Haastattelussa Jarkko Martikainen: ”Tee juuri sitä mikä on itsellesi tärkeää, kunhan et vahingoita muita”

Muusikko-kirjailija Jarkko Martikainen osaa iloita elämästä. Uudella Koirien taivas -albumilla hän on jälleen pienen ihmisen puolella. Mutta miten voi YUP-yhtye?

Jarkko Martikaisen uuden Koirien taivas -levyn laulut sisältävät taas tutun tarkkoja havaintoja ihmisen elämästä. On synkkyyttä ja kuolemaa, iloa ja rakkautta – ja niistä laulaessa pieni pilke silmäkulmassa. Martikainen itse vaikuttaa kertomansa perusteella vähän synkemmältä kuin hänen veijarimainen julkisuuskuvansa antaa ymmärtää.

– Olen järkeillyt niin, että joku muu saa laulaa pelkästään hyvistä fiiliksistä. En ole aivan niin hilpeä, tai nauti elämästä niin täysin rinnoin kuin joku toinen laulunikkari. En myöskään ole ranteidenviiltelijä tai synkkämielisin jurottajakaan, hän pohtii artikuloiden niin kuin vain Martikainen artikuloi.

– Koirien taivaalle halusin valita lauluja, jotka nitkahtavat valoisalle puolelle. Aiheet voivat olla omituisia, mutta ne ovat silti sentimentaalisia. Esimerkkinä vaikka Adolf Hitlerin koiran näkökulmasta kerrottu Blondi, hän jatkaa.

Yksi Martikaisen tavaramerkeistä on aina ollut loppuun asti mietityt ja taitavat lauluntekstit. Usein tarinat ja sanoilla kikkailu ovat ajaneet lauluissa jopa itse sävellyksen ohi. Koirien taivaalla lyriikat ovat tottakai edelleen tärkeitä, mutta poikkeuksellisesti taiteilija yritti tällä kertaa lähestyä ja tehdä albumin sävellykset edellä.

– Se oli tarkoitus, totta helvetissä. Suomessa musiikkia arvotetaan pitkälti tekstien perusteella, esimerkkinä CMX tai Absoluuttinen nollapiste.

– Koitin tehdä biisejä siten, että itse melodia kertoo jo etukäteen sen mitä seuraavaksi laulan. Olin oikein tyytyväinen kun Tampereen keikan yhteydessä joku tuli kehumaan Pidän tästä paikasta -kappaletta, ja sitä kuinka se on niin positiivinen. Tämä kuulija oli sivuuttanut täysin biisin säkeistössä kerrotut kauheudet ja keskittynyt vain kertosäkeeseen. Mukavaa kuulla tuollaista palautetta silloin kun laulussa mennään juurikin melodia edellä ja luodaan sen kautta tunnelma.

Jos levyä vertaa vaikkapa Martikaisen YUP-yhtyeen kanssa aikoinaan tekemiin proge-eepoksiin, kuten vuoden 1994 Topppatakkeja ja Toledon terästä-levyyn tai saman vuoden rujoon Homo Sapiensiin, niin Koirien taivas on hyvinkin tarttuvaa melodista rokkia.Vanhoissa teoksissa häntä ei harmita juuri mikään, sillä niihin nähtiin paljon aikaa ja vaivaa. Hän miettii, että olisi huono jäsen AC/DC:ssa tai Ramonesissa. Saman tyylin tahkominen levystä toiseen ei kiinnosta. Mitä Martikainen 20 vuoden takaa olisi mahtanut miettiä, jos olisi kuullut Koirien taivaan?

– Uuden levyn biiseistä esimerkiksi Balladi palavasta talosta ei ole kovin kaukana Homo Sapiensin meiningistä. Osan uuden levyn kansanlauluja etäisesti muistuttavista melodioista 20 vuotta nuorempi Jarkko olisi varmasti allekirjoittanut. Rujompaa raavintaa ei nyt ole mukana. Elämässä ei auta tehdä muuta kuin sitä mikä sillä hetkellä on tärkeintä, kunhan ei vahingoita muita.

