Haastattelussa Myrkystä tuttu sarjakuvalegenda Hunt Emerson: ”En koskaan halunnut shokeerata”

Jos olet sattunut selailemaan vuonna 2008 lopetettua, mutta sitäkin pahamaineisempaa Myrkky-lehteä, olet ehkä nähnyt vilauksen Hunt Emersonin, 61, veikeästä ja paikoin hyvin roisista piirrostaiteesta. Nyt humoristi on tehnyt oman näkemyksensä klassisesta runoelmasta, Danten Infernosta.

Hunt Emerson on Iso-Britannian tunnetuimpia sarjakuvapiirtäjiä. Konkarin ura alkoi jo 1970-luvun alussa underground-sarjakuvan parissa. Danten Infernon versiointi ei suinkaan ole ainoa kirjallisuuden klassikko, jota Emerson on kopeloinut. Satiirisen tulkinnan kohteiksi ovat joutuneet muun muassa D.H. Lawrencen Lady Chatterleyn rakastaja (Lady Chatterley’s Lover) ja S.T. Coleridgen Vanhan merimiehen tarina (Rhime of an ancient Mariner).

Hunt Emersonin muita sarjakuvia ovat muun muassa Firkin, Calculus Cat ja Jazz Funnies.

Dome.fi tapasi herrasmiehen Helsingin sarjakuvafestivaalien humussa.

Suomessa useimmat tuntevat työnne parhaiten edesmenneen Myrkky-lehden kautta. Tässä pari numeroa vuodelta 1996. Mitä pidät näkemästäsi?

– Pidän paljon, tämä on tuttu lehti. On suuri häpeä, että Myrkky lopetettiin. Englannissa ei ole vastaavanlaista julkaisua. Meillä on kyllä lehti nimeltä Viz, mutta se ei ole aivan sama asia. Lehteen piirtää 4-5 vakituista artistia ja se muistuttaa jonkin verran underground-sarjakuvajulkaisua. He julkaisevat paljon töitäni, joten en valita.  

Olet opiskellut aikanaan taidekoulussa, mutta keskeytit opintosi. Mistä moinen päätös?

– Olin tyhmä ja naiivi nuori mies, en tiennyt mitä halusin tehdä. Tiesin ainoastaan sen, että halusin olla tekemisissä taiteen kanssa, joten menin taidekouluun. Maalauskurssilla tajusin, etten ollut taiteilija ja lähdin lätkimään. En kuitenkaan suosittele opintojen keskeyttämistä kenellekään. Pysykää opinahjoissanne, kunnes olette valmiita!

Olet tehnyt humoristisia versioita muutamista maailmankirjallisuuden klassikoista. Miksi päätit tarttua juuri Danten Infernoon?

– Olen tehnyt tiedemies Kevin Jacksonin kanssa sarjakuvaa pohjautuen taidekriitikko John Ruskinin elämään. Kevin ehdotti minulle, että kannattaisi vilkaista Danten Infernoa. Hän näytti minulle eri taiteilijoiden maalauksia ja piirroksia perustuen Infernoon. Keskustelimme paljon aiheesta ja lopulta päätimme ryhtyä tekemään omaa versiotamme. Kun aloin työstää ensimmäisiä luonnoksia, huomasin haluavani piirtämisen lisäksi myös kirjoittaa versioinnin itse. Tarinan hahmot alkoivat puhua pääni sisällä, ja aina kun niin käy, silloin tiedän olevani hyvän jutun äärellä. Kevin alkoi työskennellä taustamateriaalin parissa ja piti minut kurssissa. Sain häneltä tietoa ja inspiraatiota. Kevin Jackson on kirjoittanut esseen valmiiseen albumiin. Olemme itse asiassa jatkaneet yhteistyötä. Olemme työstäneet käsikirjoituksia ja luonnoksia, jotka kertovat kuuluisista okkultisteista kuten Alistair Crowley ja John Dee. Tästä on tarkoitus tehdä kokonainen kirja.

