Uusimmat

Vain viiden tähden pelejä: Nämä 39 peliä ovat saaneet täydet pisteet vuosien 2015-2020 arvioissa – ”Jokaista voi suositella vahvasti”

24.03.2020 21:00 Tuukka Hämäläinen

Listasimme kaikki pelit, jotka ovat saaneet Muropaketin peliarvosteluissa täydet viisi tähteä vuosina 2015-2019. Tältä listalta löydät siis pelkkää laatua!

Aikana, jolloin monet pelaavat entistä enemmän ja etsivät myös uutta pelattavaa, on hyvä katsoa juuri tämän hetken hittijulkaisuja pidemmälle. Listasimmekin nyt kaikki pelit, jotka ovat saaneet Muropaketin arvosteluissa viisi tähteä edellisen viiden vuoden aikana ja lisäsimme loppuun vielä alkuvuodenkin vahvistukset.

Sanomattakin on selvää, että kaikki listan pelit ovat vahvan suosituksen arvoisia ja poikkeuksellisen erinomaisia julkaisuja. Monet listan peleistä ovat varmasti peliharrastajille tuttuja, mutta joukossa on myös useampia tapauksia, jotka ovat voineet unohtua tai pudota tutkan alle.

Pelit on listattu (suurin piirtein) kronologisesti, eli mistään paremmuusjärjestyksestä ei ole kyse. Sen verran olemme listaa karsineet, että samasta pelistä on mukana vain yhden version arvio, vaikka se olisi arvosteltu useammalle alustalle.

Alkuperäiset arviot pääset lukemaan otsikoiden linkeistä.

1. The Witcher 3: Wild Hunt

”The Witcher 3 on siis erinomainen roolipeli. Edeltäjiensä tavoin se tarjoaa todella kiehtovan pelimaailman, johon on niin kovin helppo hukkua.”

2. Life is Strange: Season 1

”Life is Strangen tarina toimii, koska se saa pelaajan oikeasti välittämään hahmoistaan ja näiden kohtaloista, ja pistää sitten tekemään kipeitä valintoja – joskus pienempiä, toisinaan pyörryttävän suuria.”

3. Rise of the Tomb Raider

”Rise of the Tomb Raider on löytänyt kuosinsa. Jos pelisarja tarjoilee tästä eteenpäin kahden vuoden välein lisää tätä samaa, olen todennäköisesti tyytyväinen. On vaikea sanoa mitä Laran uudessa tulemisessa voisi enää parantaa.”

4. Fallout 4

”Fallout 4 on loistava peli. Se lunastaa maltilliset odotukset, tarjoaa jotain lisää, mutta ei pyri räjäyttämään kenenkään päätä uudistuksilla.”

5. Uncharted 4: A Thief’s End

”Uncharted 4 ei ehkä yllätä tai uudista, mutta se on silti mestariteos. Se on alusta loppuun kiehtova, viihdyttävä ja erinomaisen toimiva peli, joka kertoo mukaansatempaavan ja muistettavan tarinan.”

6. Overwatch

”Overwatchia ei ole suunniteltu vain FPS:nsä vakavasti ottaville. Se on koko kansan nettiräiskintä, ja sellaisena tarkasteltuna se on ilmiömäisen hyvä.”

7. 80 Days

”Jos interaktiivinen fiktio ja vaihtoehtoiset historiat kiinnostavat tippaakaan, 80 Days on ehdottomasti pelaamisen arvoinen peli. Se on jännittävä, kiinnostava, hauska ja hurmaava peli, jossa paine kohoaa tasaista vauhtia 80. päivän lähestyessä ja matkan ollessa vielä pahasti vaiheessa.”

8. Forza Horizon 3

”Mikä tärkeintä, ajokokemus on yhä lähes täydellinen. Forza Horizon 3 ei ole simulaattori, mutta ajaminen tuntuu silti realistisemmalta kuin suurimmassa osassa ajopelejä.”

9. The Witness

”The Witness koukuttaa ja vie mukanaan totaalisesti, tarjoten viihdettä useammaksi kymmeneksi tunniksi. Ja kun peli on pelattu läpi, kaikkea ei varmastikaan ole vielä nähty, vaan paluu saarelle tulee taatusti paljastamaan uusia puzzleja, uusia ajatuksia ja uusia ideoita vielä pitkäksi aikaa.”

10. Dark Souls 3

”Dark Souls 3 on käytännössä taydellinen. Se sisältää valtavasti vanhaa, sekä rutosti uutta. Uusien pelaajien ei tarvitse huolehtia edellisten osien pelaamisesta ennen tätä, sillä kolmas osa antaa kenties eheimmän kokemuksen kaikista sarjan peleistä, ja ainoa jonka missaat jättämällä ensimmäisen ja toisen osan väliin on juoni.”

11. Thumper

”Thumper on siis äärimmäisen haastava ja usein myös äärimmäisen tyydyttävä pelikokemus. Kun pääsee siihen kuuluisaan flow-tilaan, fiilis on todella hieno. Tämä johtuu pitkälti siitä, että Thumper on myös todella vaikuttava audiovisuaalinen kokemus.”