– Toppatakeissa YUP:n kanssa oli ideana kokeilla miten paljon poukkoilevaa tavaraa saa mahdutettua yhdelle levylle niin että kuulija pystyy sen vielä jotenkin käsittämään. Sanoitusten innoittajana toimi tietysti venäläinen kirjallisuus, mutta tuolla levyllä myös Jouko Turkka ja häneltä napattu äärimmäisyys. Nykyvaikutteet tulevat esimerkiksi Raymond Carverilta ja vanhan Charles Bukowskin runoista.

Jarkko Martikainen tekee laulujaan tutussa ja innostavassa ympäristössä. J. Karjalainen puhuu usein laulujensa tulevan ”Laulumiehen maailmasta”, paikasta jossa aika on pysähtynyt ja mikään ei muutu. Se sijaitsee hänen mielikuvituksessaan, mutta osittain fyysisesti myös Perniön Koskella olevan Keltaisen talon työhuoneessa. Martikaisella on vähän vastaava paikka.

– Turvallinen ja hämärä vanha saunamökki pihallani toimii työhuoneenani, siellä ei tule ajateltua muuta kuin mahdollisen laulun rakenteita. Puupaneloituun tilaan ja sen soundiin on ehtinyt tottua yhdentoista vuoden aikana. Onnistuneimmillaan se paikka mistä laulut tulevat on samalla myös oman pään sisällä, Martikainen pohtii.

– Elämällä elämää alitajunta kertoo millaisen laulusta pitää tulla, pitääkö kuiskata tai keuhkota. Lopullisen version muoto ei ole tärkeä, kunhan alkuperäinen kantava idea on puhdas. Oikean mielenkiintoisen, juuri itselleen toimivan idean löytäminen lauluihin on suurin haaste. Itselleen pitää olla rehellinen. Mieti esimerkiksi J. Karjalaisen Meripihkahuonetta, puhtaassa naivismissaan: ”hei beibi, miljoona miljoona vuotta oon onnellinen” on täysin vastaansanomatonta lyriikkaa. Ei sellaista kukaan muu kuin Jukka voisi saadakaan toimimaan. Hän on jotenkin niin puhdas pahasta.

Levyn tuotti Samae Koskinen, jonka kanssa Martikainen on tehnyt yhteistyötä aiemminkin. Martikainen on auttanut Koskista lyriikoiden kanssa, nyt Koskinen tuottamisen lisäksi sovitti biisejä ja kommentoi niiden tekstejä. Rummuissa on muun muassa Kumikamelista, HC Andersenista, Psychoplasmasta ja tietysti Eläkeläisistä tuttu Ema Hurskainen.

– Emalla oli liikaa vapaa-aikaa. Hän päätyi bändiin valiteltuaan tekemisen puutetta. Nyt miehellä riittää kiireitä. Me olemme treenanneet reippaasti, hänen oma bändinsä Ema Hurskainen ja Musta Kappale paiskii hommia ja Eläkeläiset on ollut tien päällä. Mehän soitimme yhdessä jo Psychoplasmasssa 1980-, ja 1990-lukujen vaihteessa. Ema on entistäkin rentoutuneempi, soitosta on jäänyt pois kaikki turha häslääminen. Hän oli ensimmäinen jonka pyysin mukaan.

Yhden novellikokoelman ja yhden lyhyitä runomuotoon kirjoitettuja teesejä julkaissut Martikainen on haudannut pitkään muhineen romaaninsa pöytälaatikkoon. Nyt hänellä on aivan alkutekijöissään esseetyyppinen kokoelma tekstejä, jotka ovat syntyneet ikään kuin laulujen sivutuotteina. Ne eivät ole mitään ylijäämämateriaalia, vaan tekstejä jotka eivät vain suostuneet kääntymään lauluiksi. Ainoana yhteensitovana tekijänä mahdollisessa teoksessa olisi joko rakkaus taiteisiin tai jokin asia joka ärsyttää taiteen tekemisessä ja siihen liittyvissä oheisilmiöissä. Esimerkkinä Martikainen kertoo kuulemansa perinteisen taiteilijalle heitetyn kehotuksen mennä oikeisiin töihin.

