Arvostelu: Sandman – Overturen ensimmäinen numero on parasta, mitä Neil Gaiman on tehnyt vuosikausiin
Unien kuninkaan paluu saa kylmät väreet kulkemaan pitkin selkäpiitä.
Sandman: Overturea on mainostettu Sandmanin 25-vuotisjuhlan kunniaksi julkaistavana kuusiosaisena minisarjana. Juhlavuosi on oiva markkinointikikka, mutta heti ensimmäisestä numerosta tulee selväksi, että mistään rahastuksesta ei todellakaan ole kyse. Tämä esi-osa alkuperäiselle tarinalle on muhinut käsikirjoittaja Neil Gaimanin päässä vuosikausia, eikä hän tahraa mainettaan julkaisemalla mitään vasurilla kokoonkyhättyä. Overturen ensimmäinen numero on yksi parhaista tänä vuonna julkaistuista mainstream-sarjakuvista.
Jos Sandman jostain kumman syystä ei ole entuudestaan tuttu, niin tästä sen lukemista ei missään nimessä kannata aloittaa. Gaiman pelaa nostalgialla, mutta hyvällä tavalla. Ihan sama onko alkuperäisen sarjan viimeisen numeron lukemisesta kulunut seitsemäntoista vuotta tai pari kuukautta: sen maailmaan palaa vaivatta. Fiilis voi olla tuttu ja turvallinen, mikä tässä tapauksessa tarkoittaa mukavan vinksahtanutta ja..no, unenomaista.
Overture kertoo mitä unien kuninkaalle, Morpheukselle, tapahtui ennen kuin kohtasimme hänet ensimmäisen kerran. Miksi melkein omnipotentti hahmo oli niin heikko, että hänet oli onnistuttu vangitsemaan tavallisen taikuuden keinoin vuosikymmeniksi.
Kaiken maailman mytologiat, sadut, uskonnot ja kertomukset yhdeksi toimivaksi gootahtavaksi fantasiapaketiksi käärinyt sarjakuva oli 1990-luvun alkupuolella täsmäisku teini-ikäisen tajuntaan. Vaikka se onkin kestänyt vallan hyvin aikaa, niin ennen tämän uuden numeron lukemista takaraivossa oli pelko siitä, että pilaako paluu tuohon tietyllä tavalla naiiviin maailmaan mukavat muistot.
Ei huolta, Sandman: Overturea lukiessa itsensä tuntee yhtä aikaa teini-, ja keski-ikäiseksi. Haikea kaipuu omaan nuoruuteen sekoittuu iloon siitä, että vanheneminen on itse asiassa ihan mukavaa hommaa. Se onko lukukokemus yhtä järisyttävä kaikenikäisille on tietysti eri asia. Tämä keski-ikäinen ukko herkistyi sen verran, että kyyneleet valuivat pitkin poskia. Ei siksi, että tarinassa olisi ollut mitään koskettavaa, vaan pelkästään sen takia, että huomaa olevansa tärkeän tarinan äärellä. Näitä hahmoja ja tätä tunnelmaa on ollut ikävä.
Alkuperäisen sarjiksen parhaimpia paloja olivat usein sivuhenkilöiden näkemät unet, jotka nekin kuljettivat pääjuonta eteenpäin. Tästäkin niitä löytyy kaksi, joista toinen on kaukaisen planeetan lihansyöjäkasvin näkemä uni.
Itse tarina ei vielä ensimmäisen numeron aikana pääse kunnolla käyntiin, mutta Gaiman on silti saanut mahdutettua mukaan Unen lisäksi kaksi muuta Loputonta – Kuoleman ja Kohtalon. Kohtaamme myös Corinthianin, Merv Pumpkinheadin ja unien kirjastonhoitaja Lucienin.
Jos alkuperäisen sarjiksen piirrosjälki monine vaihtuvine tekijöineen ei aina ollut parhaasta päästä, niin nyt siitä ei ainakaan voi valittaa. J.H. Williamsin taide on aivan uskomattoman komeaa. Pitkästä aikaa oli pakko käydä ostamassa digiversion lisäksi fyysinen irtonumero ihan vain piirrosjäljen takia. Esimerkiksi tätä neljän sivun foldouttia tuli tuijotettua minuuttitolkulla.
Koko aukeaman kokoiset kuvat ovat Williamsia parhaimmillaan:
Lehti on pakkohankinta jokaiselle Sandman-fanille.
Kenenkään kärsivällisyys tuskin riittää odottamaan kaikki kuusi lehteä yhteen niputtavaa albumia, joka ilmestyy todennäköisesti vasta noin vuoden päästä.
Sandman: Overture on saatavilla digimuodossa esim. Comixologysta tai Vertigon omasta kaupasta.
Suosittelen kuitenkin fyysistä lehteä, joka löytyy esimerkiksi Fennica Comics-, ja Good Fellows -sarjiskaupoista.
Teksti: Aki Lehti