12. Super Mario Odyssey

”Nintendon Switch-konsolin julkaisusta asti odotettu Super Mario Odyssey on vuoden hyväntuulisin peli ja mahdollisesti kaikkien aikojen paras Mario-peli.”

13. Cuphead

”Uskomattoman vaikea mutta silti reilu Cuphead tarjoaa pelaajalleen hikeä, verta, kyyneleitä sekä yletöntä onnistumisen riemua.”

14. Divinity: Original Sin 2

”Vaikka tietokoneroolipelejä on maailma pullollaan, oikeasti roolipelaamisen sallivat esimerkit ovat aika vähissä. Yksi hyvä tällainen oli Divinity: Original Sin. Kickstarter-hitissä oli paljon hyvää, mutta myös ongelmansa. Onkin erinomaisen hienoa, kun jatko-osaa korjaa niistä käytännössä kaikki.”

15. Nex Machina

”Suomalainen Housemarque on vuosien varrella tehtaillut useita erinomaisia pelejä, jotka yhdistävät retrohenkistä pelattavuutta upeaan ulkoasuun. Firman tuorein peli, Nex Machina, ei muuta tätä kaavaa, vaan tarjoaa huikeaa räiskintäviihdettä.”

16. The Legend of Zelda: Breath of the Wild

”The Legend of Zelda: Breath of the Wild heittää sarjan perinteet romukoppaan ja lähtee aivan uusille lääneille. Tuloksena on puhdasta Nintendo-magiaa.”

17. Resident Evil 7: Biohazard

”Capcom, minkä teit! Resident Evil 7: Biohazard on paitsi viime vuosien paras kauhupeli, myös ehkä paras Resident Evil -peli.”

18. Red Dead Redemption 2

”Kuvaamansa aikakauden lailla Red Dead Redemption 2 toimii vanhan ja uuden ajan käännekohtana, jonka jälkeen paluuta entiseen ei enää ole. Teknisesti huikea pelikokemus on tämän sukupolven määrittelevä mestariteos.”

19. God of War

”God of War -sarja saapuu nykyiselle konsolisukupolvelle viimeiseen asti hiottuna toimintapelinä, joka tekee vaikutuksen joka ikisellä osa-alueella. Näyttävä seikkailu tarjoaa erinomaisen tarinan, upeat grafiikat ja kylliksi viihdyttävää pelattavaa.”

20. Marvel’s Spider-Man

”Marvel’s Spider-Manin tarina ja pelattavuus eivät jätä ketään kylmäksi. Kyseessä on pakkohankinta kaikille PlayStation 4:n omistaville.”

21. Shadow of the Colossus

”Moderni klassikkopeli Shadow of the Colossus on myös PlayStation 4:llä vertaansa vailla oleva taideteos. Valitettavasti myös pelin muutamat tekniset kömpelyydet ovat säilyneet uudelle sukupolvelle. Ne eivät kuitenkaan anna syytä olla myöntämättä pelille täyttä arvosanaa.”

22. Diablo 3: Eternal Collection (NS)

”Diablo-pelisarja on jo itsessään varsin pirullinen keksintö. Oman hahmon kehittämiseen, entistäkin parempien varusteiden ja loputtomien vihollislaumojen rökittämiseen jää hyvin helposti koukkuun, ajantajun kadotessa jonnekkin rajan toiselle puolelle. Nyt kun Diablo 3 on saatavilla myös mobiilille Nintendo Switchille, ei pelihimoa voi karata enää minnekkään.”

23. Hellblade: Senua’s Sacrifice

”Ensikosketus Hellbladeen on järisyttävä. Sen maailma on armoton, tarinankerronta intensiivistä ja taistelut hengästyttäviä. Tarina ei myöskään tarjoa paljon helpotuksen hetkiä ja positiivisia sävyjä annostellaan erittäin säästeliäästi.”

24. Street Fighter 30th Anniversary Collection

”Sisältönsä puolesta Street Fighter 30th Anniversary Collectionia on hyvin vaikea lähteä moittimaan. Kaiken kaikkiaan sitä voisikin pitää onnistuneena, sarjan kaksiulotteisen kulta-ajan yksiin kansiin nitovana pakettina, jota voisi pitää melkeinpä pakko-ostoksena jokaiselle sarjan parissa varttuneelle.”

25. Bayonetta & Bayonetta 2 (NS)

”Toiminta hipoo täydellisyyttä, hahmot ovat kiinnostavia, eikä ajan hammas ole purrut pahasti varsinkaan Bayonetta 2: n graafiseen ilmeeseen. Erityiskiitosta saa myös pelin erinomainen äänimaailma. Pelin tyyliin sopivaksi sovitettu jazzklassikko ”Fly Me to the Moon” jää soimaan vielä kuukausiksi päähän lopputekstien rullattua. Pelejä voi melko varauksetta suositella myös kaikille niille Switchin omistajille, joille genre ei ole entuudestaan tuttu.”

