemus, että mihinkään muuhun keskittyminen sen jälkeen oli melkeinpä mahdotonta.

Sideways-Susanne-Sundfor

Vaikka lauantain aikataulut menivät kokonaan uusiksi ja usea esiintyjä joutui soittamaan suunniteltua lyhyemmän setin, niin nillitys sosiaalisessa mediassa meni osalta asiakkaista täysin överiksi. Onneksi suurin osa kuitenkin ymmärsi, että kolmea lavaa ei suljeta sen takia, ettei ”vastuussa olevilla ole tarpeeksi kokemusta suurten tapahtumien järjestämisestä”. Alueella tunnelma oli mitä mainioin, vaikka vettä tuli välillä vaakasuorassa. Valittajien kannattaisi muistella vaikkapa Porin Sonisphereä vuonna 2010, kun syöksyvirtaus iski Kirjurinluotoon. Tuolloin kakkoslavan tukirakenteet pettivät, kymmenet katsojat loukkaantuivat ja yksi kuoli myöhemmin saamiinsa vammoihin.

Vain pari viikkoa sitten Rock am Ring -festivaalilla Saksassa yli 80 ihmistä loukkaantui, joista 15 vakavasti salamoiden iskuista festivaalialueelle. Festivaalin kolmas ja viimeinen päivä peruttiin, ja kritiikkiä tuli lähinnä siitä, ettei tapahtumaa keskeytetty jo aiemmin.

Turvallisuus ennen kaikkea.

Sideways-tuuli

Päälavan tuulennopeusmittari korkeuksissa ennen pahinta myräkkää.

Lauantaina tuli katsottua lähinnä Park Stagen, ainoan käytössä olleen ulkolavan ja sen vieressä sijainneen Warehouse-hallin esityksiä. Suljettujen lavojen esiintyjiä siirrettiin soittamaan myös Suvilahden festivaalialueen puolelle Kattilahalliin.

Yksi parhaista vedoista oli yllätysesiintyjä Lushin keikka. Ennakkoon kerrottujen vihjeiden perusteella oli täysin selvää kuka lavalle nousee. Yleisö oli pelkkää hymyä Miki Berenyin, Emma Andersonin, Phil Kingin ja Justin Welchin tarttuessa soittimiinsa. Keikkahan oli pelkkää ysärinostalgiaa, niin hyvässä kuin pahassa. Ei keski-ikäisten shoegazing-brittipoppareiden kuulukaan riehua, mutta orkesteria ilmeisesti ensimmäisen kerran kuulleen festarivieraan kommentti ”tää on tylsintä paskaa ikinä” nauratti. Tosifanit olivat tyytyväisiä, varsinkin kun bändiä pääsi tuijottamaan vaikka eturivistä saapumalla paikalle muutama minuutti ennen keikkaa, niin väljää alueella oli. Laulaja Berenyin kuittaus ”in a minute, darling” Sweetness and Light -biisin perään huutelijalle summasi jotenkin koko keikan leppoisan tunnelman.

Sideways-Lush

Sisätiloissa valui hiki ja ilman kosteusprosentti taisi olla saman verran kuin ulkona. Amerikkalaisen Kelelan taiteellisen moderni, ties kuinka monesta musagenrestä vaikutteita napannut R&B vakuutti, olemalla livenä vielä enemmän levyversioita kokeellisempaa. Seuraavalla vierailullaan nainen esiintyy hyvin todennäköisesti isommalla areenalla. Hänen musiikkinsa ei ole mitenkään vaikeaa, vaikka ei sitä suoraviivaisinta radiokamaa olekaan.

Sideways-Kelela-30-astettalämpöä

Somalitaustaisen, Suomessa lapsena asuneen ruotsalaisen Cherrien setti ei lähtenyt oikein missään vaiheessa kunnolla käyntiin. Koko lyhyen vedon ajan yleisö tuntui vain odottavan viimeiseksi säästettyä Tabanja-hittiä, jonka aikana bileet vasta alkoivat loppuakseen saman tien.

Sideways-Kelela

Pihalla bileet jatkuivat aivan eri tunnelmissa performanssiartisti ja muusikko Merrill Beth Niskerin, eli Peachesin show’n muodossa. Seksuaalisuutta enemmän kuin suorasukaisella tavalla käsittelevän naisen hittilevyistä on aikaa jo lähemmäs 15 vuotta, mutta punkkia, tanssimusaa ja ties mitä konemusiikin genrejä keskenään sotkeva Peaches näytti kelpaavan kaiken ikäisille, eikä vain hänen laulujaan jo vuosituhannen vaihteessa ja muutama vuosi sen jälkeen diganneille. Esitys oli tietysti alapääkeskeinen lavalla hilluneiden vaginapukuisten tanssijoiden kera. Asuissa ja koko keikassa oli jotain samaa kuin Devin Townsendin Ziltoid-avaruusoliohahmon ympärille rakennetuissa erikoiskonsertteissa. Painava asia tuodaan musiikin ohella esille pikkubudjetilla tehdyn rekvisiitan ja vähintäänkin omalaatuisen huumorin avulla.

Sideways16_c_Petri_Anttila__I4A9174-690x460

Sidewaysia järjestävä Fullsteam ehti jo tiedottaa myrskystä ja uudelleenjärjestelyistä aiheutuneen tulomenetyksiä ja ylimääräisiä kuluja, mutta järjestävänsä festarin myös ensi kesänä.

Usean upean esiintyjän ohella parasta Sidewaysissa olikin järjestävän tahon toiminta lauantaina. Fullsteam on järjestänyt vuosien varrella tuhansia erilaisia tapahtumia – pikkukeikkoja, Provinssirockia ja muun muassa edesmenneen Princen Hartwall Areenan keikan. Kokemuksen huomasi, sillä tästä maasta ei kovin monta porukkaa löydy, joka pystyisi muutaman tunnin varojalla periaatteessa järjestämään koko festivaalin yhden päivän osalta kokonaan uusiksi. Onneksi, sillä monipuolisen, pääosin hyvällä maulla valittua vaihtoehtomusiikkia esittelevän ”pikku-Flow’n” loppuminen tähän sääherran kiukutteluun olisi melkoinen menetys Helsingin kesän kulttuuritarjonnalle.

Dome.fi viihtyi Sidewaysissa viime vuonna auringonpaisteessa ja tänä vuonna kaatosateesssa. Nähdään ensi vuonna, tulemme taatusti taas paikalle!

Sideways-kansaa

Teksti: Aki Lehti
Kuvat: Sideways / Tomi Palsa, Petri Anttila, Vilma Timonen, Minna Hatinen, Karoliina Niemenkari  & Jaakko Muinonen, Aki Lehti