– Kirjoittaessani aiheesta pitkän esseen huomasin vihani laantuvan, ja sen että minä olen aivan taatusti oikeissa töissä! Mietin olemattomia turvaverkkoja joita vapaalla taiteilijalla on toimeentulon suhteen, ja sitä valtavaa tuntimäärää joka kuluu minkä tahansa teoksen tekemiseen. Vaikka tekstiä ei ole julkaistu, niin pelkästään kirjoittamalla sen sain rauhan sielulleni ja vapautuksen siitä, etteivät nämä hommat muka olisi oikeita töitä. En pyydä että minua taiteilijana pitäisi jotenkin erityisesti arvostaa. Mutta vaadin, että minua kunnioitetaan veronmaksajana. Minä olen tämän järjestelmän tärkeä osanen. En pyydä valtiolta mitään, maksan veroja ja haluan että järjestelmä pyörii, jotta niillä joilla menee päin helvettiä ei menisi ihan niin surkeasti.

– Ne ovat tällaisia tekstejä joissa vastaan ja selvitän asioita itse itselleni, ja ehkä jollekin muullekin. Projekti on vasta ihan alkuvaiheissa ja käytännön toteutus on vaikeaa. Nähtäväksi jää mitä siitä tulee.

Martikainen on myös taitava piirtämään, ja hän on kuvittanut omia levynkansiaan ja kirjojaan. Romaanikässäri on siis jäänyt pöytälaatikkoon, mutta olisiko monitaitajalla haaveena julkaista joskus vaikkapa sarjakuva? Vai onko sekin jo valmiina siellä samassa laatikossa?

– Ei, ei herranjumala. Lapsena piirsin paljon sarjakuvia. Se on taidemuotona sellainen, että täytyisi tapahtua jonkin sortin pieni ihme, että saisin moisen tehtyä. Kuvitushommat kiehtovat minua edelleen ja niitä varmaasti teenkin. En luule olevani niin isopäinen, että kuvittelisin voivani tuosta vaan potkaista käyntiin sarjakuvaprojektin. Se on sellainen taiteenlaji joka vaatii hurjan määrän syventymistä ja lahjoja. Kunnioitan paljon niitä, jotka sen hallitsevat.

– Taidenäyttelystä haaveilen. Siellä olisi tauluja ja piirroksia, sarjakuvat jätän paremmilleni.

YUP on edelleen määrittelemättömän pituisella tauolla soitettuaan viimeisen keikkansa Helsingin Nosturilla itsenäisyyspäivänä 2008. Orkesteri lopetti tyylikkäästi. Se ei mainostanut päätöstään etukäteen lainkaan. Paluuta saadaan odotella vielä todennäköisesti useampi vuosi. Bändin jäsenet tapasivat jokin aika sitten ja totesivat treenaamisen tässä vaiheessa olevan mahdotonta. Muusikot asuvat siellä täällä ympäri Suomea.

– Paluu ei ole pois suljettu, mutta se pitää hoitaa tyylikkäästi kuten esimerkiksi Sielun Veljet tekivät. Olen ylpeä siitä että tajusimme lopettaa oikeassa vaiheessa. Me olimme aika tanakka livebändi parhaimmillaan. Paluu pitää tehdä samalla intensiteetillä tai ei ollenkaan.

– Meille tauolle jääminen ilman ennakkoilmoitusta kuulijoille oli luontevaa. Sellainen helppoheikkien huutaminen ei koskaan sopinut meille, muutenkin olimme huonoja markkinoimaan itseämme. Ei minulla kuitenkaan ole mitään sitä vastaan että joku tekee isot markkinat tauolle jäämisestään. Nostan hattua Rubikille, joka päätti ihan rehellisesti lopettaa huipulla ilman suurempaa hullunmyllyä, eikä aio tehdä comebackia. Muutama vuosi sitten näin unta, jossa olimme menossa YUP:n kanssa jättifestareille soittamaan paluukeikkaa. Uni muuttui pian painajaiseksi, kun tajusin että en muista puoliakaan biiseistä, enkä pystynyt enää kiemurtelemaan tilanteesta ulos, Martikainen nauraa.

Teksti: Aki Lehti
Kuvat: Olli Häkkinen