Minkälainen sarjakuva on oikeasti hauska ja millainen on vain huono yritys olla hauska?

– Vaikea kysymys. Ihmiset usein ehdottavat minulle erilaisia kirjoja versioitavaksi. Usein ne koskevat humoristisia kirjoja. Se on täysin väärä lähtökohta. Jos kirja on valmiiksi hauska, päätyisin vain kuvittamaan toisen kirjoittajan kertomia vitsejä. Haluan alkuperäisteoksen olevan mieluummin vakava ja lisätä siihen visuaalisia vitsejä sekä dialogipainotteista huumoria. Haluan tehdä asioita, jotka ovat mahdollisia vain sarjakuvakerronnan avulla. Näin olen toiminut juuri Danten Infernon ja esimerkiksi Vanhan merimiehen tarinan kanssa.

Mikä on suurin sarjakuvallinen vaikuttajasi?

– Ehdottomasti Mad-sarjakuva ennen kuin siitä tuli aikakausilehtimäinen Mad Magazine. He tekivät satiireja toisista sarjakuvista ja elokuvista. Jack Davis ja Will Elder olivat fantastisia ja hauskoja piirtäjiä. Katsoessani heidän töitään toivoin, että olisin piirtänyt ne ruudut itse. Huumori oli erittäin nerokasta. Sitä kutsuttiin Englannissa nimellä kananrasvahuumori. Selitän hieman käsitettä; näet edessäsi sarjakuvaruudun, johon piirretty talon portaat ja portailla on maitopullo. Seuraavassa ruudussa näet, että pullon etiketissä lukee tuplakerma, seuraavaksi tulee ruutu, jossa etiketissä lukee triplakerma, seuraavassa lukee voita, seuraavassa lukee rasvaa ja viimeisessä lukee kananrasvaa. Tajusitko? Vitsiä venytetään aina vain pidemmälle ja pidemmälle,  ihan absurdeille taajuuksille asti. Pidän sellaisesta.

Olet työskennellyt paljon ronskin huumorin ja alatyyliseksi luokiteltavan sarjakuvan parissa. Tunnetuin näistä ”pervoiluista” lienee myös Myrkyssä julkaistu seksuaalista satiiria sisältävä Firkin. Siinä hörhön näköinen kissa kertoo ”kaameita totuuksia ihmisten sukupuolielämästä”. Oletko saanut paljon halveksuntaa osaksesi Firkinin vuoksi?

– Voi kyllä! Olen tehnyt Firkin-sarjakuvaa yli 30 vuotta ja sain paljon palautetta feministeiltä liikkeen ollessa aktiivisimmillaan. Nyt tilanne on rauhoittunut. Ihmiset ymmärtävät Firkinin olevan vain sarjakuvaa, ei sen kummempaa. Tyttöystäväni ei lue Firkiniä, koska hän ei pidä siitä ja se on täysin okei. Jos mietin maailmankuvaani, taidan olla itsekin feministi, mutta minusta Firkin on silti hauska. Se on satiiria, ja se on myös tyhmää!

Kertoisitko heti perään miten Firkin-hahmo sai alkunsa?

– Se on ensimmäisiä ammattimaisia sarjakuvatöitäni. Tein aikanani joitain piirroksia aikuisille suunnattuun julkaisuun nimeltä Fiesta. Lopulta minua pyydettiin piirtämään heille sarjakuvaa. Halusin tehdä sarjiksen underground-tyylillä. Aloin työskennellä kirjoittaja Tym Manleyn kanssa. Lehdessä oli esiintynyt jonkinlainen piirretty kissa ikään kuin maskottina, ja lehdestä ehdotettiin, että mitä jos ottaisitte kissahahmon mukaan sarjakuvaan. Muistaakseni nimi Firkin on kuitenkin meidän keksintömme. Fiesta-lehti ei ole koskaan pyytänyt meitä tekemään Firkinistä enemmän seksikästä tai esittänyt muitakaan vaatimuksia, olemme saaneet toteuttaa sarjakuvaa juuri niin kuin olemme halunneet. Tym lähettää minulle käsikirjoituksen ja alan työstämään sitä kuviksi. Joskus kuvitan kässärin juuri niin kuin Tym on sen laatinut, joskus otan siitä vain perusidean ja kirjoitan vitsit täysin uusiksi. Tym ei välitä tästä lainkaan, hän hyväksyy muutokset.