26. Dead Cells

”Dead Cells tekee kuoleman pelaajalle tutuksi jo pelin ensiminuuteilta alkaen. Roguelike-lajityypin verta kiehauttavat elementit yhdistettynä metroidvania-peleistä tuttuun tutkimiseen ja kaluston päivittelyyn tekevät Motion Twinin tasohyppelystä eittämättä yhden vuoden mielenkiintoisimmista tulokkaista.”

27. Mega Man X Legacy Collection 1

”Mega Man X Legacy Collection -kokoelmista ensimmäinen on kokonaisuutena täydellinen, neljä huippupeliä tarjoava paketti, jota voi suositella jokaiselle tasohyppelypelien ystävälle. Legacy Collection 2:n laatu on sen sijaan ensimmäistä vaihtelevampaa, joskin kuitenkin oikein käypä hankinta koko sarjan nykykoneille halajaville.”

28. Inside (NS)

”Limbo ja Inside ovat pohjimmiltaan yksinkertaisia pelejä, mutta niiden erityislaatuisuus piilee huolellisen pelisuunnittelun ohella upeassa pelimaailmassa, joka tuntuu laajalta ja syvältä, vaikka siitä paljastetaan lopultakin hyvin vähän.”

29. Death Stranding

”Hideo Kojiman omaperäinen mestariteos nousee korkeammalle kuin koko Metal Gear Solid -pelisarja on koskaan päässyt.”

30. Control

”Control on tiivistunnelmainen jännitysnäytelmä ja yksi parhaista tarinavetoisista toimintapeleistä pitkään aikaan.”

31. Outer Wilds

”Outer Wilds on pieni helmi. Se on osiaan suurempi seikkailu, jonka maailmaan tekee mieli uppoutua ja jonka mysteerit ovat paljon muutakin kuin yksinkertaisia puzzle-tehtäviä.”

32. Resident Evil 2

“Resident Evil 2 on uusioversioiden aatelia ja pakkohankinta jokaiselle kauhupeleistä pitävälle.”

33. Disco Elysium

”Disco Elysium on ihana roolipeli, jonka vertaista ei ole olemassa. Se on kaunis ja syvällinen teos, jonka juoni on punottu virheettömästi, eikä peli lakkaa yllättämästä edes loppumetreillä.”

34. Irony Curtain: From Matryoshka with Love

”Irony Curtain: From Matryoshka with Love on suunnattoman viihdyttävä ja antoisa peli rautaesiripun tuolta puolen.”

35. Devil May Cry 5

“Devil May Cry 5 palauttaa revittelevän demonitoiminnan jo pitkään kaivatuille juurilleen.”

36. Astral Chain

”Astral Chain lukeutuu eittämättä niihin peleihin, joiden soisi löytyvän jokaisen hyvää toimintaa arvostavan Switch-pelaajan hyllystä.”

37. Civilization VI (konsoliversio)

”Civ VI:een on helppo tarttua, mutta siitä on mahdotonta päästää irti. Ja tämä pätee myös uuteen konsolikäännökseen.”

38. Dreams

”Ihmeellinen Dreams tarjoaa lähes rajattomasti mahdollisuuksia, eikä luomistyötä rajoita mikään muu kuin oma mielikuvitus.”

39. Ori and the Will of the Wisps

”Ori and the Will of the Wisps on erinomaisen seikkailupelin suurempi ja kauniimpi jatko-osa, teknisistä vioista huolimatta.”

Kannattaa tutustua myös muihin hiljattain kokoamiimme suosituslistoihin:

TOP 10: Näitä ilmaisia huippupelejä suosittelemme kokeilemaan nyt, kun kotoa ei juuri mihinkään pääse

Kaipaatko tekemistä? Nämä 10 tuoretta peliä tarjoavat pelattavaa kymmeniksi tai jopa sadoiksi tunneiksi

TOP 10: Alkuvuoden parhaat uudet pelit – Näiden parissa aika kuluu rattoisasti: Dreams, Nioh 2, Hunt: Showdown…

Kaipaatko uutta pelattavaa? Näitä 10 peliä suosittelemme Xbox- ja PC-pelaajille Xbox Game Passin valikoimasta

Helmikuu on hyvä hetki ottaa haltuun vanhemmat hitit: 10 peliä, joita suosittelemme PlayStation Now -palvelun valikoimasta

Tuukka Hämäläinen

"Olen kirjailija ja toimittaja, joka on avustanut Muropakettia vakituisesti vuodesta 2016 alkaen. Juttuja kirjoittelen pääasiassa pelipuolelle, mutta myös leffapuolella voi nimeni näkyä. Pidän eniten seikkailupeleistä, joissa voi edetä hiippailemalla, enkä koskaan lakkaa puhumasta Jurassic Parkista ja Metal Gear Solidista. Olen vannoutunut konsolipelaaja, jonka suosikkipelejä ovat esimerkiksi Outer Wilds, Death Stranding ja The Last of Us Part II."

Muropaketin uusimmat