Sinulla on hyvin pitkä ura takanasi. Mistä työstä olet erityisen ylpeä?

– Vanhan merimiehen tarina. Pidän siitä kovasti edelleen, koska kaikki oleelliset palaset loksahtivat kohdalleen. Olen ylpeä myös uudesta Infernosta. Jotkut yksittäiset hahmot, joita olen luonut vuosien varrella, ovat myös tärkeitä. Yksi näistä on Calculus Cat, jota tein 1980- ja 90-luvuilla. Siitä tuli aika suosittu ja ihmiset toivovat, että piirtäisin sitä lisää. Olen ajatellut kerääväni kaikki Calculus Cat -tarinat yhteen laajaan kirjaan, jossa voisi olla myös ekstramateriaalia. Toteuttaisin projektin mahdollisesti joukkorahoituksen avulla.   

Olet aloittanut urasi underground-sarjakuvilla. Mitä valtavirran ulkopuolinen sarjakuva sinulle tällä hetkellä merkitsee?

– Sarjakuva on muuttunut niin paljon vuosien myötä. Underground-sarjakuva ei välttämättä tarkoita ihan samaa asiaa kuin urani alussa. Valtavirran ulkopuolisesta sarjakuvasta on tullut hyvin extremeä. Se sisältää paljon ultraväkivaltaa ja kaikkea muuta hyvin inhottavaa ja todella epämiellyttävää. En voi sanoa pitäväni sellaista. Kun tein ensimmäisiä töitäni underground-sarjakuvan parissa, en koskaan halunnut olla kapinallinen tai shokeerata. Halusin vain piirtää hauskoja sarjakuvia.  

Olet tehnyt töitä myös mestarikirjoittaja Alan Mooren kanssa. Teitte version Mooseksen kolmannesta kirjasta Vanhan Testamentin tarinoihin perustuvaan sarjakuvakirjaan (Outrageous Tales from the Old Testament, Knockabout Publications, 1987). Millaista oli työskennellä Mooren kanssa?

– Se oli mukavaa. Alan pitää hyvin yksityiskohtaisista käsikirjoituksista, enkä saanut otetta muutamista kohdista, joten en halunnut niitä piirtää. Emme ole ylimpiä ystävyksiä, mutta hän hyvä ukko ja törmäämme toisiimme silloin tällöin. Alan on hyvin kiinnostunut historiasta ja kirjoittaa tällä hetkellä kotikaupunkiinsa North Hamptoniin sijoitettua jättimäistä romaania. Siinä tulee olemaan varmaan miljoona sivua, tai ainakin miljoona sanaa. Tarina tulee johtamaan aina kivikaudelle asti. Kuten aikaisemmin mainitsin, olen itsekin kiinnostunut historiasta, joten kirja kuulostaa kiehtovalta.

Moore on kirjoittanut useita klassisia supersankaritarinoita. Oletko itse ollut koskaan kiinnostunut trikoopukuisista oikeudenpuolustajista

– En oikeastaan, nuorempana ehkä vähän, mutta se ei ole minun juttu. Olen toki kuullut hehkutukset Watchmen-sarjakuvasta: hieno tarina, hienot hahmot ja niin edelleen. Oli miten oli, loppujen lopuksi se kertoo kuitenkin vain miehestä, joka pukeutuu pöllöksi. Miten sellaiseen voi suhtautua vakavasti?

Hunt Emerson: Danten Inferno (Arktinen Banaani, 2013) julkaistiin syyskuussa.

Teksti: Akseli Heikkilä